Meidän perheelle tämä marras-joulukuu on vuoden kiireisintä aikaa lukuisten erilaisten juhlien ja myyjäisten takia. Viime viikolla leivoin muun muassa 100 korvapuustia Kölnin suomalaisen seurakunnan myyjäisiin ja 6 pellillistä piparkakkuja niin synttäritarjottaviksi kouluun kuin esikoisen luokan adventtikalenteriakin varten. Kouluissa ja päiväkodeissa on adventtikalenterit, jotka jokainen lapsi saa vuorollaan avata. Esikoisen luokalla tänä vuonna ideana oli, että jokainen leipoo kotona keksejä, joista sitten kootaan pussit jokaiselle päivälle. Innolla odotan esikoisen vuoroa tuoda kotiin herkullinen keksipussi! Mitähän muut ovat leiponeet?
Kaiken kiireen ja touhotuksen keskellä oli viime perjantaina tilaisuus hetkeksi rauhoittua päiväkodin adventtijuhlassa. Juhla on Waldorf-pedagogiikkaan kuuluva Adventsgärtlein, suomeksi taitaa olla adventtispiraali. Se on harras juhla, jossa jokainen lapsi vuorollaan kulkee havunoksista tehdyn spiraalin läpi sytyttämään itselleen kynttilän. Samalla lauletaan hartaita adventinajan lauluja. Todella kaunis juhla! Ja tunnelma on todellakin harras, kukaan ei kuvaa kamerallaan tai kännykällään ja lapsetkin malttavat istua hiljaa koko sen reilun puolituntisen, jonka juhla kestää. Lopuksi lapset poistuvat edeltä herkuttelemaan itse leipomillaan kekseillä ja vanhemmat hakevat vuorollaan kynttilän spiraalista kotiin mukaan vietäväksi.


Adventinaikaan kuuluvat oleellisena osana myös adventtikranssit. Tässä kaksi esimerkkiä, minkälaisia niitä on. Molemmat kuvat ovat päiväkodista.
Lapset avasivat innoissaan tänä aamuna ensimmäiset luukut joulukalentereistaan, ja minäkin yritän pitää mielen rauhallisena kaikesta kiireestä huolimatta. Rauhallista joulunalusaikaa kaikille!
Vastaa