Herkullisia hampurilaisia viihtyisässä miljöössä.
Etsimme myöhäistä lounaspaikkaa Berliinissä kotimatkalla ja kiertelimme päärautatieaseman lähistöllä vatsat kurnien. Osuimme sattumalta mielenkiintoiselta ja houkuttelevalta näyttävän ravintolan ovensuuhun. Listalla näytti olevan erilaisia hampurilaisia eli helppo valinta kovaan nälkään ja kolmen lapsen kera.
Jo ravintolan viihtyisä sisustus ja ystävällinen henkilökunta sai meidät tuntemaan, että valintamme oli loistava. Tilasimme hampurilaismenuut, kahdelle pienemmälle lapselle lasten ateriat ja 11 -vuotias valitsi aikuisten annoksen. Minä vaihdoin ranskalaiset salaattiin. Menuun kuuluivat juomat ja jälkiruuaksi jugurttijäätelöä. En valitettavasti muista aterioidemme hintoja tarkalleen, mutta tipin kanssa maksoimme viiden hengen ruuista juomineen ja jälkiruokineen 65€. En pidä lainkaan pahana.
Ruokia odotellessa lapsille tuotiin värityskuvat ja kyniä ajankuluksi. Ravintolan vessakin tarjosi yllätyksen. WC-tiloissa sai kuunnella Peter Pan -äänisatua. Tässä voi kyllä olla riskinä se, että vessassa voi joutua viettämään aikaa, jos ei malta jättää satua jännällä kohdalla kesken.
Peter Panen hampurilaisia saa monesta kaupungista.
Juuri äsken googlasin ravintolan kotisivut ja kas -tämähän onkin ketju. Olin hieman yllättynyt, koska ravintolasta ei tullut sellainen heti mieleen. Peter Pane -ravintoloita löytyy Berliinistä useita ja sen lisäksi heidän purilaisiaan saa nauttia myös useassa muussakin Saksan kaupungissa. Esimerkiksi Hampurissa, Bremenissä, Lyypekissä ja Rostockissa. Suosittelen kokeilemaan, jos tykkää perushampurilaisista pienellä twistillä. Tämän linkin takaa pääset tarkastamaan ravintoloiden sijainnit.
Lue muita Berliini-vinkkejäni ja mietteitäni kaupungista:
Vastaa