Ruskamatka Saksan punaviinialueelle

 

dernau_ruskamatka_saksa

Ahrin jokilaakson viinialue Bonnin lähellä Saksassa ei ole niin tunnettu kuin vaikkapa Rhein- ja Mosel -jokien laaksot, mutta sinne kannattaa matkalaisen askeleensa suunnata siitä huolimatta! Ahrissa on vähemmän turisteja, mutta sitäkin aidompaa saksalaista pikkukylien tunnelmaa. Ahrin laaksosta löytyy myös erittäin hyviä viinejä.  Alue tunnetaan erityisesti punaviinialueena.

Saksan punaviiniparatiisin viinitarhat reunustavat Bonnin eteläpuolella Reiniin yhtyvän Ahr-joen laaksoa. Ahrin pieni alue tunnetaan varsinkin hienoista punaviineistään, eri­tyisesti Spätburgunderista (Pinot Noir) sekä sen varhain kypsyvästä sukulaisesta, harvinaisesta Frühburgunde­rista. lähde Saksan viinitiedotus

Olen vieraillut Ahrin jokilaaksossa jo useita kertoja. En silti ole vielä kyllästynyt alueeseen vaan joka kerta löydän sieltä yhä uutta ihmeteltävää. Viime sunnuntainen päiväreissuni alueelle oli ensimmäinen kerta, kun käyn siellä marraskuussa. Aiemmat käyntini ovat ajoittuneet touko-syyskuun välille eli vehreimpään ajankohtaan.

Marraskuun alku ajankohtana nousi kertaheitolla uudeksi suosikkiajankohdakseni.

En ollut tiennytkään miten upeita viinirinteet ovat ruskan aikaan! Ovathan vihreät rinteetkin kauniita katsella, mutta voi mitä värien iloittelua ruskan kaikki sävyt tarjosivatkaan. Viinirinteet hehkuivat niin kellertävinä, oransseina kuin viininpunaisinakin. Uskomattoman kaunista siellä oli myös pilvisellä säällä. Voin vain kuvitella miten kauniilta ruskan värjäämät rinteet näyttäisivät aurinkoisena syyspäivänä.

 viinirinteet_ruskaAhr_dernau_syksy

viinirinne_syksy_dernauviinimatkailu_ruska

Saavuimme Dernaun kylään Bonnista päin ja pysähdyimme jälleen matkalla ihailemaan maisemia kylän yläpuolella olevalle näköalapaikalle. (Samaa maisemaa toukokuisessa puvussaan voit ihailla aiemmassa postauksessani täällä.) Dernaussa oli iloksemme menossa Martin markkinat, joten pääsimme nauttimaan myös perinteistä saksalaista kyläjuhlaa markkinakojuineen ja torvisoittokuntineen. Pyhän Martin (St Martin) -päivän vietosta perinteineen voit lukea lisää täältä. Aurinkokin pilkisti pilven takaa sen verran, että kylän takana kohoavat viinirinteet saivat hetkeksi kullankeltaisen hohteen.

ruska_viinirinne

Dernaussa on useita viinitiloja ja -myymälöitä

Dernaussa pistäydyimme myös parissa viinimyymälässä. Toinen oli suosikkimyymälämme Dagernova, josta tällä kertaa mukaan lähti uutena tuttavuutena herkullista Rose-kuohuviinia (Rose Sekt). Toinen myymälä oli viehättävä Schlosshof Dernaun kylän keskustassa. Myymälän sisäpiha oli todella kauniisti koristeltu ja sinne johti perinteiset puuovet viiniaiheisine kaiverruksineen. Schlosshofin myymälästä ostimme pullon kausiherkkua eli uuden sadon viiniä Federweisseria, tällä kertaa punaisena.

viinimatkailu_dernau viinimyymälä_dernau

Punaviinivaellusreitti on upea myös syysväreissä

Martinjuhlien ja viinimyymälöisen lisäksi päiväohjelmassamme oli myös pieni patikointi viinirinteiden lomassa. Kävelimme Dernausta Marienthalin kylää kohti ja samalla ihmettelimme runsasta värien ja kuviointien kirjoa viiiniköynnöksissä. Kertakaikkisen piristävä päiväretki ruskan värittämään viinilaaksoon. Voin vain todeta, ettei taida olla olemassa huonoa vuodenaikaa viinimatkailua ajatellen!

ruskamatka_viinimatka viini_syysvärit arh_syksy_marienthal dernau_ahr_saksa

Tutustu myös muihin Ahrin jokilaakson viinialueesta kertoviin postauksiini:

Hyvää saksalaista punaviiniä etsimässä

Punaviinivaellusreitti

Viininmaistelu Dernaussa

Viininmaistelu Heimersheimissä

*yhteistyössä Saksan viinitiedotus

banneri

Comments

2 vastausta artikkeliin “Ruskamatka Saksan punaviinialueelle”

  1. Sanni avatar

    Vau aika upeita maisemia! Ja ruska-aika näyttää erityisen hienolta siellä! Täytyy kyllä joskus harkita pientä viinilomaa jonnekin päin Saksaa.

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Kiitos 🙂 Saksassa on kaikkiaan 13 viinintuotantoaluetta, joten viinimatkailukohteita löytyy! Itsekään en ole vielä päässyt kuin kolmelle alueelle eli paljon olisi parannettavaa (nähtävää) vielä minullakin tässä suhteessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *