Viime viikolla ne alkoivat konkreettisesti, yliopisto-opintoni nimittäin. Innokkaana opiskelijana olin toki jo etukäteen suorittanut opiskelijan digitaidot verkossa. Sekä yhden pakollisen kurssin avoimen yliopiston kautta. Kotikuntani kirjastostakin olen jo hakenut 13 oppikirjaa syksyn ensimmäisiä kursseja varten (ja yllättynyt niiden hyvästä saatavuudesta!).
Tämä syksy on kutkuttava ja jännittävä. Pitkästä aikaa olo on kuin aikanaan koululaisena. Tosin vihko- ja kynäostoksilla en ole vielä ehtinyt käydä, nurkista löytyneet ovat saaneet kelvata. Kiirettä pitää. Opinnot tulevat olemaan läsnäoloa ja ryhmätöitä vaativia, mutta siitä huolimatta aion tehdä edelleen myös töitä. Keikat päiväkodissa valmentavat minua tulevaan työnkuvaani, mutta opintojen etenemisen kustannuksella en niitä silti aio tehdä. (Salainen) haaveeni on nimittäin valmistua nopeutetussa tahdissa. Pakkoa tästä en kuitenkaan itselleni tee. Elämässä on muutakin kuin opinnot. Tuutoropettajani kyllä kannusti kertomalla, että hänen opiskelijaryhmistään aina silloin tällöin joku saa opinnot tehtyä huomattavasti lyhyemmässä ajassa. Tässä onnistuneet ovat usein olleet perheellisiä ja hieman vanhempia opiskelijoita.
Yllätyin hieman siitä, etten suinkaan ollut kotiryhmäni vanhin opiskelija. Itse asiassa ryhmässäni on minuakin vanhempia. Ja toinen yllätys oli se, ettei ryhmässä ollut yhtään suoraan lukiosta tullutta, nuorin taisi olla 22 vuotta vanha. Enkä suinkaan ole ainut, joka tulee ihan muulta alalta.
En siis tunne oloani mitenkään poikkeukselliseksi yliopistomaailmassa. Osa asioista on ihan tutun oloistakin, enhän suinkaan ekaa kertaa ole yliopistossa opiskelemassa. Toki moni seikka on muuttunut, etenkin digitalisaation takia. Toisaalta uuden oppiminen on aina hauskaa ja varmasti tässä tulee mahdollista dementiaakin ehkäistyä. Aivoja saa ainakin käyttää seuraavat vuodet tehokkaasti.
Olen sitä mieltä, että ulkomailla asuminen on yksi merkittävä syy siihen, miksi olen nyt tässä tilanteessa. Ilkeä voisi sanoa, että pakkotilanteessa, vuosikausien kotonaolon takia pakolla uutta ammattia opiskelemassa. Itse näen asian kuitenkin toisin. Ulkomailla asuminen (ja erityisesti Suomi-kouluopettajuus) antoi uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia miettiä mitä oikeasti haluan isona tehdä. Ulkomailla asuminen on myös valmentanut minua tulevaan työhöni. Nyt jo sijaisuuksissa olen huomannut osaavani lähestyä ja opettaa esimerkiksi suomea huonosti osaavia/ummikoita lapsia. Eikä vuosien kokemuksista saksalaisesta päiväkodista, kerhoista ja kouluista ole ainakaan haittaa. Päinvastoin näkökulmani ovat taatusti monipuolistuneet, kun olen tutustunut muihinkin tapoihin.
Alkaneet opiskelut ovat hiljentäneet bloggaustahtia huomattavasti. Pahoittelen tätä! Bloggaamisesta on tullut rakas ja tärkeä harrastus, jolle aion jatkossakin löytää aikaa. Pysykää siis kuulolla harventuneesta postaustahdista huolimatta. Kannattaa ottaa seurantaan myös blogin Facebook-sivu ja instagrammini, joita päivitän blogia ahkerammin. Somessani tulee tämän viikon lopuilla näkymään rutkasti kuvia Ahvenenmaalta. Olen nimittäin lähdössä sinne pressimatkalle: luvassa on ainakin hyvää ruokaa, veneilyä, pienpanimo-oluita, omenatilaa ja kaikkea kivaa!
Vastaa