Missä mennään nyt lasten kaksikielisyyden suhteen?
Kirjoittelin blogiin reilut 1,5 vuotta sitten useampia artikkeleita liittyen lasteni kaksikielisyyteen, mutta mites nyt, viiden Saksassa asutun vuoden jälkeen. Missä tilanteessa olemme tällä hetkellä?
Oma käsitykseni on, että edelleen jokaisella lapsella on molemmat kielet (suomi ja saksa) hyvässä hallinnassa ja tätä tukevat myös lasten opettajien, Suomi-kouluopettajien ja sukulaisten arviot. Saksan kielen suhteen he ovat ikätasollaan ja pärjäävät koulussa hyvin. Suomen kielen osalta oletan lasten olevan ikätovereitaan hieman jäljessä kirjoittamisessa ja lukemisen sujuvuudessa, mutta luottavaisin mielen uskon asian korjaantuvat heidän aloittaessa suomalaisessa koulussa paluumuuttomme jälkeen.
Kuopuksen osalta saimme viime kevään koulukypsyystesteissä myös lääkäriltä positiivista palautetta 5-vuotiaan kaksikielisyydestä. Lääkäri piti lapsen saksan kielen tasoa hyvänä, vaikka hän ei ihan jokaista sanaa testeissä saksaksi osannutkaan. Toisaalta hän tiesi monia sellaisiakin sanoja, joita yksikielisetkään saksalaislapset eivät tiedä. Lääkärin mielestä oli oikein hyvä, että puhumme kotona vain suomea ja hän jakoi kanssani mielipiteen siitä, että ehdottomasti kannattaa puhua lapselle omaa äidinkieltään. Valitettavasti kaikki lääkärit täällä Saksassa eivät kuulemma tätä mieltä ole, mutta meidän perheen kohdalle ei sellaisia ole onneksi vastaan tullut.
Kielitaito on yksi vaikeimmista asioista, joita ihminen voi elämässään oppia. Sen huomaa muun muassa siitä, kuinka paljon altistusta kielelle tarvitaan.*
Saksan kielen vaikutus lasten suomen kieleen
Huomasin tässä yksi päivä, että keskimmäinen tekee ihan samoja virheitä kuin esikoinen eli sekoittaa tiettyjä saksan kielen ilmaisuja suomen kieleen. Tästä hyvä esimerkki on kellonajat. Esikoinen jossain vaiheessa sanoi aina suomeksi, että kello on esimerkiksi 10 kahdeksan jälkeen (suora käännös saksan kielestä). Se korjaantui jossain vaiheessa. Nyt keskimmäinen tekee ihan samaa. Hassua. Kesällä keskimmäinen kyseli myös, onko joku allerginen hyttysiä vastaan, tämäkin suora käännös saksasta.
Toinen säännöllinen virhe, jota esikoinen käytti jossain vaiheessa puhuessaan suomeksi, oli, että hän ilmoittaa ”tulen 10 minuutissa/syön kymmenessä minuutissa” vaikka hän tarkoitti tulevansa/syövänsä kymmenen minuutin kuluttua.
Perheen kotikieli voi olla suomi, mutta sisarusten keskinäiseen kieleen ei vanhempi voi saman lailla vaikuttaa.
Lapset puhuvat kotona keskenään pääsääntöisesti suomea. Olen huomannut, että jotkut (piha)leikit he leikkivät keskenään ollessaan saksaksi. Näin silloin, kun leikille ei ole olemassa suomalaista vastinetta. Esikoinen yksin touhutessaan puhelee saksaksi. Hän on tehnyt myös you tube -kanavansa saksaksi ja sanoo ajattelevansakin useimmiten saksaksi. Esikoinen myös puhuu minulle nykyään saksaa, kun hänellä on saksalainen kaveri kylässä. Tämä on tietysti kohteliasta kaveria kohtaan. Kaksi nuorempaa ovat selvästi vahvemmin suomenkielisiä. He eivät saksaa juuri kotioloissa puhu, paitsi joskus esim laulavat koulussa oppimiaan lauluja.
Lapset eivät tietenkään tiedä suomeksi kaikkia sanoja ja monesti joko kääntävät suoraan saksankielestä, tai kysyvät minulta suomennosta/selitystä jollekin oudolle sanalle. Yksi hauskimmista on ollut lautashame (Tellerkleid), joksi keskimmäinen nimesi kellohelmaisen hameen. Samoin lapset puhuvat kahdennesta toista tarkoittaessaan. Saksan kielessa vain ensimmäiselle on eri sana ja toinen on zweite, kahdes, suoraan käännettynä. Karhunnälkäkin on mainio esimerkki suorasta käännöksestä, ymmärrettävissä hyvin, vaikka suomeksi tuota ilmaisua ei käytetäkään.
Jos kieliä käyttää eri ympäristöissä, esimerkiksi puhuu espanjaa kotona ja englantia koulussa, sanastossa on eroja, koska kielillä oppii eri asioita. Vaikka sanavarasto olisi kokonaisuutena ihan yhtä laaja, jotkut sanat ovat yhdellä ja toiset toisella kielellä.*
Koulukielestä tulee helposti vahvin kieli.
Koska lapset käyvät koulua saksaksi, on saksa heille hieman vahvempi kieli, etenkin lukemisen, kirjoittamisen ja kieliopin osalta kahdella vanhemmalla. He viettävät tunneissakin mitattuna ison osan päivästä täysin saksan kielisessä ympäristössä ja aktiivisesti opettelevat saksan kieltä.
Ennen kouluikää kotikieli on helppo säilyttää vahvimpana kielenä. Itse huomasin nyt ekaluokalla olevan kuopuksen osaavan toistaseksi paremmin lukea ja kirjoittaa suomeksi. Hän on omasta toiveestaan opetellut näitä taitoja kotioloissa jo ennen kouluun menoa. Saksaksi kirjoittamista ja lukemista hän alkoi opettelemaan luonnollisesti vasta koulussa. Saksalaista lastenkirjaa lukiessaan hänen oli vaikeampi ymmärtää saksan kielen pitkiä lauseita, joissa verbi tulee viimeisenä. Suomen kieli on helpompaa lukea ja kirjoittaa myös pienemmän äännemäärän takia.
Suomea kirjoittaessa lasten on vaikea muistaa eri sääntöjä. Etenkin esikoisella tulee automaattisesti isot alkukirjaimet kaikkiin substantiiveihin ja samaa tekee myös keskimmäinen. Lasten on myös vaikeampi kuulla suomenkielestä vokaalien ja konsonantien määrää.
Vain ani harva maailman monikielisistä on täysin tasapainoisesti monikielisiä, eli heidän kielitaitonsa on täysin samalla tasolla kaikilla kielillä. Usein esimerkiksi lapsuuden kotikieltä puhutaan sujuvasti, mutta kirjoitustaito voi jäädä hyvinkin vajavaiseksi. Voi myös käydä niin, että lapsi oppii koulutiellään kirjoittamaan kieliä sujuvasti, mutta puhetaito jää takeltelevaksi.*
Ääntäminen ja aksentti.
Ulkomailla asuvilla suomalaislapsilla on usein vaikeuksia oppia suomalaista ärrää. Sen oppimiseen meni meilläkin kahdella nuorimmalla todella pitkään, mutta lopulta löytyi itsekseen. Sen sijaan yhdellä lapsistamme oli vaikeuksia oppia saksan lukuisia erilaisia s-äänteitä ja niiden oppimiseen hän tarvitsi puheterapeutin apua. Täällä puheterapia on hyvin tavallista, etenkin maahanmuuttajalasten parissa ja sairasvakuutus korvaa sen kokonaan. Tällä hetkellä kaikki lapset ääntävät saksaa täysin oikein. Heistä, etenkään esikoisesta, ei mitenkään kuule, ettei lapsi ole saksalainen.
Suomen kielen ja ääntämisen osalta kahdella nuoremmalla on havaittavissa pieniä saksalaistumisen merkkejä. Eikä mikään ihme, keskimmäinen on ollut täällä yli puolet elämästään ja nuorimmainen oli vain 1- vuotias, kun muutimme Saksaan. Mitään suurta saksalaista aksenttia heillä ei kuitenkaan ole ja uskon asian korjaantuvan nopeasti Suomeen muutettuamme. Suomen r-kirjain tulee välillä saksalaisittain ja h-äänne tulee myös usein kurkkuäänteenä esimerkiksi sanoissa lehti, lehmä jne h:n ollessa keskellä sanaa.
Aksentti ei tee kenestäkään vähemmän kaksikielistä.*
Loppukevenyksenä vielä vähän vessahuumoria.
Alkuaikoina kutsuimme lasten täällä asuvia Suomikavereita synttäreille. Käytin kutsukortissa kellonajoista lyhennettä klo. Siitäkös esikoisen ihmettelemään: äiti, miksi kirjoitit kutsukorttiin vessa? ( Klo on arkinen sana vessalle saksan kielessä).
Kuopusta huvitti kovasti, kun kyselin tässä joku aika sitten meillä kyläilevältä kummipojalta: ”tuliko pipi?” hänen muksahtaessaan kumoon. Pipi kun saksan kielessä tarkoittaa pissaamista.
Että näin. Nyt olette te lukijatkin oppineet pari hyvin oleellista saksan sanaa, jos ette niitä jo tienneet 😀
*Postauksen lainaukset ovat Ainamedian artikkelista Kielitaidon aivokuva. Vahva lukusuositus tälle artikkelille, jos haluaa ymmärtää paremmin kielitaidon kehittymistä.
Vastaa