Eilen iltapalapöydässä mietin jälleen kerran sitä, kuinka paljon Saksassa asuminen on vaikuttanut ruokatottumuksiimme. Siinä meillä oli (toki suomalaisella reseptillä) itse leivottuja sämpylöitä, mutta ne leivänpäälliset olivat kaikkea muuta kuin tyypillisiä suomalaisia. Yksi söi sämpylää tyytyväisenä akaasiahunajalla, toinen maapähkinävoilla, kolmas vadelmamarmeladilla ja neljäs siirappilla. Vain yhdeltä löytyy oivariinia vastaavaa levitettä. Toki usein leivän päältä löytyy myös juustoa tai jotain kinkkua tai maksamakkaraa, kuten Suomessakin. Yhtä lailla leivän päällä voi myös olla voita ja yrttisuolaa tai yhtä omaa suosikkiani, tuoreilla yrteillä maustettua rahkaa.
Ja se leipä, voi miten herkullisia vaihtoehtoja täällä onkaan. Joka paikassa on pieniä leipomoita, joista hakea tuoretta sämpylää ja leipää. Kaupoissakin on usein paistopisteitä. Leipävaihtoehdot ovat myös hyvin moninaiset. Kaikkea löytyy vaalesta rapeasta sämpylästä aina erilaisiin siemen/jyväleipiin ja ehtaan ruisleipään! Ja hinnasta puhumattakaan. Täältä saa todella halvalla ihan kelvollista leipää, muttei torilta ostetusta luomuruisleivästäkään tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Ainoa tuote, jota täällä Suomesta kaipaan, on Vaasan ruispalat. Niitä vastaavaa leipää täällä ei ole. Esimerkiksi suomalaisia hapankorppuja ja näkkileipää myydään täällä melko yleisesti ruokakaupoissa, mutta ruisleipä on erilaista.
Yksi ilonaiheitani täällä on kauden kasvisten ja hedelmien saatavuus. Täällä on helppo suosia lähiruokaa ja luomuvalikoimakin on todella kattava. Täällä tulee syötyä paljon enemmän kasviksia kuin mitä Suomessa, koska niitä on aina saatavilla edulliseen hintaan ja maku on loistava. Vai mitä sanotte torilta löytyvästä lähitilan kukkakaalista, joka maksaa vaivaiset 0,49€/kpl? Painoa kaalilla oli 1,3 kg.
Toinen mistä pidän täällä, on kasvisruokailun yleisyys. Tai siis se, että kasvisruoka on tavallinen osa esimerkiksi päiväkotien ja iltapäiväkerhojen ruokalistaa. Keskimmäisen koulussa on esimerkiksi joka viikko on vain yksi lihaa sisältävä ja yksi kalaa sisältävä ateria eli kolme kertaa viikossa syödään kasvisruokaa. Ja todellakin kaikki syövät, eivät vain kasvisruokailijat! Samaten tuolla iltapäiväkerhon ruokailussa suositaan luomua ja lähiruokaa ja ateriat myös valmistetaan itse eli ruoka on laadukasta. Kirjoitan myöhemmin ihan oman postauksen ”koulu”- ja päiväkotiruokailusta, joten nyt ei siitä tämän enempää.
Ruoasta tuli mieleen, että täällä asuvat/vierailevat suomalaiset monesti aluksi hämmästyvät sitä, kuinka rasvaista juusto täällä on. Totuus kuitenkin on, etteivät juustot ole sen rasvaisempia kuin Suomessakaan, merkintätapa vain on erilainen! Juustoissa ilmoitetaan rasvapitoisuus suhteessa kuiva-aineisiin eli lukema näyttää isommalta. Sama koskee myös esimerkiksi sellaisia rahkoja, joihin on lisätty kermaa. Itsekin menin pitkään tähän lankaan ja jätin kaupan hyllylle ne rahkat, joissa luki kannessa isolla 40% rasvaa! Sitten kerran kun tutkin tuoteselostetta tarkemmin, niin totuus oli, että niissä on rasvaa kokonaisuudessaan vain muutamia prosentteja… Kannattaisi siis aina perehtyä asioihin tarkemmin, eikä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä ulkokuoren perusteella 😀 No sen puoleen, täällä ei muutenkaan pelätä rasvaa niin paljon kuin Suomessa. Esimerkiksi rasvatonta maitoa on todella vaikea löytää ja lapsillekin juotetaan mieluiten täysmaitoa. Syön täällä hyvällä omalla tunnolla esimerkiksi rasvaisempia (maustamattomia) jugurtteja, kuin kiskon napaani aspartaamilla pilattuja kevyttuotteita!
Maidon juomisesta pääsenkin kätevästi seuraavaan aiheeseen eli maito ei täällä ole mikään yleinen ruokajuoma pikkulapsivaiheen ylittäneille. Lapset sen sijaan juovat kuplavettä, hedelmä- tai marjateetä tai omenamehua kuplavedellä laimennettuna (Apfelschorle). Omille lapsille aluksi tuotti vaikeuksia tottua teenjuomiseen päiväkodin välipalalla. Kuopus ei myöskään oikein vieläkään tykkää kuplavedestä. Toki sen sijaan voi juoda tavallista hanavettä.
Vaikka noin yleisesti Saksa ja Suomi eivät kovin paljoa poikkea toisistaan, niin kaikenlaisia pieniä eroja löytyy. Me kokonaan suomalaisena perheenä noudatamme pitkälti suomalaisia tapoja, mutta poimimme mukaan omasta mielestämme parhaat tavat saksalaisista tavoista eli napsimme rusinat pullasta! Monessa suhteessa olen myös ”lepsuuntunut” ruokien suhteen. Suomessa tuntuu olevan kovin tiukkapipoista suhtautuminen syömiseen ja siihen mikä milloinkin on terveellistä eli ns muodissa. Täällä ei samalla tavalla kohista esimerkiksi sokerin vaaroista tai että proteiinin syöminen olisi muodikasta. Suhtautuminen on sallivampaa ja vapaampaa. Lääkärikin tarjoaa täällä käynnin jälkeen lapselle muutaman nallekarkin ja taas elämä hymyilee.
Vastaa