Päiväretki Suomenlinnaan alkoi hauskoissa tunnelmissa. Olimme siskoni kanssa malttamattomia pääsemään lauttaan ja onnistuin epähuomiossa (saanhan syyttää kiirettä) ostamaan meille molemmille lippuautomaatista lasten liput. Hälytyskellloni ei soinut edes siinä vaiheessa, kun automaatti pyysi 2,50€, vaikka olin etukäteen netistä selvittänyt Helsingin kaupunginliikenteen lautan maksavan 5€. Vasta, kun olin saanut sekä omani, että siskoni liput käteen ja katsoin niitä tarkemmin. Hups, lastenlippujahan ne. Ei auttanut muu kuin marssia info-tiskille kysymään voisiko liput vaihtaa yhdeksi aikuisten lipuksi. Ystävällinen asiakaspalvelija kertoi ettei voinut, mutta uskoi jonkun lukuisista lauttamatkaa odottavista kyllä lunastavan liput meiltä. Ja samalla hän kertoi, ettemme tarvitse lauttaan kuin yhden aikuisten lipun, koska meillä on matkassa lastenrattaat. Ja näinhän siinä kävi, että saimme lastenlippumme kaupattua eteenpäin ja ehdimme seuraavaan lauttaankin vallan mainiosti.
Parin sateisen päivän jälkeen oli kaunis aurinkoinen päivä ja sen huomasi. Lautta oli täpötäynnä matkustajia. Emme suinkaan olleet ainoat sinne haluavat. Toisaalta Suomenlinnan on sen verran suuri, että siellä kierrellessä tuntui jopa melko autiolta. Sinne saa katoamaan isotkin kävijämäärät.
Suomenlinna on yksi Suomen seitsemästä Unesco -maailmanperintokohteesta.
Maailmanperinnön katsotaan olevan koko ihmiskunnan yhteistä omaisuutta ja pääomaa, ja siten sen suojelu on maailman kaikkien maiden asia. Suomenlinna liitettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1991 esimerkkinä 1700-luvun eurooppalaisesta linnoitusarkkitehtuurista. Lähde Suomenlinnan hoitokunnan internetsivut
Ja ai että miten nautin Suomenlinnasta! Olin kyllä käynyt siellä kerran aikaisemmin, ehkä 13 vuotta sitten, mutta en oikein muistanut paikasta mitään. Totesimme siskoni kanssa ykskantaan, että Suomenlinna on parasta Helsingissä ja siellä viettäisi helposti pidempäänkin kuin käytössämme olleet parisen tuntia. Mietimme myös, että tämä on juuri sitä Suomea, jota esimerkiksi saksalaisille turisteille kannattaisi mainostaa. Kaunista luontoa, mutta rauhaa ja hiljaisuutta. Saksaan palattuani näytinkin Suomenlinnan kuvia yhdelle ystävälleni ja hän ihasteli kuvia kovin. Ja kauneuden lisäksi mainitsi heti ensimmäiseksi kuinka ihanan vähän ihmisiä saaressa oli.
Parasta Suomenlinnassa oli sen karun kaunis luonto.
Tällä kertaa emme vierailleet Suomenlinnassa yhdessäkään museossa, vaan keskityimme kuuntelemaan tuulen suhinaa ja katselemaan aaltojen iskeytymistä rantakiviin, ihmettelemään huojuvaa ruohikkoa ja imemään auringonsäteitä itseemme. Mukana kulkenut vauvaikäinenkin nautti selvästi Suomenlinnasta ja veteli tyytyväisenä päiväuniaan raikkaassa ilmassa.
Minulle Suomenlinna oli kuin miniretki ulkomaille. Minulle järvien läheisyydessä sisämaassa kasvaneena meri merkitsee ennen kaikkea lomaa.
Tämä on muuten aihe, josta yllättävän usein ulkosuomalaiset keskustelevat. Että mitä he kaipaavat Suomesta, mikä heille edustaa Suomea. Joidenkin mielestä Suomeen kuuluu ehdottomasti meri, kun taas joillekin Suomi on järvien maa. Mutta oli sitten kotoisin meren rannalta tai järvien läheisyydestä, uskallan väittää, että Suomenlinna on joka tapauksessa käymisen arvoinen kohde.
Lisäys: Vierailin Suomenlinnassa uudestaan huhtikuussa 2018. Lue täältä kokemuksiani Suomenlinnan museoista ja vasta-avatusta Susisaaren Ruokalasta.
Vastaa