Matkablogeissa on viime aikoina pyörinyt harvinaisen hauska blogihaaste, Adalmina’s Adventures blogista lähtöisin oleva haaste, jossa reissaajat kertovat omista matkakommelluksistaan ja erikoisista matkoilla tapahtuneista edesottamuksista. Kiitos hyvästä ideasta! Monta hauskaa hetkeä on tullut vietettyä kommelluksia lukiessa. Minä sain haasteen Maa Qzuu blogin Outilta. Hänen reissukommelluksiinsa pääset tutustumaan tästä.
Haasteen Outilta saatuani aloin miettimään, että mitäs meille on sattunut ja tuntui, etten keksi mitään. Ollaanko me ihan tylsiä reissaajia?! Ainakin viime vuosina on enemmän tullut otettua varovaisemmin kuin uhkarohkeasti, lasten kanssa kun kuljetaan. Mitään kovin erikoisia tapauksia ei ole reissuilla käynyt. Ehkä oudointa viime vuotena oli se, kun mustekala hyökkäsi jalkani kimppuun Kroatian Primostenissa rantavedessä kahlatessani.
Pitää siis palata ajassa reippaasti taaksepäin ja muistella menneitä.
Nuorempana (vaikka en kyllä myönnä vanha vieläkään olevani) tuli reissattua aika lailla rohkeammalla meiningillä, kengännauhabudjetilla ilman tietoa seuraavasta yöpaikasta ja silloin sitä sattui ja tapahtui enemmän. On myös hauska huomata, mitä sitä oikeasti vanhoista reissuista muistaakaan. Niinpä niin, juuri ne kommellukset ja kömmähdykset ovat niitä, jotka parhaiten ovat mieleen jääneet. Ja usein niille tilanteille saa jälkikäteen (onneksi) vain nauraa, vaikka eivät ne ehkä silloin tapahtumahetkellä paljoa huvittaneetkaan.
Vastoinkäymisiä Chicagossa jouluaatonaattona
Palataan ihan ensiksi mieheni ja minun seurustelun alkuvuosiin. Mieheni oli silloin vaihto-oppilaana USA:ssa ja minä tietystikin lensin vierailemaan hänen luonaan. Teimme samalla hänen ystävänsä kanssa pienimuotoisen Road-Tripin. He olivat ostaneet erittäin edullisen auton kulkemista varten. Ja niinhän siinä kävi, että auto otti ja hajosi keskellä Chicagoa nelikaistaista moottoritietä ajaessamme. Onneksi olimme sillä reunimmaisella kaistalla ja auto saatiin pysäytettyä turvalliseen paikkaan. Oli tietysti joulukuu ja pakkasta ihan mukavasti. Siinä sitten värjöttelimme apua odottaen. Hinausauto onneksi saapui ja pääsimme huoltoasemalle ja autokin saatiin korjaamoon. Taksikuski vei meidät varaamamme hostelliin, mutta hänellä oli (muka) taksamittari hajonnut pakkasen takia. Emme jaksaneet epäonnisen reissun jälkeen alkaa väitellä asiasta ja maksoimme kiltisti hänen pyytämänsä summan, vaikka taatusti se oli hieman liikaa. Hostellimme osoittautui aikamoiseksi murjuksi ja aluekin oli aika epämääräistä. Siellä kaduilla kulkiessa kuului vaan espanjaa ja ruokakaupassa myytiin esimerkiksi kaktuksia hedelmäosastolla. Hostellin suihkut olivat aivan homeessa. Mutta ei se mitään, meille nuorille rakastavaisille riitti toistemme seura muutaman kuukauden erossa olon jälkeen.
Mielenkiintoinen ateria Tarttossa
Seuraavaksi tulee mieleen niin ikään seurusteluaikana sattunut eräs Viron matka. Meillä oli tapana mennä omatoimisesti Tallinnaa pidemmälle ja tällä kertaa olimme tulleet paikallisbussilla Tarttoon. Siellä istuimme aamiaisella mukavan oloisessa kahvilassa. Ruokalista oli vain viroksi ja tietenkään emme sitä kunnolla ymmärtäneet ja mitään yhteistä kieltä henkilökunnan kanssa ei ollut. Päädyimme tilaamaan molemmat saman hyvältä kuulostavan liha-annoksen. Kun lautaset tuotiin eteen, niin kyllä naamat venähtivät. Molemmilla oli järkyttävät kasat raakoja lihasuikaleita lautasiltaan. Ei meinannut naurusta tulla loppua. Ja typerän kilttinä suomalaisena sitä urheasti sitten syötiin.
Lääkärin etsimistä Ostravassa
Kolmanneksi mieleen tulee matka siskoni luokse Ostravaan, Tšekkiin. Siskoni oli siellä vaihdossa. Jo ensimmäisinä reissupäivinä Prahassa tunsin oloni hieman kipeäksi. Oli lämpöä ja nuhaa. Uudeksi vuodeksi junailtiin Puolan puolelle Krakovaan ja siellä urheasti särkylääkkeen voimilla kuljin paikasta toiseen, vaikka aloin olla jo kipeämpi. Kunnon kuume nousi ja silmätulehduskin vaivasi. Krakovasta palattuamme vietimme loppuajan Ostravassa. Tässä vaiheessa oli pakko jo etsiä käsiin lääkäri, sillä sairasteluni vain pitkittyi ja tuntui jo keuhkoissa. Lääkärin etsiminen oli melko mahdotonta. Tuohon aikaan ei ollut mitään älylaitteita ja googleja käytössä, joten ovelta ovelle kuljettiin etsimässä. Eikä tuolla Ostravassa mitään englantia juuri kukaan puhunut. Kaikki kaupungin yksityiset lääkärit, jotka löysimme, olivat kiinni. Lopulta menimme paikalliseen sairaalaan pyytämään apua. Siellä sanakirjan kanssa jotenkin asia saatiin selville. Henkilökunta painotti kovasti etukäteen, että meidän pitää sitten maksaa lääkärikäyntini itse ja voisimme sitten hakea korvaukset jälkikäteen matkavakuutuksesta. Niin moni sitä painotti, että siskoni kanssa pelkäsimme jo todella, ettei meillä ole tarpeeksi rahaa mukana. No, lääkäriin pääsin ja sain antibiootit keuhkoputkentulehdukseen.
Kas kummaa, kahden päivän päästä olin aivan ihottumalla. Eikun taas samaan sairaalaan selvittämään asiaa. Lääkärin kanssa ei edelleenkään ollut mitään yhteistä kieltä, sanat antibioticum ja allergi tuli lääkärin puheesta sentään ymmärrettyä. Sain käskyn lopettaa kuuri heti ja lääkäri tuikkasi piikin takalistoon. Ja taas piti maksaa käynti itse käteisellä. Matkan jälkeen kyllä hieman huvitti tšekkiläisten huoli meidän rahojen riittävyydestä. Hain kahden lääkärikäynnin ja antibioottien korvaukset matkavakuutuksestani ja summa oli vähän reilut 20€.
Vuorimaisemia ja shampanjaa kurkkupurkista Grenoblessa
Sitten päästäänkin muisteloissani jo aviolittomme ensimmäiseen vuoteen ja silloiseen mieheni asuinmaahan, Ranskaan. Kuten kaikki tietävät, ranskalaiset arvostavat hyvää ruokaa ja juomaa. Mieheni työkaveri, nuori sinkkumies kutsui meidät kerran kotiinsa. Hän tarjosi luonnollisesti meille shampanjaa vierailumme kunniaksi. Mutta kyllä hieman huvitti, kun shampanjat oli kaadettu erilaisiin pestyihin lasipurkkeihin. Että mitä väliä astialla, rahat kannattaa laittaa laadukkaaseen sisältöön. Nuorella miehellä oli kyllä hyvä perustelukin pestyille kurkkupurkeille. Turha kuulemma sinkkumiehen on astioihin panostaa, kun tuleva tyttöystävä/vaimo haluaa kuitenkin päättää astiaston oman makunsa mukaan.
Ranskan aikoina oli myös yllättävää kuinka suosittua viikonloppuisin vuorilla vaeltaminen ja päiväpatikointi oli. Jokainen pusikko ja tienpiennarkin tuntui olevan täynnä ihmisiä viikonloppua viettämässä. Kävimme mekin usein läheisellä vuorella päiväseltään. Yksi kivoimmista reiteistä johti suoraan lehmälaitumelle. Ekalla kerralla oli hieman epäuskoinen olo, että tästä näin sitäkö vaan kiivetään sähköaidan yli ja jatketaan matkaa tuolla lehmien seassa. Mutta näin se vaan oli. Ja jonkun ajan päästä kiivetiin taas uudestaan pois laitumelta.
Ei täällä Saksassakaan aina möhlimättä selviä.
Viimeiseksi laitetaan vielä yksi vähän tuoreempi kommellus. Se liittyy aikaan, jolloin olimme vasta hetken asuneet Saksassa. Ystävä ehdotti leffaan menoa ja yksi porukastamme katsoi elokuvan valmiiksi. Me muut hyväksyimme ehdotuksen, olihan mukana kuuluisa hyvä näyttelijä ja elokuvan nimikin oli houkutteleva (ja englanniksi). Tiesimme toki, että Saksassa dubataan melkein kaikki elokuvat ja olimme valinneet sellaisen kölniläisen leffateatterin, jossa elokuvia näytetään alkuperäiskielellä. Elokuvateatterille saapuessamme ihmettelimme muiden elokuvaan menijöiden harvalukuisuutta. Vain muutama muu oli tulossa samaan elokuvaan. Arvelimme sen johtuvan siitä, että saksalaiset vaan tykkäävät mieluummin katsella elokuvia dubattuina. Mutta kyllä meitä sitten nauratti salissa, kun elokuvan alkumetreillä meille selvisi, että kyseessä oli alkuperältään tanskalainen elokuva. Vain pieni osa elokuvasta puhuttiin englanniksi (juuri sen suositun miesnäyttelijän vuorosanat), muuten kaikki oli tanskaksi. Noh, kyllä siitä selvää silti sen verran sai, että juonesta kiinni pääsi.
Ja nyt on aika vielä haastaa mukaan uusia bloggaajia.
Haastan Laura’s Itineraryn Lauran, London and beoyndin Lenan. Odotan innolla teidän kokemuksianne 🙂
Olisi myös erittäin hauskaa kuulla lukijoiden reissukommelluksia! Jättäkäähän omia kokemuksianne kommenttiboksiin! Sana on vapaa!
Vastaa