Oma maa mansikka – muu maa mustikka?
Elämä täällä Saksassa on maistunut ihan riittävän mansikkaiselle, ja sitä paitsi tykkään mustikoista melkein enemmän. Olenkin monesti sanonut olevani täällä tyytyväinen. Etten ole kaivannut Suomeen takaisin. Siksi viime kuukausien ajatukset ovat yllättäneet itseni. Olen alkanut tosissani kaipaamaan takaisin Suomeen. Haaveilemaan Suomeen muuttamisesta. Satunnaisesti kurkkimaan avoimia työpaikkoja tai mahdollisia koulutuspaikkoja. Miettimään mitä haluaisin alkaa isona tehdä.
Olen miettinyt mistä tämä yhtäkkinen muutos johtuu. Mikä on nyt erilaista kuin aiemmin ja miksi en enää viihdykään täällä niin hyvin. Iso osa muutosta on lasten kasvaminen. Nuorimmainen on nyt viimeistä vuotta päiväkodissa ja tämä kevät on yhtä viimeistä kertaa. Kuopuksen viimeiset päiväkotisynttärit, viimeiset juhlat. Viimeiset vanhempaintalkoot. Kuopus menee eri kouluun kuin päiväkotikaverinsa, joten edessä on haikeita hyvästejä myös lapselle. Syksyllä hän ei enää näekään päivittäin parhaita ystäviään, joiden kanssa vietti useamman vuoden.
Itse huomaan kaipaavani jotain uutta. En koe enää saavani riittävästi sisältöä päiviin vanhemmuuden kautta. Tai ulkomailla asumisesta. Aiemmin uudesta ja oudosta on tullut arkista rutiinia. Elämä Saksassa ei tarjoa enää riittävästi positiivisia haasteita ja yllätyksiä. Uutuudenviehätystä. Kaipaan osa-aikatyön sijaan säännöllisempää osallisuutta työelämään. Tai ehkä enemmänkin sen tuomaa sosiaalisuutta. Olen huomannut olevani välillä yksinäinen. Elämäntilanteet ovat muuttuneet ja moni ystävistäni on kiireisempi kuin ennen.
Huomaan myös ikävöiväni Suomesta läheisiäni. Meillä ei ole tänä vuonna käynyt ketään sukulaista tai ystävää Suomesta kylässä ja se on tuntunut ikävältä. Emme itsekään ole olleet Suomessa puoleen vuoteen. Minulla on jo kova ikävä perhettäni Suomessa! Eniten siskoani. Haluaisin olla enemmän läsnä heidän arjessaan. Seurata kummilasteni kasvamista, olla mukana heidän elämässään muutenkin kuin kahdesti vuodessa.
Haaveilen myös asioiden hoitamisen helppoudesta. Miten paljon helpompaa olisi hoitaa asiat suomeksi. Helpompi arki vapauttaisi voimavaroja muihin asioihin.
En tiedä milloin palaamme Suomeen, mutta ajatus paluusta on nyt vahva. Paluu ei tule olemaan helppo siitä huolimatta, että nyt tuntuu kaipuu Suomeen kovin suurelta. Lapsille muutto Suomeen ei ole ollenkaan sama kuin meille perheen vanhemmille. Nuorimmainen ei edes muista Suomessa koskaan asuneensa. Perheen vanhin lapsi ei edes haluaisi muuttaa Suomeen. Lasten kohdalla ei voi puhua pelkästään paluumuutosta. He ovat täysin kotonaan täällä Saksassakin.

Onneksi tänä iltana olemme menossa ystäväperheen luokse synttärijuhliin. Ulkona on 30 hellettä ja paikalliset mansikat maistuvat makeilta. Ostin juuri kilon viidellä eurolla.
Onneksi lentoliput kesälomalle Suomeen on jo hankittu. Ehkä se auttaa hetkeksi ikävään. Ihmisten ikävään.
Paluumuutto. Paluumuuttaja. Makustelen sanoja yksinäisinä hetkinä. Lenkillä pellon laidalla tai metsässä.
Tuleeko meistä sellaisia ja missä vaiheessa, se jää nähtäväksi.
Lempipaikkojani blogi löytyy myös Facebookista, Instagrammista ja Twitteristä. Tervetuloa seuraamaan!
Vastaa