Lasten kanssa Tallinnassa: iso suositus Lentosataman merimuseolle!
Päivä Tallinnassa -risteilyn maissaoloaikana ehtii mukavasti käydä ihmettelemässä merenkulun maailmaa Lentosataman alueella. Matkaa sinne on satamasta parisen kilometriä eli matka taittuu kävellenkin. Samalla tulee sulateltua esimerkiksi laivan buffetissa nautittu aamupala tai brunssi. Kävelymatkaan on helppo yhdistää myös kierros Kalamajan viehättävissä puutalokortteleissa. Kulkeehan reitti Lentosatamaan Kalamajan poikki. Matkan varrelta löytyi varmasti myös kivoja kahviloita tai ravintoloita, jos mieluummin ruokailee maissa eikä laivalla.
Merimuseo on rakennettu vanhaan vesitasohalliin ja se avautui yleisölle 2012. Ulospäin eivoi aavistaa kuinka mykistävästä kokemuksesta on kyse. Museoon astuessaan astuu samalla kuin pinnan alle. Tunnelma on hieman mystinen ja satumainen. Värimaailma valoineen luo tunnelmaa vedenalaisesta maailmasta. Lentosatamassa oleva Viron merimuseo onkin koko maan suosituin museo. Enkä kyllä ihmettele miksi!
Museo on suunniteltu niin, että koko perhe viihtyy ja löytää mielekästä tekemistä. Vanhemmat voivat halutesaan lukea infotauluista ja opasteista lisätietoja ja pierheen pienimpiä varten löytyy leikkipaikkaa ja muuta toiminnallista puuhaa. Meidän lapset tykkäsivät erityisesti ohjata veneitä altaassa. Samoin sukellusveneseikkailu tehosteineen oli kiva kokemus koko perheelle.
Jännittävää on myös kiertää sukellusvene Lembit päästä päähän ja kuvitella millaista elämä sukellusveneessä mahtaa olla. Tämä vuonna 1937 rakennettu 60 metrinen sukellusvene onkin yksi merimuseon vetonauloista.
Merimuseossa on myös erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Meidän käydessämme siellä oli Sex & the sea -näyttely rakentamisvaiheessa eli sitä me emme päässeet kiertämään. Näyttely on nyt jo avattu ja esillä ensi vuoden alkuun asti.

Pääsyliput ovat mielestäni hyvin kohtuullisen hintaiset. Yhdeltä aikuiselta sisäänpääsy on 15€ ja 0-8-vuotiaat lapset ovat ilmaisia. Me ostimme 30€ maksavan perhelipun, jolla pääsi sisään vanhemmat ja kolme lasta. Samaan hintaan pääsisi myös tutustumaan ulkona esilllä oleviin museolaivoihin, mutta kirpsakan pakkasen ja tuulen takia jätimme ne väliin. Seuraavalla kerralla sitten!
Lue lippuhinnoista ja aukioloajoista lisää museon omilta sivuilta.
Jos haluat yhdistää samaan käyntiin myös Viron merenkulkumuseon toisen kohteen, Meri tornissä -näyttelyn Paksun Margareetan tornissa vanhassakaupungissa, kannattaa ostaa yhdistelmälippu, jolla pääset molempiin näyttelyihin. Paksu Margareetta ja Lentosatama -päivälippu maksaa aikuiselta 20€ ja perheeltä 40€. Meidän perheen kokemuksista Paksusta Margareetasta voit lukea täältä: Viron merenkulun historia tutuksi Tallinnan Paksussa Margareetassa
—
Lue blogistani lisää vinkkejäni Tallinnan lapsiperhekohteisiin:
Tallinnan kasvitieteellinen puutarha
Suosittelen myös tutustumaan Tallinnan KGB:n vankiselleihin ja KGB-museoon
Vastaa