Ulkomailla asuminen on välillä vähän kuin ikuinen maanantai. Kun kaikki ei oikein mene niin kuin strömssössä. Sitä ei tiedä, miten asiat kuuluisi hoitaa. Sitä ei ymmärrä tai ei osaa ilmaista. Noloilta tilanteilta, virheiltä ja mokilta ei voi välttyä.
Ulkomailla asuminen on tuonut eteeni monia tuntemuksia, jotka olisi ehkä ollut kiva jättää väliin. Mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen kuitenkin vahvistaa ja kasvattaa ja lisää ymmärtämystä. Itse olen toki vähän niin kuin maahanmuuttajien lälläri, enhän ole muuttanut mihinkään kovin erilaiseen kulttuuriin. Siitä huolimatta koen, että etenkin kielitaidottomuus oli alussa haastavaa.
Uskon, että moni muukin ulkomailla asunut, ulkosuomalainen voi samaistua näihin seuraaviin:
- Se tunne, kun lääkärin vastaanotolla yrität painaa mieleesi diagnoosin, muistaa lääkärin sanoman taudin nimen, jotta voit kotona sanakirjasta/wikipediasta katsoa mitä se oli suomeksi.
- Se tunne, kun ennen puhelinsoittoa lääkärille etsit sanakirjasta käännöksiä oireille ja taudille, jotta osaat kertoa lasta vaivaavasta taudista oikein.
- Se tunne, kun istut muutenkin epämiellyttävässä tilanteessa hammaslääkärin tuolissa ja koitat muistella mitähän ihmettä nämä kaikki sanat olisivat vieraalla kielellä…
- Se tunne, kun ennne puhelinsoittoa koitat mielessäsi käydä läpi keskustelua, jotta se sujuisi suunilleen takeltelematta. Ja sitten puhelimessa kuitenkin tulee esille, joku sana/asia, jota et ymmärrä ja tunnet itsesi jälleen kerran typeräksi.
- Se tunne, kun erehdyt luulemaan siiliä kotkaksi.
- Se tunne, kun et täpötäydessä metrossa ymmärtänyt vanhuksen pyyntöä ja huonojalkainen rouva nousee itse avaamaan ikkunan.
- Se tunne, kun et ruokakaupassa osaa neuvoa kysyvää kanssa-asiakasta ja jälkikäteen lapsesi ihmettelee, mikset neuvonut sedälle makeishyllyn sijaintia.
- Se tunne, kun lapsesi osaa kieltä paljon paremmin kuin itse osaat.
Onneksi itse kukin oppii ja kehittyy ja nykyään useimmiten asiat menevät jo näin:
- Se tunne, kun kerrankin ymmärsit kysymyksen ja osasit vieläpä neuvoa reitin kysyttyyn paikkaan vieläpä sujuvasti.
- Se tunne, kun olet selvinnyt pitkähköstä puhelinkeskustelusta ilman ymmärtämisvaikeuksia.
- Se tunne, kun vihdoinkin muistat teititellä lasten opettajaa ja tervehtiä naapureita nimen kera.
- Se tunne, kun sinä saat lohduttaa ja neuvoa paikallista (hänelle) uudessa tilanteessa.
- Se tunne, kun osaat vuolaasti kiitellä lasten päiväkodin opettajia hyvästä hoidosta ja mahtavista vuosista.
Että on sitä ehkä jotain kehitystäkin tässä vuosien aikana tapahtunut.
Mites sinun maanantaisi on sujunut?
Vastaa