Avainsana: instagram travel thursday
-
Rakkaimmat Instagram-kuvani
Heinäkuun #IGTT -kamppiksen teemana on rakkaimmat matkailuaiheiset Instagram-kuvani. Tämä mielessäni aloin käymään istakuviani läpi ja löytyihän sieltä muutama ylitse muiden. Olkaa hyvä, omat lempikuvani pienten tarinoiden kera: Lempikuviani yhdistää hempeät värit, tunnelma ja itselleni jollakin tavalla tärkeä paikka. Tässä ekassa kuvassa olemme yhdessä lempikylässäni Saksan Ahrin jokilaaksossa. Ahrweilerin pieni kylä on täynnä toinen toistaan söpömpiä…
-
Tästä tulee kotimaanmatkailun vuosi!
Ulkomailla asuessa tuli monesti harmiteltua sitä, että lomilla Suomessa ei ollut aikaa varsinaisesti matkailla kotimaassa, vaan lomat olivat sukulaiselta toisen luokse kulkemista. Mutta nyt kaikki on toisin! Jo ennen paluumuuttoa päätin, että on aika panostaa Suomen mahtaviin matkailumahdollisuuksiin. Olenkin julistanut vuoden 2018 kotimaanmatkailun vuodeksi! Ensimmäinen askel tähän suuntaan on se, että ostin itselleni joululahjaksi museokortin.…
-
Olet tehnyt minusta fanisi Saksa!
Myönnetään. En ollut Saksa-fani vielä viisi vuotta sitten. Kokemukseni Saksasta olivat vähäiset ja vuosien takaa. Käsitykseni oli muodostunut lähinnä maan läpi ajaessa eli olin nähnyt lähinnä moottoritietä ja ketä se nyt kiinnostaa ja vakuuttaa. Kerran olimme jopa pistäytyneet päiväksi Saksan puolelle meille paljon kehuttuun Schwarzwaldin alueelle Ranskan Colmarista käsin. Mikä virhe. Jos on juuri saanut…
-
Saksan kukkiva kevät
Tammikuun lopulla tai helmikuun alkupuolella se tapahtuu. Ensimmäiset krookukset pistävät esiin maasta. Se tunne, kun pitkän harmaan kauden jälkeen silmiin osuu ensimmäiset keltaiset tai violetit nuput. Oih. Siitä alkaa minun kevääni. Joka päivä on pakko katsoa, joko niitä olisi lisää. Ja sitten yhtenä päivänä havahdut siihen, että kauneimmillaan krookukset ovat vallanneet pienen puiston. Helmikuussa Saksassa…
-
Saksa ja söpöt ristikkotalot Reinin varrella
Minulle Saksa on jokilaaksoja, linnoja ja viinirinteitä. Minun Saksani on toinen toistaan idyllisempiä pikkukyliä vierivieressä seisovine kapeine ristikkotaloineen. Perinteistä ristikkorakentamista löytyy jonkin verran myös isompien kaupunkien vanhoista keskustoista, kuten vaikkapa miljoonakaupunki Kölnin vanhasta kaupungista (Altstadt) Reinin varrelta. Mutta jos haluaa löytää perinteisiä, idyllisiä ristikkotalojen täyttämiä kyliä, täytyy askeleet suunnata kohti pienempiä kaupunkeja ja kyliä. Saksa…
-
#IGTT: Vuosi 2016 Instagram-kuvina
Vuoden 2017 ensimmäinen #IGTravelThursday -kampanjan teema on katsaus edelliseen vuoteen. Minä halusin samalla katsastaa mitkä olivat vuoden 2016 suosituimmat instagram-kuvani. Minkälaista tarinaa ne kertovat? Missä on tullut vuoden mittaan käytyä vai olisivatko suosituimmat kuvani enemmän kotikulmieni kuvia? Olen aktivoitunut Instagrammissa vasta loppuvuotta kohden, joten tästä syystä kesän jälkeen julkaistuissa kuvissa on järjestäen enemmän tykkäyksiä kuin…
-
Adelaiden rannoilla
Adelaiden edustalla on 70 kilmometriä valkoista hiekkarantaa, joten kyllähän siinä riittää mistä valita. Jokaiselle löytyy taatusti oma suosikkirantansa haluaa sitten nauttia yksinäisyydestä tai olla keskellä kuhinaa palveluiden ääressä. Lokakuussa sää oli hyvin vaihtelevaa. Me olimme Adelaidessa lokakuussa eli Australian keväällä. Kelit eivät meitä varsinaisesti suosineet ja kahden viikon lomaan mahtui myös useita sadepäiviä. Kylmimpänä päivänä…
-
Paikallisia makuja Moselilla
Saksassa suositaan ruokavalinnoissa kauden tuotteita ja lähiruokaa. Niinpä myös matkaillessa ravintoloiden tarjonnassa näkyy voimakkaasti kausituotteet. Keväällä koko Saksa on sekaisin parsasta, raparperista ja tuoreista marjoista. Syksyllä taas sienet, pähkinät, kurpitsat ja muut syksyn sadonkorjuun kasvikset ja hedelmät ilmestyvät ilmestyvät ruokalistoille. Esimerkkinä sipulipiirakka, kanttarellikeitto ja luumupiirakka. Olin Moselin varrella syyskuun ekana viikonloppuna ja tämä on myös…
-
Olutta maistelemassa Bremenissä
Bremen tunnetaan useista perinteisistä olutmerkeistä. Itse en ole vielä(kään) oppinut oluesta tykkäämään, mutta kyllähän sitä olutkaupunki Bremenissä täytyy bremeniläistä olutta maistaa! Jos ei muuten, niin vaikka vähän oluista pitävän miehenkin mieliksi. Bremenillä on pitkät perinteet oluen valmistuksessa. Olutta on pantu jo 1100-luvulla. Bremenin panimokulttuuri oli tunnettua laadukkaista tuotteistaan muuallakin kuin Saksassa. Olutta kaupattiin Bremenistä suuressä…