Avainsana: Helsingin kahvilat

  • Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha: idylli keskellä kaupunkia

    Joillekin paikoille kannattaa antaa useampi mahdollisuus. Luomuksen kasvitieteellinen puutarha Helsingin Kaisaniemessä on yksi sellainen. Kerroinkin taannoin blogissa joulukuisesta vierailustani Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa ja lievästä pettymyksestäni paikkaa kohti. Silloin kyllä epäilinkin ajankohdan olevan vain väärä. Nykyisellä kokemuksella sanoisin, ettei sinne kannata talvella mennä, jos haluaa nähdä kukkaloistoa. Joulukuun jälkeen olen poikennut puutarhassa jo kahdesti ja…

  • Oi Helsinki, olen tainnut vähän ihastua sinuun

    Tiistait ovat nykyään lempipäiviäni. Minulla on avoimen yliopiston luennot tiistai-iltaisin. Olen ottanut tavaksi lähteä Helsinkiin kolme tuntia aiemmalla bussivuorolla ja hyödyntää mahdollisuuden tutkia Helsinkiä kaikessa rauhassa pieni pala kerrallaan. Eilen oli yksi tällainen päivä. Oli sumuista ja sateista, joten päätin ensimmäiseksi suunnata sisätiloihin ja kauan to do – listalla roikkuneeseen Kiasmaan. Olinhan hankkinut sen museokortinkin…