Avainsana: Steiner
-
Viimeinen päiväkotipäivä
Perjantaina oli kuopuksen viimeinen päiväkotipäivä. Hän ratsasti itsetekemällään keppihevosella juhlan päätteeksi päiväkodin portista ulos. Päiväkodin ovi sulkeutui lopullisesti. Hänestä on tullut koululainen. Samalla tämä tarkoittaa meidän perheelle yhden aikakauden päättymistä. Syksystä lähtien perheessämme on vain kouluikäisiä lapsia. Päiväkoti on ollut osa perheemme elämää 4 vuoden ajan. Kyynelsilmin kiittelin lapsemme omahoitajat joku aika sitten pidetyssä viimeisessä…
-
Esikoulussa
Saksaan muutto on tutustuttanut minut Waldorf-pedagogiikkaan eli suomalaisittain steinerpedagogiikkaan. Minun on myönnettävä, että minulla on ollut ennakkoluuloja tätä kasvatussuuntausta kohtaan. Vaikka Suomessa asuessa en edes tiennyt siitä juuri mitään. Saksaan muutettuamme ja epätoivoisesti päiväkotipaikkaa keskimmäiselle, silloin 4-vuotiaalle etsiessämme, törmäsin Waldorf-päiväkotiin. Tätä päiväkotia minulle suositteli toinen täällä asuva suomalainen. Hänen tyttärensä kävi siellä kerhoa. Niinpä minäkin…
-
Kasvisruokaa päiväkodissa
Päiväkodissamme on tarjolla vain luomukasvisruokaa Olen tainnut jo pariinkin otteeseen lupailla kirjoittelevani meidän päiväkodin kasvisruokailusta tarkemmin, mutta aina se on jäänyt. Nyt vihdoinkin lunastan lupaukseni. Lastemme päiväkodissa (jossa toki enää vain kuopus on) on nimittäin tarjolla vain luomukasvisruokaa. Itselleni se ei ollut edellytys päiväkotipaikan valinnalle, mutta arvostan tätä silti kovasti. On hienoa, että lapseni tottuvat…
-
Juhannus Saksassa
Ulkosuomalaisuuden huomaan parhaiten silloin, kun Suomessa on meneillään joku koko maata yhdistävä juhlapyhä, kuten nyt juhannus. Saksassa juhannusta ei mitenkään laajasti juhlita ja täällä nyt muutenkin on vielä täysi tohina päällä. Meillä on koululaisilla vielä kaksi kokonaista viikkoa koulua jäljellä eli kesälomaakin vasta odotellaan saapuvaksi. Huomenna päiväkodissa juhlitaan kuitenkin juhannusta (Johannisfest). Päiväkotimme on Waldorf-pegagogiikkaa noudattava,…
-
Huovutettuja leluja päiväkodille
Joku aika sitten päiväkodissa oli jälleen yksi vanhempainilta ja siellä keskustelimme muun muassa päiväkodin arjesta. Vanhempainillassa teimme myös yhdessä leluja lapsille eli neulahuovutimme hedelmiä ja kasviksia. Lupasin tehdä näitä lisää kotona. Niinpä otin mukaani päiväkodista kasan erilaisia villoja ja huovutusneulan (saksaksi Filtznadel). Nyt olen jo muutamana aamuna hetken aikaa askaroinut näiden vanhempaintöiden parissa ja alan…
-
Saksalainen päiväkotiarki
Lapsistani nuorin on vielä päiväkodissa ja hän käy kotimme lähellä sijaitsevaa vanhempainyhdistyksen ylläpitämää, yksityistä (mutta kaupungin tukemaa) Waldorf -päiväkotia. Täällä meidän asuinalueellamme on yli 10 päiväkotia, joista suuri osa on melko pieniä. Vaihtoehtoina on kaupungin ylläpitämien päiväkotien ohella evankelisen tai katolisen kirkon päiväkodit tai erilaiset vanhempainyhdistysten ylläpitämät. Itse haimme pian muuttomme jälkeen silloin 4-vuotta juuri…
-
Adventtijuhla
Meidän perheelle tämä marras-joulukuu on vuoden kiireisintä aikaa lukuisten erilaisten juhlien ja myyjäisten takia. Viime viikolla leivoin muun muassa 100 korvapuustia Kölnin suomalaisen seurakunnan myyjäisiin ja 6 pellillistä piparkakkuja niin synttäritarjottaviksi kouluun kuin esikoisen luokan adventtikalenteriakin varten. Kouluissa ja päiväkodeissa on adventtikalenterit, jotka jokainen lapsi saa vuorollaan avata. Esikoisen luokalla tänä vuonna ideana oli, että…
-
Siivoustalkoot, pyykkivuoro ja muita päiväkodin vanhempaintöitä
Edellisessä kirjoituksessa kerroin yhdestä päiväkodissa järjestettävästä juhlasta, lyhtykulkueesta. Vuoden mittaan päiväkodissa juhlitaan lukuisia muitakin juhlia, joista isoon osaan on koko perheen tarkoitus osallistua. Nämä juhlat ovat mukava ja helppo tapa tutustua niin päiväkodin henkilökuntaan, toimintatapoihin kuin toisiin perheisiinkin. Näin ulkomaalaiselle nämä kaikki ovat mahtava tilaisuus päästä sisälle uuden asuinmaahan tapoihin ja kulttuuriin. Koska elämä ei…