Kuten jo monesti sanottu, olemme kokonaan suomalainen (suomenkielinen) perhe, mutta lapsemme ovat oppineet täällä asuessamme kaksikielisiksi. Lasten kaksikielisyydestä kirjoittelin hetki sitten (voit lukea jutun täällä) ja silloin (kommenteissakin) tuli mainittua, että lapsilla eivät kielet mene oikeastaan ollenkaan sekaisin. Puhuessa tämä tosiaan pitää paikkansa, mutta pian tuon postauksen jälkeen löysin keskimmäisen lapsen kirjoittaman lapun, joka sai minut hieman toisiin ajatuksiin.
Meillä perheen molemmat koululaiset ovat oppineet yhtä aikaa lukemaan ja kirjoittamaan niin saksaksi kuin suomeksi. Emme ole erikseen kotona suomea opettaneet, toki neuvon, jos sitä kysyvät. Olen siis antanut koulun hoitaa opetuksen saksaksi ja omalla painollaan suht itsekseen ovat lapset kotona oppineet samat suomeksi. Hyvänä tukena on kyllä ollut netistä löytyvä Ekapeli, jonka avulla itse asiassa jo perheen 4-vuotiaskin opettelee suomalaisia äänteitä ja kirjoittamisen alkeita 🙂 Suosittelen muillekin Ekapeliä. Sen voi nykyään kätevästi ladata myös älylaitteeseen.
Olen aina ajatellut, että suomenkieli on helppoa lukea ja kirjoittaa, mutta olen huomannut ettei se ihan niin yksinkertaista kaksikielisille lapsille olekaan. Kun koulussa opetellaan äänteet ja kirjaimet saksaksi, ei se voi olla vaikuttamatta lapsiin. Yllä oleva ekaluokkalaisen teksti on siitä hyvä esimerkki. Hän korvaa sujuvasti suomalaisen y-äänteen saksalaisella y-äänteellä, jonka kirjoitusmuoto on ü. Myös p ja b -kirjainten ero on vaikea. Samaten molemmilla lapsilla tulee väkisinkin sanoihin isoja alkukirjaimia, koska saksankielessä kaikki nimisanat eli substantiivit kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Tätä joutuu erikseen suomen kielen osalta lapsille alkuvaiheessa painottamaan. Keskimmäisen kohdalla en ole (vielä) miettinyt tuplavokaalien ja kaksoiskonsonanttien käyttöä, koska hän siis ylipäätään niitä vasta suomen kielen osalta harjoittelee. Mutta aikanaan esikoisen kanssa huomasin, että hän sovelsi niihin aluksi saksan kielen kirjoitussääntöjä. Saksan kielessä siis vokaali lausutaan pitkänä, jos sitä seuraa yksi konsonantti ja lyhyenä, jos vokaalia seuraa kaksoiskonsonantti. Esimerkiksi Hase lausutaan haase. Tätä sääntöä esikoinen toteutti jossain vaiheessa myös suomea kirjoittaessaan. Olin ihmeissäni, ennen kuin luin jostain tästä saksan säännöstä. Olinhan neuvonut tytärtäni vain, että suomen kielessä kuulee kyllä, jos vokaaleja kirjoitetaan kaksi. Niinpä. Monet asiat ovat itselle yksinkertaisia, koska on vain yksi kieli 🙂
Puhuessa lapset eivät juurikaan virheitä tee. Toki huomaan, että on paljon erikoissanoja, joita he eivät suomeksi tiedä. Onneksi kysyvät herkästi mitä joku sana tarkoittaa. Muutama hauska sanontakin on kyllä näihin vuosiin sattunut. Hauskin ehkä oli, kun kuopus selitti leikkiessään jotain saksaksi ja keskimmäinen siihen ilmoitti, että ”ei saa puhua saksaa, me puhutaan finnisch!” Niinpä niin 😀 Itse hän ei edes virhettään huomannut.
Vastaa