Aloitin juuri yliopistolla sekä akateemisen englannin että toisen kotimaisen eli ruotsin kielen kurssit. Jännitin (jännitän) molempia kursseja melko lailla. Ruotsin kurssia jopa vähän pelkäsin. Kauhuissani en kuitenkaan ollut, kuten yksi toinen ruotsin kurssin osallistujista kuvaili tuntemuksiaan kurssin alkajaisiksi.
Ensimmäisen englannin kurssitapaamisen jälkeen, illalla ennen nukkumaan menoa, mietin miksi jännitin kurssia. Miksi häpesin ja pelkäsin sitä, etten osaisikaan puhua riittävän sujuvasti, lausuisin väärin, tekisin virheitä enkä osaisikaan kaikkia sanoja. Niin, miksi ihmeessä minun pitäisi olla täydellinen (akateemisessa) englannissa, miksi minun pitäisi osata sitä jo valmiiksi, niin että olisin virheetön? Miksi minä siinä tapauksessa edes istuisin siellä kurssilla?
Todellakin. Sitä vartenhan siellä kurssilla ollaan, että opitaan paremmiksi, opitaan sujuvammiksi puhujiksi, lisätään sanavarastoa. Kuten muillakin yliopiston kursseilla. Enhän minä kuvittele muidenkaan kurssien aluksi osaavani jo kurssien aihepiirit niin hyvin, että mitään uutta ei eteen tulisi. Miksi kielen kurssit olisivat erilaisia tässä suhteessa.
Tämä oivallus sai minut rentoutumaan hieman, vaikka ihan varmasti jännitän hiukkasen seuraavaakin englannin tapaamistamme. Onhan kurssin tarkoitus vahvistaa kirjallisen osaamisen lisäksi erityisesti suullista osaamista ja en voi väittää olevani jännittämättä vierailla kielillä puhumista. Onneksi saksassa asuminen toi rentoutta ja itsevarmuutta kielen käyttämisen suhteen. Opin olemaan useimmiten välittämättä virheistä ja häpeämättä epätäydellistä kieltä ja osaamattomuutta. Mutta mutta, sehän tässä onkin, tämä koskee vain saksan kieltä. Englannin kielen suhteen omaan näemmä edelleenkin jonkin verran häpeän ja alemmuuden tunnetta osaamattomuudestani, virheistäni ja surkeasta ulosannista. Koen, että minun pitäisi osata paremmin. Syvällä istuu se vanha oppi, jonka mukaan suun voi avata vasta, kun ulos tulee virheetöntä puhetta.
Entäs se ruotsin kurssi sitten. Takana on ensimmäinen kurssitapaaminen ja se meni paremmin kuin pelkäsin. Ymmärrän ruotsia ihan hyvin. Aikanaan yläkoulussa ja lukiossa koin ruotsin kielen helpoksi. En vain ole käyttänyt sitä juurikaan lukion jälkeen. Toisin sanoen ylioppilaskirjoituksistani on aikaa jo 20 vuotta ja sen jälkeen käydyistä ruotsin kursseista amk:ssa ja yliopistossa on myös jo yli 15 vuotta aikaa. En siis ole ruotsia käyttänyt viiteentoista vuoteen!
Pahinta ruotsin kurssissa on se, etten pysty enää lainkaan tuottamaan sitä (suullisesti, kirjoittaminen oli selkeästi helpompaa). Kun avaan suuni, ulos tulee vain ja ainostaan saksaa. Vaikka kuinka miettisin etukäteen asian ruotsiksi, lukisin vaikka mallilauseenkin, suusta tulee automaattisesti saksaa. Tämä on siinä mielessä uutta, että ennen sotkin englantia ruostin sekaan. Näin näyttivät useat kurssikaverit tekevän. Itse en enää sotke ruotsia englantiin, mutta saksan kanssa kieli menee täysin sekaisin.
Kielten sekoittumiseen syynä on varmasti riittämätön osaamistaso. Vahvoja eli sujuviksi opittuja kieleiä ei niin helposti sotke toisiinsa. Eikä tietenkään keskenään hyvin erilaisia kieliä. Ruotsi ja saksa ovat sukulaiskielet ja monet sanat hyvin lähellä toisiaan, joten ne helposti sotkeutuvat aivoissa. Etenkään, kun ruotsin kieli on niin heikolla tasolla tällä hetkellä. Odotan mielenkiinnolla miten asia muuttuu ruotsin kurssin edetessä. Kurssi jatkuu kuitenkin tuonne toukokuun alkuun asti. Ehkäpä loppukurssista pystyn puhumaan ruotsia ilman, että vähintään joka toinen sana on saksaa. Tai oikeastaan, rehellisemmin odotan, että pystyisin ylipäätään puhumaan ruotsia. Keskustelutaitoja ruotsiksi ei ole koskaan tullut kovin paljoa harjoiteltua, ei kuulunut minun kouluaikoinani opetussuunnitelmiin.
Olisi mahtavaa oppia useita kieliä sujuvasti. Olen vaan melko mukavuudenhaluinen tehdäkseni riittävästi töitä kielen oppimisen eteen. Tietylle tasolle kielissä on helppo päästä, mutta todella hyväksi tulee vaan valtavan harjoittelun kautta. Ja jokainen kielen osa-alue tarvitsee oman harjoittelunsa. Puhumaan oppii vain puhumalla, kirjoittamaan kirjoittamalla, kieliopin vain sitä pänttäämällä ja lukemaan vain lukemalla.
Löytyykö lukijoista kohtalotovereita, kanssajännittäjiä mitä vieraiden kielien puhumiseen tulee? Tai rohkaisevia kertomuksia siitä, kuinka se aikanaan opittu (ja unohdettu) ruotsin kieli palautui aikuisiällä takaisin?
Vastaa