Kuulin tästä kirjasta ensimmäiset suositukset viime kesänä Suomi-koulu opettajien koulutuspäivillä. Varsinaisesti kirja alkoi kiinnostamaan vähän myöhemmin Viherjuuria -blogin lastenkirjasuosituksia lukiessani.
Vuokko Hurmeen kirjoittama Kiepaus voisi olla sitä, mitä etenkin keskimmäinen tyttöni, 9-vuotias, voisi kirjalta kaivata. Hän on jo pikkutytöstä tykännyt hurjista tarinoista. Kolmevuotiaana hän vaati iltasaduksi kaikkein hurjimpia lasten satuja. Esimerkiksi perinteinen satu, jossa susi syö kilit ja äitivuohi leikkaa suden vatsan auki kilinsä pelastaakseen, oli tytön suosikkeja.
Olen itse ollut lapsena aikamoinen lukutoukka ja ahmin kaikenlaisia kirjoja. Jossain vaiheessa pidin kovasti heppakirjoista, mutta omat lapseni eivät niistä pidä. On ollut siis hieman haastavaa löytää lapsille mieleistä luettavaa, etenkin Saksassa asuttujen vuosien aikana. Nyt olemme palanneet Suomeen ja olemme jo hankkineet kirjastokortin ja lainanneetkin pari mielenkiintoiselta vaikuttavaa teosta. Kiepauksen kuitenkin ostin omaksi, koska oletin ja uskoin sen olevan niin mieleinen, että lukukertoja voisi kertyä useampia.
Enkä ollut väärässä. Kirja imaisi mukaansa niin minut äidin kuin kaikki lapseni. Nuorin, 6-vuotias ei ehkä ihan kaikkea tarinasta ymmärtänyt, mutta malttoi kuitenkin kuunnella kirjan kokonaan eikä kokenut sitä liian pelottavaksi. Jopa perheen vanhin, 11-vuotias istui naulittuna sohvalla kuuntelemassa tarinan kehittymistä. Hän ei iltasatukirjoja enää pariin vuoteen juuri ole kuunnellut, vaan mieluummin lukee itse. Kiepaus oli kuitenkin tarpeeksi kiehtova, että hänkin kuunteli sen mielellään. Olisi varmasti mieluusti itsekin kirjan lukenut.
Miksi sitten luin ääneen, enkä laittanut lapsia lukemaan kirjaa itse?
Kuten yllä kirjoitin, esikoinen olisi kirjan voinut hyvin itse lukea, mutta sen sijaan 9 -vuotta hetki sitten täyttäneelle kirja olisi ollut vielä liian vaativa itse luettavaksi. Hän ei lue vielä suomeksi kovin sujuvasti (uusille lukijoille tiedoksi, että asuimme Saksassa 5 vuotta ja lapset kävivät koulua saksaksi). Ja se suurin syy, halusin lukea kirjan itsekin.
Ääneen lapsille lukeminen on hauskaa ja kannattavaa. Isommillekin lapsille kannattaa lukea ääneen ja esimerkiksi tällaista vähän jännittävämpää kirjaa lukiessa on lasten helppo kysyä heti, jos joku askarruttaa. Ja ulkosuomalaisten lasten kohdalla on erityisen tärkeää, että vanhempi lukee ääneen isommallekin lapselle. Ulkosuomalaisen lapsen oma kielitaito tai lukutaito ei välttämättä ole niin hyvä, että hän pystyisi sujuvasti lukemaan ikänsä mukaisia kirjoja. Samalla kuuntelija voi helposti kysyä selitystä sanoille, joita ei ymmärrä. Itse olen vakuuttunut, että juuri monipuolisten kirjojen lukeminen on yksi syy lasten hyvin säilyneelle suomen kielelle ulkomailla asumisesta huolimatta.
Kiepaus on kertomus siitä, millaista on elää nurin päin kääntyneessä maailmassa. Jossa voi varomattomuuttaan tipahtaa alas taivaaseen. Kirjassa kuvaillaan tiivistä perheyhteisöä, sellaisia olosuhteita, joissa on haastavaa asua, mutta jotka ovat kirjan päähenkilölle aivan tavallista elämää. On pulaa vedestä ja ruuaksi syödään kärpäsentoukkakakkuja.
Itseäni ja lapsia hauskuutti myös se, että Kiepauksen päähenkilö luki Ronja Ryövärintytärtä ja piti kirjasta kovasti. Ronja ryövärintytät kuuluu myös omien lapsieni suosikkikirjojen listalle ja luimme itsekin kirjan uudestaan tämän jälkeen.
Kirja vie lukijan mielikuvitusmatkalle ja opettaa samalla samaistumaan erilaisiin elämäntilanteisiin.
En voi kuin suositella kaikenlaisten kirjojen lukemista ja erityisesti Vuokko Hurmeen Kiepaus herätti ajatuksia ja ihastutti niin lukijaa kuin kuuntelijoitakin. Jatko-osaa odotetaan jo kovasti!
Vastaa