Uskallan sanoa, että näin reilun kolmen Saksassa asutun vuoden jälkeen kaikki lapsemme ovat kaksikielisiä.
Samaa ei valitettavasti voi sanoa meistä perheen aikuisista 😀 Omasta puolestani eli aikuisena kielen oppimisesta olen kirjoitellut jo aiemmin ja sen jutun voi käydä lukemassa täältä. Me olemme kokonaan suomalainen perhe, joten muutimme Saksaan kaikki kieltä osaamattomina ja lapsemme ovat oppineet Saksan luonnollisestikin kodin ulkopuolella (päiväkodissa ja koulussa). Vaikka joka paikassa toitetetaan, että lapset oppivat kielen kuin itsekseen ja tuosta noin vaan ja vieläpä muutamassa kuukaudessa, niin itse en kyllä ole täysin samaa mieltä! Lapsissa on eroja, kuten aikuisissakin. Joku lapsi voi ehkä sisäistää uuden kielen muutamassa kuukaudessa, en kiellä. Mutta uskallan väittää, ettei se ole suurimmalle osalle niin helppoa. Lapsen tulisi olla sekä kielellisesti lahjakas että hyvin rohkea uutta kieltä käyttämään ja motivoitunut sitä oppimaan, jotta uuden kielen omaksuminen muutamassa kuukaudessa olisi mahdollista.
Meidän perheen lapsilla uuden kielen oppimiseen on mennyt huomattavasti pidempään kuin pari kuukautta.
Kaikki lapsemme ovat melko ujoja ja tämä on ollut suurin hidaste vieraan kielen oppimisen kannalta. Lisäksi etenkin kahdella isommalla tuntuu olevan vähän sellaista täydellisyyden tavoittelun ongelmaa. Joten heille puhumisen kynnys on vielä suurempi, koska sen olisi pitänyt olla täydellistä alusta asti. Tässä kohtaa täytyy katsoa peiliin ja todeta, että miten paljon itse olenkaan pelännyt vierailla kielillä puhumista! (Tai monen muunkaan asian tekemistä, jos en ole ollut valmiiksi todella hyvä – ja kukapa yleensä olisi harjoittelematta!) Hyvä neuvo, jonka olemme saaneet asiantuntijalta on ollut se, että aikuinen voi itsekin jopa korostaa tekemiään virheitä lapselle. ”Katso, minäkin uskallan puhua, vaikka teen virheitä ja tulin silti ymmärretyksi.” Missään nimessä ei siis kannata hävetä omaa huonoakaan kielitaitoaan tai sen takia olla puhumatta lapsen kuullen vierasta kieltä.
Vanhin lapsistamme oli 6-vuotias, kun muutimme Saksaan ja aloitti kuukausi muuton jälkeen paikallisessa koulussa ekaluokalla kesken lukukauden. Meille oli jo etukäteen selvää, että lapsemme menevät paikalliseen eli saksalaiseen kouluun. On tärkeää, että lapsi oppii paikallisen kielen ja saa paikallisia kavereita naapurustosta. Suomessa esikoisemme ehti käydä reilun kuukauden esikoulua, mutta Saksassa hän oli jo kouluvelvollisuuden piirissä. Olihan se koulun alku todella jännittävää koko perheelle! Muistan varmaan ikuisesti miltä tuntui jättää itkevä ja pelkäävä lapsi ummikkona vieraiden lasten kanssa luokkaan ja itse mennä ulos itkua pidätellen pienempien sisarusten kanssa. Meillä kävi kyllä hyvä tuuri, kun saimme todella ymmärtäväisen ja ihanan opettajan. Lapsen luokkakaveritkin osoittautuivat alusta asti todella mukaviksi ja auttavaisiksi. Itse asiassa opettaja oli jo valmiiksi miettinyt tyttärellemme sopivan vieruskaverin eli järjesti hänelle ystäviä. Muutenkin Saksan kouluissa panostetaan yhteisöllisyyteen ja luokkahenkeen todella paljon ja kaikki -myös uudet oppilaat ja kieltä osaamattomat- otetaan alusta asti hienosti mukaan. Esikoinen tutustui myös yhteen toiseen tyttöön heti ensimmäisten kouluviikkojen aikana ja he ovat edelleen parhaita ystäviä!
Mitään tukiopetusta täällä päin ei ummikkolapsille koulun puolesta järjestetty, vaan alusta asti oli mentävä oman luokan mukana. Toki koulutehtävät olivat alussa helpompia ja esikoinen sai edetä ensimmäiset kuukaudet omaan tahtiinsa ja kotona autoin häntä sanakirjan kanssa läksyissä. Siinä sitä oppi itsekin ensimmäiset saksan sanat yhdessä ekaluokkalaisen kanssa. Jo ennen joululomaa voi sanoa, että esikoisemme oppi lukemaan, tosin suomeksi. Saksaksi lukemaan hän oppi kevään aikana, mutta vasta tokaluokalla voi sanoa lukemisen olleen sujuvaa molemmilla kielillä. Kolmannen luokan aikana saksan kieli meni kirkkaasti ohi ja täytyy myöntää, että esikoinen paljon mieluummin lukee kirjoja saksaksi kuin suomeksi.
Kuinka nopeasti esikoisemme sitten oppi saksan kielen?
Hän aloitti koulun joulukuun alussa ja voi sanoa, että huhtikuussa hän alkoi ymmärtämään saksaa, niin hyvin, että siirtyi tekemään täysin samoja tehtäviä toisten ekaluokkalaisten kanssa ja häneltä alettiin vaatia samoja kotiläksyjä. Ennen kesää esikoinen myös alkoi vähän puhumaan saksaa koulukavereiden kanssa. Noin puoli vuotta koulun aloittamisen jälkeen siis. Tokaluokan aikana hän saavutti ikäisensä saksan kielessä ja kolmannen luokan keväällä hän oli jo todella hyvällä tasolla ikätovereihin verrattuna. Täytyy myöntää, että esikoisemme on kielellisesti lahjakas ja hänellä on opettaja, joka on sen myös huomannut ja vaatinut häneltä samaa ellei jopa parempaa suoriutumista. Saksassa lapset testataan kolmannen keväällä valtakunnallisella VERA -testeillä niin saksan kielessä kuin matematiikassa ja tässä testissä esikoiseni oli joko parhaalla tai toiseksi parhaalla tasolla saksan kielessä ikäisiinsä verrattuna. Hänen kohdallaan voi siis sanoa, ettei maahanmuuttotaustasta ollut enää mitään näkyvissä kahden ja puolen vuoden jälkeen!
Nyt esikoisemme on neljännellä luokalla ja 9-vuotias. Hänestä ei todellakaan huomaa, ettei hän ole saksalainen. Tällä hetkellähän on saksan kielessä yhtä hyvä ellei jopa parempi kuin suomen kielessä. Hänellä voi siis sanoa olevan nyt kaksi äidinkieltä. Omien sanojensa mukaan hän jopa usein ajattelee saksaksi ja yksin touhuillessaan tai leikkiessään yleensä höpöttää saksaksi. Mutta helpoksi ja kivuttomaksi en tätä prosessia silti sanoisi, vaikka loppu tulos onkin mahtava!
Kaksi nuorempaa ovat saaneet aloittaa vähän helpommalla tavalla saksan kielen opettelun. Jos nyt näin voi sanoa. Ovathan hekin joutuneet ummikkoina kerhoon ja päiväkotiin. Toki ihan alusta asti pienemmät kuulivat saksaa esimerkiksi televisiosta ja harrastusten kautta. Kuten päiväkodista kirjoittamassani jutussa mainitsin, meillä meni vallan 8 kuukautta, että saimme päiväkotipaikan keskimmäiselle. Aivan liian kauan näin jälkikäteen ajateltuna! Sitä ennen kävimme yhdessä saksalaisen seurakunnan leikkipiirissä, äiti-lapsijumpassa ja kaksi kaksi isompaa taidekoulussa. Lisäksi ihan alusta asti lapsemme ovat katselleet televisiosta saksalaista lasten kanavaa, Kikaa. Mutta uskallan väittää, että nämä pari kertaa viikossa olleet harrastukset eivät riittäneet kielen oppimiseen. Vasta päiväkodin aloitus on kummallakin nuoremmalla lapsellamme ollut se todellinen kielen oppimisen aloitus.
Keskimmäinen lapsemme on nyt koulussa ekaluokalla ja on juuri oppinut lukemaan ja kirjoittamaan saksaksi ja samaan aikaan on suht itsekseen kotona oppinut samat taidot suomeksi. Nuorin lapsemme on 4-vuotias ja päiväkodin henkilökunnan mukaan hänen saksan kielensä on samalla tasolla kuin ikäisillään.
On se kyllä ihmeellistä ajatella, että meillä on kolme kaksikielistä lasta, vaikka olemme yksikielinen perhe. Koen sen valtavaksi rikkaudeksi ja uskon siitä olevan hyötyä ja iloa lapsillemme myöhemmin elämässään. Tai onhan siitä jo nyt heille iloa ja hyötyä. Heillä on tavallaan kaksi äidinkieltä ja kaksi kotimaata, jos näin nyt voi sanoa, kun täysin suomalaisia kuitenkin olemme. Ja osaan kyllä samaistua siihen miltä maahanmuuttajavanhemmista tuntuu, kun lapsi osaa asuinmaan kieltä paremmin kuin itse!
Vastaa