Kaksikielisyys ei ole itsestäänselvää

Lapsilla on kyvyt oppia kaksi- tai monikieliseksi, mutta se ei ole itsestäänselvyys. Kaksi- ja monikielisyys on ennemminkin mahdollisuus, jonka toteutumiseen tarvitaan paljon aikaa ja erityisesti vuorovaikutusta kaikilla kielillä.

Olen kiinnostunut lasten kaksikielisyydestä omien kaksikielisiksi oppineiden lasteni takia, mutta myös työni puolesta. Toimin Suomi-kouluopettajana ja olen työni kautta itsekin hieman yllättynyt siitä, etteivät suinkaan kaikki lapset osaa suomea kovinkaan hyvin, vaikka toinen vanhemmista olisi suomenkielinen. Monesti ajatellaan, että lapset oppivat kielen kuin kielen, kun vain sitä kuulevat ja että lapset pystyvät imemään uudet kielet itseensä kuin sienet. Joidenkin lasten kohdalla useiden kielien oppiminen saattaa toki tapahtua kuin itsestään, mutta suurella osalla asia ei ole näin yksinkertainen.

Luin aiheesta mielenkiintoisen ja valaisevan artikkelin kielenhuollon lehdestä Kielikellosta. Artikkelissa haastateltu Kaksikielisyystutkija Soile Pietikäinen toteaa, että

vain pieni osa kahden tai useamman kielen perheessä kasvavista lapsista saavuttaa sujuvan kaksikielisyyden tason ja pystyy aktiivisesti ajattelemaan ja toimimaan usealla kielellä.

Itse olen tällä hetkellä sitä mieltä, että omat lapseni voi luokitella täysin kaksikielisiksi, pienellä varauksella tosin. Tällä hetkellä erityisesti esikoinen on saavuttanut ympäristön kielessä eli saksassa sellaisen tason, ettei häntä huomaa millään tasolla ulkomaalaiseksi. Hänen saksan kielensä on erinomaisella tasolla. Uskallan sanoa, että saksasta on tullut hänelle toinen äidinkieli suomen rinnalle. Esikoisen etuna suomen kielen säilymisen suhteen on se, että hän oli jo 6,5 -vuotias, kun muutimme Saksaan. Hän oli siis ehtinyt oppia suomen kielen hyvälle tasolle. Olemmehan kokonaan suomalainen perhe ja esikoisen ensimmäiset 6,5 elinvuotta asuimme Suomessa. Suomen kielen taso on säilynyt esikoisella hyvänä myös Saksassa asuessa. Toki se vaatii ylläpitoa ja kielen edelleen kehittyminen myös sen varsinaista opiskelua. Esikoinen on sanonut ajattelevansa jo saksaksi, myös silloin kun puhuu suomea, joten pientä huolta suomen säilymisestä toisena äidinkielenä on havaittavissa.

Nuoremmilla lapsillamme on tilanne hieman erilainen suomen kielen suhteen kuin esikoisella. Etenkin nuorimmaisemme, joka oli vain 1,5 -vuotias Saksaan muuttaessamme, on asunut lähes koko elämänsä saksankielisessä ympäristössä. Hänellä on toistaiseksi suomi hieman vahvempi kieli, kuten on keskimmäiselläkin, vaikka ajallisesti viettävätkin saksankielisessä ympäristössä arkipäivisin enemmän aikaa kuin suomenkielisessä. Olen kuitenkin tietoinen suomen kielen heikkenemisen mahdollisuudesta ja tietoisesti yritän monin keinoin ylläpitää ja kehittää lasten suomen taitoja. Erityisesti sanavaraston laajentaminen vaatii aikaa ja vaivaa. Siinä ulkomailla asuessa vanhemman vastuu on iso. Erilaisia vinkkejäni lasten suomen kielen oppimiseen ja parantamiseen voit lukea täältä.

Meidän perheen tilanne on toki erilainen kuin perheissä, joissa puhutaan kahta tai useampaa kieltä. Vaikka en voi väittää että meidän perheen yksikielisten lasten tie ummikosta kaksikielisiksi olisi ollut mitenkään helppo, on lopputuloksena saavutettu sujuva kielitaito kahdella kielellä. Välillä olen miettinyt miten paljon helpommalla valmiiksi kaksi- tai useampikieliset lapset pääsevät, mutta olen tullut siihen tulokseen, ettei se tie heilläkään pelkkää ruusuilla tanssimista ole.

Miksi lapsi ei osaa suomea (tai muuta vähemmistökieltä) vaikka kuuleekin sitä toiselta vanhemmaltaan?

Kaikki vanhemmat eivät koe tärkeäksi opettaa lapselleen suomen kieltä ja yllättävän moni vanhempi ei edes puhu äidinkieltään lapselleen. Kaikille lapsen kaksi- tai monikielisyys ei ole tärkeä tavoite. Eikä sen tarvitsekaan olla jokaiselle perheelle päämääränä. Jossain vaiheessa oli myös vallalla sellainen käsitys, että useamman kielen puhumisesta on lapselle haittaa. Onneksi nykyään tämän tiedetään olevan väärä uskomus, mutta silti yhä vielä löytyy niitä, jotka näin luulevat. Itsekin välillä yllätyn ja ihmettelen, kun minulta kysytään mitä kieltä kotona puhumme. Jotkut ovat suorastaan ihmeissään, että puhumme suomea kotona. Minä puolestani ihmettelen, että mitä kieltä sitten puhuisimme kotona. Huonoa saksaako? Varmaan pahinta olisi puhua lapsilleen huonolla kielitaidolla eli opettaa lapsille kaikki virheet. Ehdottomasti vanhemman kannattaa puhua lapselleen omaa äidinkieltään, tunnekieltään. Eri tietysti jos on itsekin oppinut toisen kielen erinomaiselle tasolle.

Vaikka vanhempi kokee lapsensa suomen kielen oppimisen tärkeäksi ja puhuu suomea lapselleen, ei lapsi siitä huolimatta aina opi tai osaa suomea kovin hyvin. Kun enemmistökieltä tulee joka tuutista, voi vähemmistökieli hiljalleen hiipua ja jäädä jopa kokonaan käytöstä pois. Tässä tilanteessa on lohduttavaa muistaa, että vanhemman ei tarvitse tuntea asiasta häpeää. Hiipuva kieli on aivan normaali ilmiö; se ei ole epäonnistumisen merkki. Toisaalta se ei ole myöskään väistämätön ilmiö, vaan asiaa voidaan auttaa. Soile Pietikäisellä on paljon hyviä oppeja lapsen vähemmistökielen oppimisen tukemiseksi ja jouduttamiseksi. Hänen luennollaan ollut Kirjoituksia kolmannesta maasta -blogia kirjoittava Terhi kirjoitti luennolla saamistaan opeista blogiinsa. Lainasin kirjoituksesta muutaman tärkeäksi kokemani kohdan:

Lisäksi opimme, että kaksikielisessä perheessä on tärkeää huolehtia, että lapsi käyttää molempia kieliä yksikielisesti (monolingual mode) tunnista kolmeen päivässä, vaikka kaksikielinen käyttö (bilingual mode) on kaksikielisyyden tavallinen muoto. Näiden tunnin tai muutaman aikana vanhemman tulisi huolehtia, että käytössä on vain yksi kieli.

Tärkeää on myös huolehtia, että puhetta piisaa, ja ettei yksikieliset hetket mene vanhemman monologiksi. Jos puhe loppuu, lakkaa kieli kehittymästä. Vaikka vanhempien tavoite on ollut auttaa lapsi kaksikieliseksi (bilingual)lapsesta on voinut tulla dikielinen (dilingual), eli hän käyttää vain yhtä kieltä vaikka ymmärtää useampaa.

Terhin koko blogikirjoituksen voit lukea täältä. Postauksesta käy myös ilmi, että luennolta saaduista opeista on ollut heillä apua lapsen vähemmistökielen vahvistamisessa. Kuten lainauksissa yllä sanotaan, Pietikäinen suosittelee vähintään yhden tunnin yksikielisyyttä päivässä. Meidän yksikielisessä kotiympäristössä tämä on helposti järjestettävissä, mutta ymmärrän, että monikielisessä perhearjessa siihen voidaan tarvita enemmän järjestelyjä. Toisaalta tuossa on vastaus juuri siihen, miksi kaikki lapset eivät osaa suomea, vaikka heille sitä kotona jonkin verran puhuttaisiinkin. Oleellista lienee se, että lapsen tulee kommunikoida vastavuoroisesti suomen kielellä. Pelkkä kielen kuuleminen ei riitä.

Omien lasten kohdalla olen huomannut vastaavan saksan kielen suhteen. Vaikka heti muuton jälkeen aloimme katselemaan lastenohjelmia televisiosta saksaksi ja kävimme muutamassa saksankielisessä harrastuksessa joka viikko, eivät lapset näiden avulla saksaa oppineet. Kaikilla lapsilla varsinainen saksan kielen oppiminen eli kaksikielisiksi oppiminen on alkanut vasta sitten, kun he ovat olleet päivittäisessä vuorovaikutuksessa täysin saksankielisessä ympäristössä eli päiväkodissa ja koulussa. Lapsemme ovat joka päivä useita tunteja yksikielisessä saksan kielisessä ympäristössä (päiväkoti/koulu, kaverit, harrastukset) ja samoin yksikielisessä suomen kielisessä ympäristössä (koti).

Yksikielisessä perheessä lapsen kielitaito on varmasti yleisesti helpompi säilyttää kuin kaksi- tai monikielisessä perheessä. Tunnen päiväkodin kautta Etelä-Korealaisen perheen, joiden kaikki kolme lasta ovat syntyneet ja kasvaneet vain ja ainoastaan Saksassa. Siitä huolimatta heidän kaikkien lastensa vahvin kieli on korea. Heilläkin lapset ovat oppineet saksan kielen kunnolla vasta aloitettuaan päiväkodissa, koska kotona puhutaan vain koreaa. Heidän perheensä toimii myös samalla tavalla esimerkkina kuin meidän perhe, että perheen kuopuskaan ei ole saksaa juurikaan oppinut ennen päiväkotia, vaikka perheessä vierailee usein saksalaisia lapsia (ja muita vieraita, joiden kanssa luonnollisesti puhutaan saksaa) ja harrastusten kautta saksan kieltä hänkin on kuullut vauvasta asti. Toki passiivinen kielitaito ja ymmärtäminen kehittyy, mutta aktiivisesti kieltä oppii käyttämään vasta itse sillä kielellä kommunikoidessaan.

Tämä kaikki pätee myös meihin aikuisiin. Vaikka kuinka kieltä olisi opiskellut koulussa, niin kommunikointitaidot oppii vain kommunikoimalla. Kuuntelemaan oppii kuuntelemalla. Lukemaan lukemalla. Ja puhumaan puhumalla. Eikun kaikki rohkeasti kommunikoimaan toistemme kanssa!

Postauksessa lähteinä on käytetty Kielenhuollon tiedotuslehden Kielikellon numeron 4/2016 artikkelia: Kaksikielisyys on mahdollisuus, ei itsestäänselvyys

Sekä Terhin blogipostausta: Kaksikielista kakkua kuulemassa

 

Piditkö lukemastasi? Seuraa blogia facebookissa / instagrammissa / twitterissä

Comments

29 vastausta artikkeliin “Kaksikielisyys ei ole itsestäänselvää”

  1. lena avatar

    Tosi mielenkiintoista Jonna! Mä pohdin näitä asioita päivä päivältä enemmän, ja juttelin ystäväni kanssa tänään puhelimessa myös aiheesta. Hän oli kuullut, että olisi hyvä että lapsella olisi vain yksi äidinkieli, mutta onneksi olen lukenut paljon aiheesta ja pystyin kertomaan, että johdonmukaisuudella tässä monen kielen sopassa pärjää myös. 🙂

    1. Jonna avatar

      Tämä on mielenkiintoine aihe! Johdonmukaisuus ja omassa kielessä pitäytyminen taitavat tosiaan olla avainasemassa tässä asiassa. Ja kuten tuossa luennolla oli todettu, niin tosiaan vain muutama tunti päivässä riittää, jos sen ajan aidosti on läsnä kommunikoimassa yksikielisesti lapsen kanssa. Helppoa ei taatusti ole kenelläkään, vaikka välillä mietin, että ehkä meillä yksikielisenä perheenä kaksikielisyyteen oppiminen käy jopa helpommin. Tiedä häntä. Mutta varmaa on, että mitä enemmän kieleiä perheessä/ympäristössä puhutaan, sen enemmän haasteita tulee. Mutta varmasti ei ole mahdotonta ja ajatella mikä rikkaus useampi kieli lapselle on!

  2. lena avatar

    Tosi mielenkiintoista Jonna! Mä pohdin näitä asioita päivä päivältä enemmän, ja juttelin ystäväni kanssa tänään puhelimessa myös aiheesta. Hän oli kuullut, että olisi hyvä että lapsella olisi vain yksi äidinkieli, mutta onneksi olen lukenut paljon aiheesta ja pystyin kertomaan, että johdonmukaisuudella tässä monen kielen sopassa pärjää myös. 🙂

    1. Jonna avatar

      Tämä on mielenkiintoine aihe! Johdonmukaisuus ja omassa kielessä pitäytyminen taitavat tosiaan olla avainasemassa tässä asiassa. Ja kuten tuossa luennolla oli todettu, niin tosiaan vain muutama tunti päivässä riittää, jos sen ajan aidosti on läsnä kommunikoimassa yksikielisesti lapsen kanssa. Helppoa ei taatusti ole kenelläkään, vaikka välillä mietin, että ehkä meillä yksikielisenä perheenä kaksikielisyyteen oppiminen käy jopa helpommin. Tiedä häntä. Mutta varmaa on, että mitä enemmän kieleiä perheessä/ympäristössä puhutaan, sen enemmän haasteita tulee. Mutta varmasti ei ole mahdotonta ja ajatella mikä rikkaus useampi kieli lapselle on!

  3. destinationloma avatar
    destinationloma

    Tämä on niin tuttu aihe. Varsinkin tuo osa ”miksi lapsi ei osaa Suomea, vaikka äiti puhuu sitä koko ajan”.

    Me muutimme toiseen maahan juuri kielen kehittymisen tärkeässä vaiheessa eli vähän yli vuoden ikäisenä. Toinen kotimainen sekoitti pakkaa jo alussa ja sitten siihen livahti vielä se kolmaskin kieli eli englanti. Ensimmäinen kieli pojalla ei ollut kumpikaan kotimaisista vaan englanti, jota kuuli kavereilta, tarhassa ja lastenhoitajalta. Suomea puhutaan vieläkin (nyt lähes 6 vuotias) pienellä aksentilla, vaikka kieli itsessään sujuukin. Toinen kotimainen on tosin jo hyvin vahvasti hallussa (johtuen varmaan ruotsinkielisestä tarhasta, johon mentiin Suomeen muuton jälkeen). Mutta joo, ei se aina ihan ilmaiseksi tule, varsinkin, jos noita kieliä tuppaa olemaan enemmän, mutta eiköhän se rikkaudeksi käänny kuitenkin (jota se mielestäni jo on).

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Mukava kuulla kokemuksia kolmikielisestä perheestä. Elämäntilanteet vaikuttavat paljon siihen, miten lapsen kielitaito/taidot kehittyvät. Halusin tällä kirjoituksella hieman ehkä ravistella sitä suht yleistä harhaluuloa, että lapsen kielitaito kehittyy itsekseen. Toivon mukaan en kuitenkaan syyllistänyt ketään, sillä tarkoituksenani oli ennemminkin kannustaa. Jos yleisesti ajatellaan, että lapset oppivat kielen vain sitä kuulemalla ja näin ei jossain tilanteessa olekaan, voi vanhempi turhaan siitä syyllistyä. Eivät asiat aina ole niin yksinkertaisia. Ja lapsetkin ovat erilaisia. Samaten koen väitteet siitä, että lapsi oppii ulkomaille muuton jälkeen uuden kielen muutamassa kuukaudessa, usein liioitelluiksi. Varmasti joissain tilanteissa näin onkin, mutta uskallan väittää, että useimmiten ei ole. Meidän perheessä esikoinen oppi saksankielen äidinkielen tasolle kahdessa vuodessa ja tätäkin tahtia monet pitävät nopeana!

      1. destinationloma avatar
        destinationloma

        Tämä pitää hyvinkin paikkansa. Meillä tosiaan opittiin se ulkomaan kieli nopeaa, mutta huomasin useiden ystäväperheiden vanhemmista lapsista, että näin ei todellakaan aina ollut ja tukiopetusta englannissa tarvittiin. Me ei onneksi keretty edes stressata tuota suomen kielen ”puuttumista” 🙂 Joskus Suomeen muuton alkuaikoina herätti vain vähän hilpeyttä pojan vahva aksentti ja kolmen kielen ilmaantuminen samaan lauseeseen.

  4. destinationloma avatar
    destinationloma

    Tämä on niin tuttu aihe. Varsinkin tuo osa ”miksi lapsi ei osaa Suomea, vaikka äiti puhuu sitä koko ajan”.

    Me muutimme toiseen maahan juuri kielen kehittymisen tärkeässä vaiheessa eli vähän yli vuoden ikäisenä. Toinen kotimainen sekoitti pakkaa jo alussa ja sitten siihen livahti vielä se kolmaskin kieli eli englanti. Ensimmäinen kieli pojalla ei ollut kumpikaan kotimaisista vaan englanti, jota kuuli kavereilta, tarhassa ja lastenhoitajalta. Suomea puhutaan vieläkin (nyt lähes 6 vuotias) pienellä aksentilla, vaikka kieli itsessään sujuukin. Toinen kotimainen on tosin jo hyvin vahvasti hallussa (johtuen varmaan ruotsinkielisestä tarhasta, johon mentiin Suomeen muuton jälkeen). Mutta joo, ei se aina ihan ilmaiseksi tule, varsinkin, jos noita kieliä tuppaa olemaan enemmän, mutta eiköhän se rikkaudeksi käänny kuitenkin (jota se mielestäni jo on).

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Mukava kuulla kokemuksia kolmikielisestä perheestä. Elämäntilanteet vaikuttavat paljon siihen, miten lapsen kielitaito/taidot kehittyvät. Halusin tällä kirjoituksella hieman ehkä ravistella sitä suht yleistä harhaluuloa, että lapsen kielitaito kehittyy itsekseen. Toivon mukaan en kuitenkaan syyllistänyt ketään, sillä tarkoituksenani oli ennemminkin kannustaa. Jos yleisesti ajatellaan, että lapset oppivat kielen vain sitä kuulemalla ja näin ei jossain tilanteessa olekaan, voi vanhempi turhaan siitä syyllistyä. Eivät asiat aina ole niin yksinkertaisia. Ja lapsetkin ovat erilaisia. Samaten koen väitteet siitä, että lapsi oppii ulkomaille muuton jälkeen uuden kielen muutamassa kuukaudessa, usein liioitelluiksi. Varmasti joissain tilanteissa näin onkin, mutta uskallan väittää, että useimmiten ei ole. Meidän perheessä esikoinen oppi saksankielen äidinkielen tasolle kahdessa vuodessa ja tätäkin tahtia monet pitävät nopeana!

      1. destinationloma avatar
        destinationloma

        Tämä pitää hyvinkin paikkansa. Meillä tosiaan opittiin se ulkomaan kieli nopeaa, mutta huomasin useiden ystäväperheiden vanhemmista lapsista, että näin ei todellakaan aina ollut ja tukiopetusta englannissa tarvittiin. Me ei onneksi keretty edes stressata tuota suomen kielen ”puuttumista” 🙂 Joskus Suomeen muuton alkuaikoina herätti vain vähän hilpeyttä pojan vahva aksentti ja kolmen kielen ilmaantuminen samaan lauseeseen.

  5. Kata avatar

    Kielet on rikkaus ja aihe kiinnostaa minua kovasti, koska olen suomen opettaja. On kieliä kuinka monta tahansa, niin niiden oppiminen vaatii vanhempien ymmärrystä ja panostusta, kuten juuri tuo monokielinen tunti päivässä. Oma tytär oli jo 15, kun muutimme Pohjois-Carolinaan eli suomi on vahva, mutta kiri kyllä (amerikan)englannin parissa vuodessa syntyperäiselle tasolle. Tässä asiassa kiitän suomalaista peruskoulua ja sen englannin opetusta, joka loi erinomaisen pohjan, mutta työn teki tytär ja maksoi hintana sen, että suomeksi kirjoittaminen on jäänyt heikompaan asemaan. No, 19-vuotiaana hän selviää erinomaisesti kolmella ja aika hyvin viidellä kielellä, joten äiti ei sure suomen kielen kirjoittamisen puutetta.
    Kiitos kirjoituksesta!

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Mukava kuulla, että aihe kiinnostaa. Mielenkiintoinen tämä aihe on moneltakin kantilta. Tuo on kyllä totta,e ttä mit äisommasta lapsesta on kyse, sitä enemmän töitä useampi kieli vaatii. Vaikka onhan toisaalta yksikielisilläkin valtava ero esimerkiksi sanavarastojen laajuudessa ja esimerkiksi oikeinkirjoituksen hallitsemisessa.

  6. Kata avatar

    Kielet on rikkaus ja aihe kiinnostaa minua kovasti, koska olen suomen opettaja. On kieliä kuinka monta tahansa, niin niiden oppiminen vaatii vanhempien ymmärrystä ja panostusta, kuten juuri tuo monokielinen tunti päivässä. Oma tytär oli jo 15, kun muutimme Pohjois-Carolinaan eli suomi on vahva, mutta kiri kyllä (amerikan)englannin parissa vuodessa syntyperäiselle tasolle. Tässä asiassa kiitän suomalaista peruskoulua ja sen englannin opetusta, joka loi erinomaisen pohjan, mutta työn teki tytär ja maksoi hintana sen, että suomeksi kirjoittaminen on jäänyt heikompaan asemaan. No, 19-vuotiaana hän selviää erinomaisesti kolmella ja aika hyvin viidellä kielellä, joten äiti ei sure suomen kielen kirjoittamisen puutetta.
    Kiitos kirjoituksesta!

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Mukava kuulla, että aihe kiinnostaa. Mielenkiintoinen tämä aihe on moneltakin kantilta. Tuo on kyllä totta,e ttä mit äisommasta lapsesta on kyse, sitä enemmän töitä useampi kieli vaatii. Vaikka onhan toisaalta yksikielisilläkin valtava ero esimerkiksi sanavarastojen laajuudessa ja esimerkiksi oikeinkirjoituksen hallitsemisessa.

  7. minna avatar
    minna

    Tilanne on vanhempien hallussa kunnes nuori itse päättää menoista. Asiaan kuuluu myös, että murrosiässä kieltäytyy jommasta kummasta kielestä . Vuoden päästä tai myöhemminkin laiminlyöty kieli on taas niin in. 50 v kaksikielisenä ollut voin lohduttaa, että jopa kirjoittamaan oppii vielä aikuisiässä kun itse huomaa mikä rikkaus monikielisuus on.
    Ja: Mielestäni on vain yksi oikea tunnekieli. Minulla vaikka koko ikäni ulkomailla asunut suomi putkahtaa tunteiden kanssa aina ensimmäisenä esille.

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      On hienoa kuulla ikänsä kaksikielisenä olleen näkemyksia asiasta, kiitos siis kommentista Minna. Totta, että vielä vaikka aikuisenakin pystyy petraamaan esimerkiksi kirjoittamisen ja kieliopin suhteen. Minä kyllä uskon, että voi olla usemapikin tunnekieli, mutta se tilanne ei ehkä ole kovin helposti saavutettavissa ja on varmasti vaiheita, joissa toinen kieli dominoi.

  8. minna avatar
    minna

    Tilanne on vanhempien hallussa kunnes nuori itse päättää menoista. Asiaan kuuluu myös, että murrosiässä kieltäytyy jommasta kummasta kielestä . Vuoden päästä tai myöhemminkin laiminlyöty kieli on taas niin in. 50 v kaksikielisenä ollut voin lohduttaa, että jopa kirjoittamaan oppii vielä aikuisiässä kun itse huomaa mikä rikkaus monikielisuus on.
    Ja: Mielestäni on vain yksi oikea tunnekieli. Minulla vaikka koko ikäni ulkomailla asunut suomi putkahtaa tunteiden kanssa aina ensimmäisenä esille.

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      On hienoa kuulla ikänsä kaksikielisenä olleen näkemyksia asiasta, kiitos siis kommentista Minna. Totta, että vielä vaikka aikuisenakin pystyy petraamaan esimerkiksi kirjoittamisen ja kieliopin suhteen. Minä kyllä uskon, että voi olla usemapikin tunnekieli, mutta se tilanne ei ehkä ole kovin helposti saavutettavissa ja on varmasti vaiheita, joissa toinen kieli dominoi.

  9. bisousanni / kulkuri iltatähti avatar

    Vitsit miten mielenkiintoisia juttuja. Ei kohdallani vielä välttis varsinaisesti ”ajankohtaista”, mutta poikaystäväni on ranskalais-britti, joka plussattuna suomalaiseen tekeepi sen kolme kieltä heh. Paljon jännää pohdittavaa! Ja olen hyvin samoilla linjoilla – kieli ja niiden läsnäolo on suuri rikkaus, jonka myötä oppii niin paljon (niin kielestä tietenkin, mutta kielten mukana tulee myös kulttuuri, tavat, sopeutuminen jne.) – huomasin itse omalla kohdallani, kun kolmikieliseksi muutama vuosi sitten opettelin. 🙂

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Kyllä! Kielen mukana tulee myös kulttuuri, joten siitäkin syystä on tavallaan harmi, jos vähemmistökielen annetaan unohtua. Samalla jää oppimatta vähemmistökielen kulttuuristakin osa. Teillä onkin jo monta kieltä käytössä. Puhuuko/osaako poikaystäväsi yhtä hyvin molempia kieliä? Ja ajatella, jos vielä joskus asuisitte maassa, jossa olisi neljäs kieli ympäristökielenä. Siinä sitä palapelin lisää osasia ja haasteita monikielisyyskasvatukseen.

  10. bisousanni / kulkuri iltatähti avatar

    Vitsit miten mielenkiintoisia juttuja. Ei kohdallani vielä välttis varsinaisesti ”ajankohtaista”, mutta poikaystäväni on ranskalais-britti, joka plussattuna suomalaiseen tekeepi sen kolme kieltä heh. Paljon jännää pohdittavaa! Ja olen hyvin samoilla linjoilla – kieli ja niiden läsnäolo on suuri rikkaus, jonka myötä oppii niin paljon (niin kielestä tietenkin, mutta kielten mukana tulee myös kulttuuri, tavat, sopeutuminen jne.) – huomasin itse omalla kohdallani, kun kolmikieliseksi muutama vuosi sitten opettelin. 🙂

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Kyllä! Kielen mukana tulee myös kulttuuri, joten siitäkin syystä on tavallaan harmi, jos vähemmistökielen annetaan unohtua. Samalla jää oppimatta vähemmistökielen kulttuuristakin osa. Teillä onkin jo monta kieltä käytössä. Puhuuko/osaako poikaystäväsi yhtä hyvin molempia kieliä? Ja ajatella, jos vielä joskus asuisitte maassa, jossa olisi neljäs kieli ympäristökielenä. Siinä sitä palapelin lisää osasia ja haasteita monikielisyyskasvatukseen.

  11. Mari avatar

    7 vuotta nyt takana kaksikielisen lapsen kavattamista ja voin myös todistaa, että se toinen kieli ei tule ”automaattisesti” kuten joskus kuulee väitettävän. Paljon saa tehdä työtä juuri sen vähemmistökielen eteen. Meillä on onneksi tukena ruotsinsuomalainen koulu, jossa lapsi on käynyt päiväkodin ja on nyt ekalla luokalla. Mutta ruotsi alkaa rynnistää niin, että pian on vahvempi kieli. Työni tulokset ovat kuitenkin tällä hetkellä vielä lupaavia, lapsi puhuu kaunista ja vivahteikasta suomen kieltä eikä ole vielä onneksi kieltäytynyt puhumasta sitä kanssani.

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Joo, ei todellakaan tule automaattisesti. Ja mitä isommaksi lapsi kasvaa ts mitä enemmän koulukieli ja kaverit alkavat vaikuttaa sen vaikeammaksi käy vähemmistökielen ylläpito, ainakaan samalla tasolla. Onneksi se ei kuitenkaan ole mahdotonta! Paljon intoa teille suomen kielen säilyttämiseen!

  12. Mari avatar

    7 vuotta nyt takana kaksikielisen lapsen kavattamista ja voin myös todistaa, että se toinen kieli ei tule ”automaattisesti” kuten joskus kuulee väitettävän. Paljon saa tehdä työtä juuri sen vähemmistökielen eteen. Meillä on onneksi tukena ruotsinsuomalainen koulu, jossa lapsi on käynyt päiväkodin ja on nyt ekalla luokalla. Mutta ruotsi alkaa rynnistää niin, että pian on vahvempi kieli. Työni tulokset ovat kuitenkin tällä hetkellä vielä lupaavia, lapsi puhuu kaunista ja vivahteikasta suomen kieltä eikä ole vielä onneksi kieltäytynyt puhumasta sitä kanssani.

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Joo, ei todellakaan tule automaattisesti. Ja mitä isommaksi lapsi kasvaa ts mitä enemmän koulukieli ja kaverit alkavat vaikuttaa sen vaikeammaksi käy vähemmistökielen ylläpito, ainakaan samalla tasolla. Onneksi se ei kuitenkaan ole mahdotonta! Paljon intoa teille suomen kielen säilyttämiseen!

  13. Terhipe avatar

    Kiitos Jonna tästä kirjoituksesta! Soilen oppeja soisi kaikkien kaksikielisten perheiden vanhempien pääsevän kuuntelemaan! Hänellä kun on sosiologina aivan erilainen katsantokanta kaksikielisyyteen, ja meille ne ainakin sopivat ja toimivat käytössä tosi hyvin.

    Yksikielisessä (vähemmistö-enemmistökieli) perheessä kielet ovat jo luonnostaankin niin erillään (kotiovi erottaa – karkeasti sanottuna), että jo senkin takia sekoittumista on varmasti vähemmän, ja yksikielinen keskustelu onnistuu helpommin. Ja kuten mainitsit, lapset on tosi erilaisia. Jopa saman katon alla asuvat sisarukset voivat osata eri kieliään ihan eri tavalla, persoonallisuudet, lahjakkuudet ja asema sisarusparvessa vaikuttavat uskomattoman paljon – varsinkin siihen miten lapsi itseään ilmaisee. Se onko se suora todiste kielitaidosta, on sitten ihan eri juttu 🙂

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Tuo on muuten totta, että persoonallisuuden lisäksi myös asema sisarusparvessa vaikuttaa. Olen itse käytännössä huomannut, että useissa kaksi/monikielisissä perhgeissä, joissa on kaksi tai useampi lapsi, esikoinen osaa vähemmistökieltä parhaiten. Sisarusten keskinäisestä kielestä tulee helposti enemmistökieli ja se väistämättä vaikuttaa jonkin verran nuorempien sisarusten kielitaitoon.

  14. Terhipe avatar

    Kiitos Jonna tästä kirjoituksesta! Soilen oppeja soisi kaikkien kaksikielisten perheiden vanhempien pääsevän kuuntelemaan! Hänellä kun on sosiologina aivan erilainen katsantokanta kaksikielisyyteen, ja meille ne ainakin sopivat ja toimivat käytössä tosi hyvin.

    Yksikielisessä (vähemmistö-enemmistökieli) perheessä kielet ovat jo luonnostaankin niin erillään (kotiovi erottaa – karkeasti sanottuna), että jo senkin takia sekoittumista on varmasti vähemmän, ja yksikielinen keskustelu onnistuu helpommin. Ja kuten mainitsit, lapset on tosi erilaisia. Jopa saman katon alla asuvat sisarukset voivat osata eri kieliään ihan eri tavalla, persoonallisuudet, lahjakkuudet ja asema sisarusparvessa vaikuttavat uskomattoman paljon – varsinkin siihen miten lapsi itseään ilmaisee. Se onko se suora todiste kielitaidosta, on sitten ihan eri juttu 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *