Maaliskuinen perjantaiaamu valkeni räntäsateisena ja harmaana. Heräsin tyypilliseen tapaani vieraassa paikassa aikaisin, ja päätin suunnata askeleet vanhankaupungin kapeille kujille kamera kaulassani roikkuen. Sää ei ollut kovin houkutteleva ja ajankohtakin sellainen, että kanssani katuja tallasivat vain harvat turistit. Suurin osa liikkeelle olevista ihmisistä oli joko töihin kiirehtiviä paikallisia, ovenpieliä lumesta puhtaaksi harjaavia eläkeläisiä tai reppu selässä kouluun kiirehtiviä lapsia. Kerrankin pääsi kuvaamaan rauhassa ilman lukuisia ylimääräisiä henkilöitä kuvissa.
Minulla oli noin tunti aikaa ja nautin kävelyretkestäni ja vanhankaupungin tunnelmasta. Voi miten tutulta ja samalta uudelta se näyttikään! Edellisen kerran olin käynyt Tallinnassa yli 6 vuotta sitten ja silloin vain pikaisesti satama-alueella päiväristeilyn lomassa. Vanhassa kaupungissa olin kuljeskellut edellisen kerran joskus aikana ennen lapsia. Eli todella kauan sitten. Liian kauan sanoisin. Sillä Tallinnan vanhakaupunki oli juuri niin ihana kuin muistin. Ehkä ihanampikin. Jopa räntäisenä se on hillityn kaunis, arvokkaasti ominaisuutensa säilyttänyt. Tutkimaan houkutteleva.
Vuodet Saksassa ovat saaneet minut ihastumaan vanhoihin kaupunkeihin ja kyliin, niiden kapeisiin kujiin ja upeisiin yksityiskohtiin. Arvostamaan historian havinaa ja perinteiden kunnioittamista ja säilyttämistä. Tallinnan vanhakaupunki eroaa toki saksalaisista perinteisistä ristikkotalokylistä, mutta niinhän sen pitääkin. Tallinnan keskiaikainen vanhakaupunki on kivinen ja yleisilmeeltään vaalea. Se on Pohjois-Euroopan hansakaupungeista yksi parhaiten säilyneitä. Ja täysin ansaitusti vuodesta 1997 Unescon maailmanperintökohteiden listalla ollut.
Tallinnan vanhassa kaupungissa kiinnitin erityisesti huomiota lukuisiin eri tavoin koristeltuihin oviin. Ilman etukäteissunnitelmaa aloin kuvaamaan niitä. Aikaa ei ollutkaan sen isompaan turistitouhuun, pressimatkan tiivis ohjelma odotti jo hotellin oven takana.
En osaa sanoa mikä vanhankaupungin ovista oli eniten mieleeni. Ehkäpä se lempiväriseni vaaleanpunainen tai ehkä sittenkin se koristeellinen vihreä. Vai kallistunko kuitenkin yksinkertaisempien pikkuruisten ovien puoleen. En osaa päättää! Jokaisella ovella on kuitenkin oma tarkoituksensa ja tarinansa. Mitä niiden takana piilee? Mikä on sinun suosikkisi?
Nyt kun olemme palanneet Saksasta Suomeen, on Tallinna taas lähellä, vain parin tunnin laivamatkan päässä. Haluaisin oppia tuntemaan Tallinnaa paremmin, sillä mitä enemmän sen mahdollisuuksia tutkin, sitä enemmän tajuan siellä nähtävää olevan. Tallinna muuttuu ja kehittyy koko ajan. Jo pelkästään museolista on monipuolinen ja vaikuttava. Lähitulevaisuudessa haluan käydä ainakin terveydenhoitomuseossa, KGB-museossa, elokuvamuseossa, luonnontieteellisessä museossa ja merimuseossa. Ja vaikka missä. Puhumattakaan lukuisista kulinaarisista elämyksistä, jotka Tallinnan monipuolisessa ravintolamaailmassa odottavat.
Mutta ennen euraavaa Tallinnan matkaa aion ottaa edes muutaman sanan viroa haltuun. Kieli on avain parempaan ymmärtämiseen. Ja onhan se nyt vaan kohteliasta osata edes tervehtiä ja kiittää maan kielellä. Siksipä omaksi opikseni ja teidän lukijoidenkin hyödyksi kokoan tähän ovikuvien väliin pienen listauksen tärkeimmistä tervehdyksistä. Otsikostahan jo opimme hyvän huomenen toivottamisen, joten aloitetaan tervehtimisellä ja päivään sanomisella:
Tere – Terve
Tere päevast! – Hyvää päivää!
Nägemiseni! – Näkemiin!
Head reisi! – Hyvää matkaa!
Äitah – kiitos
Vabandage – anteeksi
Terviseks! – Terveydeksi (kippis!)
En tiedä jääkö näistä sanoista juuri mikään mieleen kerta lukemalla, mutta ainahan voi palata kertaamaan. Ja jos haluat oppia enemmänkin viroa, voit aloittaa vaikka tutustumalla netistä löytämääni pieneen viron kielen alkeiskurssiin. Tuolta nämä yllä olevat sanatkin löysin.
Viron kieli kiinnostaa myös siksi, että se on suomen sukulaiskieli. Ja kuten tyypillistä suomalaista, minuakin hieman huvittaa joidenkin viron kielen sanojen suomen kielen kanssa ristiin menevä merkitys. Näitä samoja sanoja, joilla on kuitenkin eri merkitys, kutsutaan riskisanoiksi. Esimerkiksi, kun virolainen kuulee sanan siunaaminen, se tarkoittaa hänelle kiroamista. Alla muutama esimerkki lisää.
erämaja = omakotitalo
hallitus = home
katsoa = koskettaa
piim = maito
pussata = pieraista
Lisää viron kielen riskisanoista voit lukea Iltasanomien artikkelista: Viron riskisanonnat – vältä näitä sanoja matkallasi ja ylen artikkelista: Naine on riisunud ei tarkoita alastonta naista.
Lue blogistani vinkkejä Tarttoon ja Tallinnaan:
KGB:n jalanjäljillä Tallinnassa
Lasten kanssa Tallinnassa: Energian oivalluskeskus
Vastaa