Saksaan muutto on tutustuttanut minut Waldorf-pedagogiikkaan eli suomalaisittain steinerpedagogiikkaan. Minun on myönnettävä, että minulla on ollut ennakkoluuloja tätä kasvatussuuntausta kohtaan. Vaikka Suomessa asuessa en edes tiennyt siitä juuri mitään. Saksaan muutettuamme ja epätoivoisesti päiväkotipaikkaa keskimmäiselle, silloin 4-vuotiaalle etsiessämme, törmäsin Waldorf-päiväkotiin. Tätä päiväkotia minulle suositteli toinen täällä asuva suomalainen. Hänen tyttärensä kävi siellä kerhoa. Niinpä minäkin marssin avoimien ovien tutustumispäivänä päiväkodille kuuntelemaan johtajan esittelyä ja katsomaan paikkoja. Samalla jätin myös hakemuksen päiväkotiin. Parin päivän päästä johtaja soitti minulle ja tarjosi päiväkotipaikkaa syksystä lähtien. Samalla saimme 2-vuotiaalle kuopukselle kerhopaikan.
Ystäväni oli kertonut minulle Waldorf-päiväkodin muistuttavan monessa mielessä suomalaista päiväkotia. Siellä ulkoillaan paljon, tehdään metsäretkiä ja joka päivä toistuvat samat rutiinit, esimerkiksi aamupiiri. Tämä kuulostaa hassulta. Päiväkoti, jonka toimintaa moni Suomessa pitää hihhulien hommana, onkin hyvin samankaltainen kuin tavallinen suomalainen päiväkoti!
Tällä hetkellä meidän perheessä on menossa neljäs ja viimeinen vuosi tässä päiväkodissa. Nuorimmaisemme on siellä viimeistä vuotta, esikoulaisena. Olen ollut erittäin tyytyväinen päiväkotiin. Edelleenkään en ole steinerpedagogiikan asiantuntija. Enkä sitä kaikilta osin koe omakseni. Tässä kasvatussuuntauksessa ja päiväkodin toiminnassa on kuitenkin lukuisia hyviä ja arvostettavia puolia. Erityisesti arvostan päiväkodin luonnonmukaisuutta, ekologisuutta ja runsasta ulkoilua ja käsitöiden tekemistä. Omat lapseni ovat oppineet siellä erityisesti luovuutta ja yhteisöllisyyttä. Minä itsekin olen tutustunut päiväkodin kautta aivan mahtaviin perheisiin. Päiväkodista on löytynyt saman henkisiä ihmisiä. Ympäristötietoisia ja käsityöharrastajia.
Viime aikoina on tullut mietittyä lasten koulukypsyyttä monelta kantilta. Oma kuopukseni on ilmoitettu kouluun, pian ovat edessä koulukypsyystestit ja suomikoulussa pidän itse eskariryhmää. Päiväkodin esikoulussa ei kirjaimia opetella. Sen sijaan Waldorf-eskarissa tehdään puutöitä ja ommellaan. Kävellään puujaloilla ja kiipeillään puissa. Autetaan päiväkodin pienempiä lapsia ja siivotaan yhdessä eteinen. Ruokitaan akvaariokaloja ja hoidetaan puutarhaa. Leivotaan ja katetaan pöytää. Tietysti myös tehdään opettavaisia retkiä ja opetellaan esimerkiksi liikennesääntöjä.
Helposti tulee korostettua lasten akateemista osaamista. Että on hienoa, jos oppii nopeasti lukemaan ja kirjoittamaan. On hyvä matematiikassa. Ovathan nämäkin tärkeitä taitoja. Mutta vielä tärkeämpää on vahvistaa lapsen sosiaalisia taitoja, yhteistyön tekemistä ja erilaisuuden hyväksymistä. Itselleni parasta palautetta on saada päiväkodin kasvatuskeskusteluissa kuulla, että kuopukseni on tasapuolinen kaikille lapsille. Hän kohtelee saman arvoisesti niin isompia kuin pienempiä, niin tyttöjä kuin poikiakin. Ei erottele kansallisuuksien mukaan. Hän on positiivinen, toiset huomioonottava, pidetty ystävä. Tässä on hyvät lähtökohdat myös tulevalle koulu-uralle.
*Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Renkaan blogissa, jonne kirjoitan yhdessä kolmen muun kanssa. Tutustu saksansuomalaiseen elämään Renkaan blogissa täällä.
Vastaa