Tästä tulee kotimaanmatkailun vuosi!

Ulkomailla asuessa tuli monesti harmiteltua sitä, että lomilla Suomessa ei ollut aikaa varsinaisesti matkailla kotimaassa, vaan lomat olivat sukulaiselta toisen luokse kulkemista. Mutta nyt kaikki on toisin! Jo ennen paluumuuttoa päätin, että on aika panostaa Suomen mahtaviin matkailumahdollisuuksiin.

Olenkin julistanut vuoden 2018 kotimaanmatkailun vuodeksi!

Ensimmäinen askel tähän suuntaan on se, että ostin itselleni joululahjaksi museokortin. Ajatella, minulla on käsisssäni pääsylippu 250 museoon! Nyt ei ole mitään syytä olla poikkeamatta kaikissa niissä museoissa, joista olen haaveillut. Listalla on ainakin Luonnontieteellinen museo ja Kiasma sekä Suomenlinnan museot Helsingissä, Muumimuseo ja Vakoilumuseo Tampereella, Serlachius -museot Mäntässä ja Hämeen linna Hämeenlinnassa. Ja ehkäpä poikkean parissa sellaisessakin, joissa poikkeamista en ole edes suunnitellut. Täytyykin laittaa myös instagrammissa tagi #museokortti seurantaan ja katsoa saisiko sitä kautta uusia ideoita ja vinkkejä vierailukohteiksi.

Ehkäpä sinulla olisi vinkata jotain suosikkimuseosi, jossa minun ehdottomasti kannattaisi käydä?

Talvinen Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha tarjoaa vihreyttä ja vehreyttä kasvihuoneissa. Kesällä varmasti kattavampi kokemus, kun ulkopuutarhoissakin kasvaa kukkia. #luomus #museokortti

Toistaiseksi olen vieraillut museokortilla vain Helsingissä Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa, mutta vastahan vuosi on aluillaan! On kyllä myönnettävä, että Kölnin kasviteteelliseen puutarhaan tottuneena hieman saatoin pettyä talviseen sisältöön, sillä kasvihuoneissa ei juuri mitään kukkivaa ollut. Olen kyllä varma, että Kaisaniemen puutarhoista saa paljon enemmän irti kesäaikaan ja aionkin käydä siellä uudestaan eri vuodenaikoina. Tässäkin mielessä museokortti on hyvä, sillä sen ansiosta voi poiketa montakin kertaa samassa museossa/kohteessa ilman kalliita pääsymaksuja.

Onko sinulla museokortti? Oletko sen ansiosta vieraillut useammin museoissa?

Ei huonompi väri olisi tämäkään. #luxhelsinki #helsingintuomiokirkko
Museoiden lisäksi haluan oppia tuntemaan Helsinkiä paremmin.

Viime kesänä vietin pääkaupungissamme koulutuspäivien yhteydessä useamman yön ja ihastuin ikihyviksi Suomenlinnaan. Suomenlinnan museokierros onkin jo suunnitteilla bloggaajakollegoiden kanssa, mutta sen lisäksi aion viedä Suomenlinnaan toukokuussa luoksemme tulevat saksalaisvieraat. Olen aivan satavarma, että he ihastuvat tähän karuun saareen Helsingin edustalla yhtä paljon kuin minä itse.

Suomenlinnan luonto ihastutti! #suomenlinna #maailmanperintö

Toinen kohde, johon saksalaisvieraat aion Helsingissä viedä on Helsingin kaupunginmuseo. Kävin siellä yhden lapsen kanssa Lux Helsinki -valofestivaalin yhteydessä ja olin vaikuttunut. Monipuolinen, nostalgiaa herättelevä, koko perheelle sopiva kohde. Hienosti toteutettu, en voi kuin kehua. Täytyisi saada aikaiseksi ihan oma postauskin museosta, sillä sen verran suositeltava kokemus se oli. Ja koko torikorttelialue Helsingissä on käymisen arvoinen. Näin talvella pimeän aikaan se herää upeasti valaistuna eloon, mutta voin kuvitella miten viehättävältä se näyttää myös kesällä. Helsingissä on niin paljon minulle vielä tuntemattomia kortteleita ja tapahtumia, kahviloista ja ravintoloista puhumattakaan. Tänä vuonna aionkin ottaa selvää mitä kaikkea Helsinki tarjoaa!

Anna ihmeessä omat kahvila- ja ravintolavinkkisi minulle, joka en Helsingin tarjontaa yhtään tunne.

Pimeän aikaan Helsinki on kauniisti valaistu. #helsinki #torikorttelit
Ja koska Suomi on niin paljon muutakin kuin Helsinki, toivoisin pääseväni kokemaan Suomen upeaa saaristoa, lapin erämaita ja kaikkea siltä väliltä!

Tammikuisilla matkamessuilla keskustelin pitkään Saariston edustajan kanssa ja Saariston rengastie olisi yksi varteenotettava vaihtoehto kesän matkaohjelmaan. Turussakaan ei ole tullut käytyä pitkälti yli 10 vuoteen ja sekin houkuttelisi. Toisaalta olemme jo pitkään halunneet käydä Kittilään muuttaneiden ystäviemme luona, jotta voi olla, että kulkumme suuntaakin sinne. Vai olisiko niin hurja, että tekisi ne molemmat!? Nyt peräänkuulutankin lukijoilta suosituksia ja vinkkejä ja mielipidettä kumpaan (vai mihin muualle) kannattaa mennä!

Viime kesänä loma Suomessa alkoi näissä maisemissa. En valita. #suomiretki #Jämsä #bestoffinland

Matkainspiraatiota instagrammista!

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Vagabonda -matkablogit.

Postauksen kuvat ovat tempauksen luonteen mukaisesti kaikki Instagram-tililläni julkaistuja. Minut löytää Instagrammista nimellä @jonnajujukas.

Comments

10 vastausta artikkeliin “Tästä tulee kotimaanmatkailun vuosi!”

  1. VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA avatar

    Täällä on myös julistettu vuosi 2018 kotimaan matkailulle! Kippis!

    Museokorttia ei ole, mutta myös Veikkauskortista on myös etua museoihin – eilen käytiin juuri Kiasmassa ja saatiin kaksi lippua yhden hinnalla Veikkauskortin ansioista. Oon kyllä aika laiska museoiden kävijä Kiasmaa lukuunottamatta, joten museokorttia ei varmaan tulisi käytettyä sen hinnan edestä. 🙂

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Onhan museokortti iaka arvokas kertasijoitus, mutta Suomne museohinnoilla uskoisin nopeasti kannattavan. Saas nähdä miten käy vuoden jälkeen, kannattiko vai ei. Ainakin kynnys poiketa museoon laskee taatusti kortin ansiosta.

  2. Sari / matkalla avatar

    Mukavaa Suomi matkailuvuotta! Museokortti pitäisi kyllä hankkia!

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Mulla on paljon tuttuja, joilla on museokortti ja ovat olleet tyytyväisiä hankintaan. Itse en tosiaan vielä tiedä täyttä totuutta omalla kohdalla, mutta odotukset on kovat.

  3. Terhi | VAGABONDA avatar

    Jos muuttaisin takaisin Suomeen, tekisin aivan kuten sinä: alkaisin panostaa Suomen upeisiin kohteisiin tutustumiseen! Tunnen Suomea hävettävän vähän, mutta eipä sitä lomillakaan ole juuri aikaa kiertää kun Suomen-reissut on pelkkää sukulointia 🙂

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Jep, samat sanat. Tunnen Suomea hävettävän vähän, mutta nyt siihen tulee muutos!

  4. Travelloverin Annika avatar

    Ehkä joskus vielä minäkin pyhitän vuoden tai edes kuukauden kotimaanmatkailulle. Ihailen kuvia, vaikkapa näitä sinun, mutta ne eivät vielä pakota livenä paikalle. Suomi on epäilemättä houkutteleva, jos on viettänyt aikaa rajojen ulkopuolella. Museokorttia olen kyllä harkinnut. Se ikään kuin pakottaisi liikkeelle, tutustumaan ehkä sellaiseenkin, mihin ei ilman korttia lähtisi. Pitäähän rahalle saada vastinetta!

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Pakko hieman nolona myöntää, että päätöksestäni huolimatta alkuvuosi on hitaanlaisesti käynnistynyt mitä tulee museokorttiin ja kotimaanmatkailuun. Sen sijaan risteilimme hiihtolomalla Tukholmaan ja ensi viikolla menen pressimatkalle Tallinnaan. Mutta kyllä se tästä. Museokortin suhteen ajattelen samoin, että tulisi käytyä enemmän, koska rahallehan on saatava vastinetta 😀

  5. Kohteena maailma / Rami avatar

    Kotimaanmatkailu on tosi kivaa, ja monelle matkabloggaajalle kotimaa on yllättävänkin tuntematon. Tietysti jos asuu ulkomailla, niin siihen on omat syynsä, miksi kotimaata tulee reissattua niin vähän.

    Museoista suosittelen Mäntän Serlachius -museoita sekä Tampereen Vapriikkia. Varsinkin Vapriikin pelimuseo yksittäisenä sieltä, mutta siellä on kyllä niin monta erinomaista näyttelyä samassa tilassa, että sanon sen olevan Suomen paras museo!

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Mäntän museoista onkin jo itselläni kokemusta ja suosittelen myös. Vapriikissa olen käynyt joskus pitkälle yli 10 vuotta sitten. Kiitos suosituksesta, uusintakäynti on otettava listalle ehdottomasti vielä tänä kesänä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *