Kesätapahtumien Suomi – blogihaaste

Suomen kesä on ihana ja täynnä tapahtumia.

Nyt saa (ja pitää) hehkuttaa Suomen kesää ihan täysillä! Haastan kaikki kertomaan parhaan vinkkinsä Suomen kesään eli esittelemään jonkun kesätapahtuman/kyläjuhlan, jossa muidenkin kannattaisi käydä! Mikään tapahtuma tai juhla ei ole liian tunnettu tai tuntematon, liian suuri tai pieni ansaitakseen tulla esitellyksi. Suomen hulluimmista, erikoisimmista, hauskimmista tai ihan mistä vaan kesätapahtumista on syytä pitää meteliä. Etenkin nyt Suomi100 -juhlavuotena.

Itseäni näin ulkosuomalaisena hieman harmittaa, etten ehdi osallistumaan kovin moniin tapahtumiin Suomen kesässä, mutta ainakin Mäntän kuvataideviikoille olen tänäkin vuonna menossa. Viime vuoden mietteitäni kuvataideviikoista voit lukea täältä. Lisäksi Suomen lempikaupungissani Tampereella tulee oltua luultavasti samoihin aikoihin kun on kukkaisviikot tai Tammerfestit, molemmat mahtavia tapahtumia, joissa on monena vuonna tavalla tai toisella tullut oltua mukana.

Lylyn kesälauantai

Itse haluan tuoda kartalle pienen Pirkanmaalaisen Juupajoen kuntaan kuuluvan kylän, Lylyn ja siellä vuosi vuoden jälkeen heinäkuussa järjestettävän Lylyn kesälauantain. Itse en joka kesä siellä poikkea, mutta useampana kesänä tämä kyläjuhla on ollut ohjelmassa. Minusta kaikki pienet kylätapahtumat ovat jotenkin sympaattisia ja tärkeitä yhteisöllisyyden tuojia. Tänä vuonna en itse pääse tapahtumaan (kesälauantai pidetään 15.7.2017), koska olemme silloin vielä Saksassa. Tämän postauksen kuvat ovat vuodelta 2016.

Lyly on pieni kylä, mutta tänä yhtenä lauantaina kylänraitilla on väkeä melkein ruuhkaksi asti. Iloinen puheensorina täyttää kadut ja kojut, kun ystävät ja tuttavat kohtaavat toisensa. Kuulumisia vaihdetaan innokkaasti siinä markkinahumua ja näytöksiä katsellessa. Lylyn kesälauantaissa on tarjolla jotain jokaiselle vauvasta vaariin. Se on juuri sellainen koko perheen iloinen kesätapahtuma, joita saisi olla joka kylässä!

Kesälauantain kohokohtia ovat kukonkieunnan SM-kisat, huutokauppa ja tanssit. Paikalla on myös torimyyjiä, kirpputoripöytiä, pomppulinna lapsille, kahvilaa, makkaraa ja hernekeittoa. Usein ohjelmassa on myös erilaisia sahausnäytöksiä tai vaikkapa polttopuiden pilkomisesittelyä. Mitä nyt maalla ihmiset arvostavat ja tarvitsevat. Tapahtumassa on myös vanhojen autojen kokoontumisajot.

Lue lisää Lylyn kyläyhdistyksen kotisivuilta.

Blogihaaste: kerro vinkkisi parhaasta, erikoisimmasta tai muuten vaan sinulle tärkeästä kesätapahtumasta Suomessa.

Haastan lukijani paljastamaan omat suosikkinsa kommenttiboksissa. Missä käyt joka vuosi? Mitä tapahtumaa et missaisi missään nimessä? Minne muidenkin kannattaisi mennä?

Toiset bloggaajat haastan kirjoittamaan postauksen omasta kesätapahtumasuosikistaan. Omaa lempitapahtumaansa voi olla vaikea keksiä lukuisten vaihtoehtojen joukosta, mutta itsestäni olisi ainakin kiva lukea jostain vähän tuntemattomammasta. Yhtään vähättelemättä Eukonkantoa tai suopotkupalloa, tai toinen toistaan mahtavampia festareita. Toki niistäkin saa kertoa! Mutta nyt on myös hyvä tilaisuus nostaa esille joku suurelta yleisöltä huomaamatta jäänyt tapahtuma. Voit kirjoittaa jostakin aiempien vuosien tapahtumasta (jota edelleen järjestetään) tai osallistua haasteeseen tulevan kesäkauden aikana, käytyäsi jossakin mukavassa tapahtumassa.

Haasteeseen saa osallistua kuka vaan, ei tarvitse odottaa tulevansa haastetuksi. Toivon toki, että minut alkuperäisenä haasteen aloittajana mainitaan ja ilahdun, jos tulet linkkaamaan juttusi kommenttilaatikkooni. Mikäs sen mukavampaa ja hyödyllisempää kuin saada vihiä minne mennä ja mitä (uutta) kokea tänä kesänä!

Itse haastan mukaan seuraavat blogit:

Duunireissuja

FiftyFifty

Popot Pogoillen

Pää Pilvissä

Syö matkusta rakasta


Posted

in

,

by

Comments

16 vastausta artikkeliin “Kesätapahtumien Suomi – blogihaaste”

  1. Anu / Mielilandia avatar

    Oi, onpa hauska haaste! Jään odottelemaan vinkkejä, vaikka Suomen kesätapahtumien testaaminen saattaakin tänä vuonna jäädä itseltä välistä.

    1. Jonna avatar

      Kiva että tykkäsit! Näinhän se on, että ulkosuomalaisena ei niin helposti Suomen kesätapahtumiin pääse. Meillä yksi rajoittava tekijä on lasten koulu, sillä Saksassa on koulunkäyntipakko eli lomailla voi vain ja ainoastaan Saksan koulun loma-aikana. Tänä vuonna viimeinen koulupäivä on täällä 14.7. ja siinä vaiheessa Suomessa ollaan jo kääntämässä katsetta tulevaan syksyyn. Tai ainkin siltä tuntuu, kun itse vasta pääsee Suomeen lomalle ja siellä tuttavat jo suurelta osin lomansa pitäneet.

    2. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Pää Pilvissä Maaritin suosituksia pohjoiseen Suomeen pääset lukamaan täältä: https://www.rantapallo.fi/paapilvissa/2017/06/16/haaste-kesatapahtumiin/

  2. Ananas2go / Popot pogoillen avatar

    Oi kiitos paljon maininnasta! Tulen mielelläni mukaan. Tällä viikolla Popot pogoillen tursuaa juttuja Someron nostalgiaviikosta, seuralle useamman kerran sitä. Somero-vinkkejä luvassa kesän aikana pari muutakin. #nostalgiaviikko keskittyy 50/60-lukuun. Nostalgia-ajoista muotiputiikki Helmeen kaikenmoisia helarorstaiviikon ajan, nyt kolmatta kertaa

    Loput linkit lisään, kunhan haasteen nyt saatuani sillä mielin kirjoitan. Saako osallistua monella postauksella?

    1. Jonna avatar

      Mukavaa, että lähdet mukaan ja tottakai voit osallistua vaikka useammalla postauksella! Hyviä vaihtoehtoja varmasti löytyy 🙂 Huomasinkin jo tuon Nostalgia-viikko postauksesi ja mielenkiintoiselta vaikuttaa. Harmi, että itsellä vähän turhan pitkä välimatka lähteä paikanpäälle. Mutta mahtava vinkki Suomessa ja etenkin Someron lähellä asuville 🙂

  3. ananas2go avatar
    ananas2go

    Kas niin, nyt pääsin alkuun: Nostalgiaviikko ja luvassa olevia Someron tapahtumia tässä:

    https://www.rantapallo.fi/ananas2go/2017/05/27/nostalgiaviikko-ja-ol-hollil-kesatapahtumien-suomi-somerolla/

  4. Katriina avatar
    Katriina

    Olen huomannut, että Yläsatakunta on monelle vallan tuntematonta Suomea. Kannattaa lähteä tutkimusmatkalle sinne ja poiketa koko perheen kansanmusiikkitapahtumassa Kiikoisten purpureilla viikonloppuna 1.07.27 klo 16: 00 alkaen. Tiedot löytyvät Sastamalan seudun matkailusivustolta ja Kiikoinen valtatie 11:n varrelta Tampereen ja Porin keskiväliltä, juhla-alue kotiseutumuseosta Tervahaudan risteyksessä. Suomen kesä maistuu paikallisille herkuille, tuoreelle Niemen talkkunalle, kutunjuustolle ja maanmainiolle kakolle (ohraleivälle).
    ”Ei kirkko ok koskaan niin täynnä, ette pappi mahru”, sanoo kiikoslainen purpuripyhänä kirkonmäellä juhlakulkueen lähtiessä.

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Kiitos erittäin mielenkiintoisesta vinkistä. Ja oih, talkkunaa viilin ja mustikoiden kanssa pitäisikin kesällä päästä maistamaan vuosien tauon jälkeen 😛

  5. Meri / Syö Matkusta Rakasta avatar

    Ihanan kuuloinen kylätapahtuma! Ja kääk mikä haaste, mä oon niin huono kotimaan matkailija… Hmm, täytyy laittaa aivonystyrät laulamaan asian tiimoilta. 🙂

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Toivottasti innostut mukaan! Olisi ainakin yksi syy lisää mennä tutustumaan johonkin hullun hauskaan kesätapahtumaan 😀 Ja niitähän Suomessa riittää!

  6. Sonja | FIFTYFIFTY avatar

    Huh hah hei, vihdoin olen saanut rustattua oman vinkkini Suomen kesätapahtumaksi. Jos olet kesällä perjantai-päivänä Helsingissä, kannattaa ottaa vinkistä vaari. 😉 https://www.rantapallo.fi/fiftyfifty/2017/06/27/ilmainen-kesatapahtuma-stadissa-teurastamon-pihakeikat/

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Hei mahtavaa! Ja kylläpä on mukavan kuuloinen tapahtuma, juuri sellainen, jossa minäkin viihtyisin. Upeaa, että siellä on tällaista yhteisöllisyytä ja naapuruston yhteistä juttua. Nyt vähän harmittaa, etten pääse ko tapahtumaan osallistumaan. Helsinkiin sentään tällä tulevalla Suomen lomalla kerkiän, mutta aikataulu on aivan täynnä jo. Harmi.

  7. duunireissaaja avatar
    duunireissaaja

    Apua, olen ihan tyystiin unohtanut haasteen. Tartun siihen mahdollisimman pian, loppukesä kun kuluu kotimaan kamaralla 🙂

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Ei se mitään, eikä tässä mitään aikarajaa ole 🙂

  8. ananas2go avatar
    ananas2go

    Hei, tässä vielä kesämuistoja. Onhan se semmoinenkin tapahtuma, jossa olen käynyt alusta asti ja luvassa on jatkoa ensi vuonnakin. Django Reinhardt -festivaali Kotkassa, olkaa hyvä!

    https://www.rantapallo.fi/ananas2go/2017/09/11/django-kotikulmilla/

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Kiitos tästä(kin) vinkistä. Näitä on aina mukava lukea ja ehdottomasti haasteeseen saa edelleen osallistua. Kesä tulee joka vuosi, Suomessakin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *