Vaikka olemme asuneet pian 5 vuotta Saksassa, en ollut käynyt Berliinissä ennen kuin nyt heinäkuussa, jolloin päädyimme yhdistämään Suomen lomaan pari yötä Berliinissä, kuten kirjoitin aiemmassa postauksessani.
Odotukset Berliiniä kohtaan olivat suuret, mutta miten kävi, tekikö Berliini meihin vaikutuksen? Miltä näytti Berliini jokivarsien Saksaan ihastuneen silmin?
Saksassa olen vallan ihastunut lukuisiin pieniin ristikkotalokyliin ja jokivarsien luontoon, linnoihin ja viinirinteisiin. Minun Saksani on ennen kaikkea näitä pieniä kyliä, vehreää luontoa ja historian havinaa jylhien tai romanttisten linnojen muureilla. Berliini on jotain aivan muuta. Berliini on suuri kaupunki, Saksan suurin. Berliini ei missään nimessä ole pieni, sievä, kaunis ja nopeasti läpi kävelty, kuten lempipaikkani esimerkiksi Reinin varrella.
Berliini ei mielestäni ole kovin helposti kokonaisuutena hallittavissa. Tiesin jo etukäteen, ettei kahdessa päivässä ehdi saamaan kuin pintaraapaisun kokonaiskuvasta. Mielessä risteilivät myös vertailut Kölniin, joka itselleni on Saksan suurista kaupungeista se tutuin ja läheisin. Kölniin verrattuna Berliini näyttäytyi tilavalta (leveät kadut!) ja tyhjältä (ihmisiä oli paljon vähemmän!). Rumemmalta ja yhdeltä rakennustyömaalta. Toisaalta Berliini oli ainakin ravintolatarjonnaltaan etnisempi (etenkin intialaisia ravintoloita oli huomattavasti enemmän kuin Kölnissä) ja luonnollisesti tarjoaa paljon mielenkiintoisempia museoita. Joissa tietenkään emme tällä matkalla ehtineet käydä, mutta joihin haluan seuraavalla kerralla.
Sillä seuraava kerta Berliinissä on ihan varmasti tulossa. Kaupunki teki meihin vaikutuksen. Se on rumuudestaan huolimatta mielenkiintoa herättävä. Siellä on helppo kulkea (julkisilla ja lasten kanssa) ja hintataso on yllättävän edullinen, jopa meille, jotka jo olemme tottuneet Saksan edullisiin hintoihin.
Berliinin ehkä kaunein rakennus on Berliner Dom, Berliinin tuomiokirkko ja sen edustalla olevassa suihkulähteessä lapset olisivat viettäneet aikaa kauemminkin 😀 Toisaalta Berliinin luonteesta (ja historiasta) kertoo paljon se, että kääntämällä päätä vähän sivulle, osuu silmiin aivan toisenlainen Berliini. Rakennustyömaa-Berliini.
Tällä ensimmäisellä Berliinin matkalla emme keskittyneet suorittamaan nähtävyyksiä minuuttiaikataululla, vaan enimmäkseen haahuilimme ympäriinsä päämääränä toki nähdä muutamia tärkeimpiä Berliinin maamerkkejä. Esimerkiksi juutalaisten muistomerkki nyt ehdottomasti kuuluu kokea Berliinissä käydessä. Ja miettiä missä Berliinin muuri on kulkenut. Ja maistaa currywurstia. Imeä itseensä kaupungin tunnelmaa ja pitää silmät avoinna mielenkiintoisia yksityiskohtia varten.
Tämän postauksen ei ole tarkoitus olla mikään kattava opas Berliinistä, vaan fiilistelypostaus kaupungin herättämistä tunnelmista. Itselleni jäi parhaiten mieleen Berliinistä maan päällä (ilmassa) kulkevat putkistot, joita oli niin sinisinä kuin ihastuttavan vaaleanpuna-violetteina. Samalla, kun tutustuimme Berliinin nähtävyyksiin, tuli kuviin talletettua myös noita hauskoja putkia. Esimerkiksi Checkpoint Charliesin luona ne olivat vaaleanpuna-liloja, kun taas Brandenbourger Torin lähellä oli sinisiä.
Berliinissä oli helppo ymmärtää, miksi niin monet suomalaiset ovat kaupunkia hehkuttaneet ja käyvät siellä usein. Sinne on toki nopea ja edullinen lentoyhteys, mutta kaupunki on muutenkin suomalaisittain helposti lähestyttävä ja minulle tuli jostain syystä mieleen vähän Helsinki. Berliini on siis tavallaan tuttu ja turvallinen. Mutta toisaalta siellä on kulttuuritarjontaa, jonka vertaista ei muualla Saksassa ole. Suuri koko mahdollistaa aina vain uusien kulmien löytymistä ja hintataso mahdollistaa pienelläkin budjetilla matkustamisen.
Lue blogistani lisää Berliini-vinkkejä:
Mikä sai minut pitämään Berliinistä?
Ostosvinkkini Berliiniin (ja muualle Saksaan): Lempikauppani Saksassa
Museovinkit lapsiperheille: Tekniikan museo ja luonnontieteellinen museo
Koko perhettä viihdyttäviä museoita: Illuusiomuseo, vakoilumuseo ja DDR-museo
Berliinin tuomiokirkon näköalatasanteella
Eastside gallery ja muurimuseo – pienoiset pettymykset Berliinissä
Esittelyssä 2 edullista perhehotellia Berliinissä.
Ravintolasuositus: hampurilaisravintola Peter Pane.
Makutesti: kumpi voittaa: Berliinin vai Kölnin currywurst?
Vastaa