Viime lauantaina osallistuin Kölnissä suomalaisen seurakunnan tiloissa Kauneimmat joululaulut 2015 -tilaisuuteen. Tämä oli itselleni nyt toinen kerta, kun olin mukana laulamassa ja jälleen kerran olin kyyneleet silmissä ainakin puolet ajasta. En tiedä onko se iän myötä tullutta herkkyyttä, vai äitiydestä johtuvaa vai ulkosuomalaisuutta. Mitä lie, mutta kaunis tunnelma oli.
Yksi merkittävä ero tilaisuudessa taatusti oli verrattuna Suomessa järjestettäviin Kauneimpiin joululauluihin. Täällä meillä nimittäin tilaisuudessa oli alkoholitarjoilu. Laulujen lomassa saimme nauttia piparkakkuja ja glögiä ja muita virvokkeita. Tarjolla oli niin alkoholittomia kuin alkoholipitoisiakin juomia. En siitä enää itse niin hämmenny, mutta muistan kyllä ihan alkuajoista, miten alkoholin saatavuus joka paikassa ihmetytti. Etenkin kirkon ja päiväkodin tilaisuuksissa.
Kauneimpien joululaulujen jälkeen kokoonnuimme vielä parantamaan maailmaa muutaman suomalaisäidin kesken Kölnin Rudolfplatzin joulumarkkinoille. Olemme tutustuneet toisiimme suomikoulun kautta. Ulkosuomalaiselle toiset lähellä asuvat suomalaiset ovat korvaamaton vertaistuki ja itselleni on tärkeää olla mukana suomalaisissa yhteisöissä myös ulkomailla asuessa. Kukaan ei voi ymmärtää toista (ulko)suomalaista paremmin kuin samassa tilanteessa itsekin oleva. Olen onnellinen, että olen löytänyt täältä ystäviä ja tuttavia, joiden kanssa voin vaihtaa ajatuksiani äidinkielelläni. Ja myös lapsille on tärkeää saada ylläpitää suomen kielen taitoaan myös muiden kuin oman perheen kanssa.
Ulkosuomalaisuuden kautta tulee myös tutustuttua kaikenlaisiin ja kaiken ikäisiin ihmisiin. Sellaisiinkin, joiden kanssa ei aluksi tunnu olevan muuta yhteistä kuin suomalaistausta.
On mielestäni suuri rikkaus, että olen tutustunut myös sellaisiin ihmisiin, joihin en olisi ehkä Suomessa asuessani tutustunut lainkaan. Ja vaikka olen saanut myös paikallisia ystäviä, ovat edelleen itselleni tärkeimpiä täällä asuvat toiset suomalaiset. Toinen suomalainen myös ymmärtää tietyt kulttuurista ja lapsuudesta juontavat seikat paremmin kuin toisenlaisessa kulttuurissa kasvanut.
Tuttavapiiriin kuuluu siis toisten ulkosuomalaisten lisäksi niin lasten päiväkodin kuin koulun ja harrastusten kautta tutuksi tulleita saksalaisperheitä. Näiden perheiden kautta olen saanut oppia erilaisia saksalaisia tapoja. Olen myös tutustunut muista maista tulleisiin. Esikoisen koulukavereissa on paljon muitakin maahanmuuttajia kuin me. Esikoisen parhaisiin kavereihin lukeutuu niin Turkista, Kreikasta kuin Iranistakin kotoisin olevia lapsia saksalaisten lisäksi. Uskontojakin on mukavan vaihtelevasti aina katolisista, evankelisista ja ortodokseista islaminuskoisiin. Ihana sekametelisoppa! Päiväkodin kautta taas olen tutustunut moniin hyvin ekologisesti ja vaihtoehtoisesti eläviin perheisiin ja samaten olen oppinut esimerkiksi homeopatiasta ja waldorf-pedagogiikasta. Päiväkodin kautta olen myös tavannut useita Venäjältä tulleita ja myös yhden Etelä-Koreasta kotoisin olevan perheen. Keskimmäinen on katolisessa koulussa ja sitä kautta tutustumme ehkä enemmän niihin perinteisiin saksalaisperheisiin (jos nyt sellaisia voi edes sanoa olevan olemassa, täällä on niin monta tapaa olla!) ja mielenkiinnosta odotan tarkempaa tutustumista katolisiin tapoihin, onhan se täällä valtauskonto.
Koen olevani onnellisessa asemassa, kun saan elää niin monien kulttuurien ja tapojen ympäröimänä. Nyt jo näiden reilun kolmen vuoden aikana olen joutunut luopumaan monista ennakkoluuloistani, enkä malta odottaa kuinka monista saan vielä luopua! Ja olen sentään aina pitänyt itseäni ennakkoluulottomana ja suvaitsevaisena. Niinpä sitä silti vaan on tullut heitettyä romukoppaan kaikenlaisia ennakkoasenteita! Toivon kovasti, että saan tutustua vielä moniin uusiin ihmisiin ja monenlaisiin uusiin tapoihin. Ei nimittäin ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, vaan asiat voi tehdä hyvin monella tapaa. Kyllä tänne maailmaan mahtuu erilaisuutta ja erilaisia elämänkatsomuksia!
Jos ulkomaille muuttaminen onkin tuonut elämääni lukuisia uusia ihmisiä ja ystävyyksiä, on siinä varjopuolena omien läheisten sukulaisten ja vanhojen ystävien ikävä. Tämä ikävä on aina läsnä, vaikka onneksi nykypäivänä yhteydenpito vanhaan kotimaahan on helppoa. Odotan jo kovasti, kun kahden päivän päästä pääsemme pitkästä aikaa Suomeen ja saan viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa.
Vastaa