Yksi syy paluumuuttoomme oli minun haluni päästä oravanpyörään. Toiveeni ruuhkavuosista. Näinkin sen voi sanoa. Kirjoittelin blogini luonnoksiin paluumuuttomietteiden lomassa seuraavasti:
En tiedä olenko ihan järkevä, kun kaipaan enemmän kiirettä, enemmän työtä. Kaipaan suorittamista, jotta voisin paremmin nauttia vapaa-ajasta. Haluan työntäyteisempää arkea, jotta arki ja loma eroaisivat enemmän toisistaan.
Kaipaan sitä mitä ei nyt ole. Kaipaan uutta ja muutosta. Kaipaan vaihtelua.
On vaikea nauttia joutilaisuudesta, kun ei tiedä milloin se loppuu. Nauttia, kun ei tiedä onko se täysin ansaittua. Nauttia omasta arjesta, joka tuntuu välillä liiankin helpolta.
Mietin toki myös sitä vaihtoehtoa, että olisin valinnut opinnot, oppisopimuskoulutuksen tai kokopäivätyön hakemisen Saksasta. Se vaan tuntui liian vaikealta yhdistää lapsiperhe-elämään. Ajattelimme, että Suomessa olisi helpompaa yhdistää molempien vanhempien kokopäivätyöt perhe-elämään. Lisäksi olisi sukulaisia lähempänä kuin Saksassa asuessa sekä lapsille olisi hyvä kokea myös Suomessa asumista. Minun töihinmenotoiveeni ei siis suinkaan ollut ainoa syy paluumuuttoon.
Kuten blogissakin olen kertonut, sain ensimmäisen hakemani työpaikan. Melko pian paluumuuton jälkeen aloitin työt. Tänä syksynä myös toinen haaveeni toteutui ja aloitin yliopisto-opinnot.
Pitkien välimatkojen takia päivistä kuluu molemmilla perheen vanhemmilla liikaa aikaa työ- ja koulumatkoihin. Itse uskon pääseväni opintojen jälkeen asuinpaikkakunnalle töihin, joten tämä noin kolme tuntia päivässä kulkemiseen kuluva aika on vain väliaikaista.
Halusin oranvanpyörään – ja pääsin. Olenko nyt onnellinen?
Ihan kipuiluitta entistä kiireisempi arki ei ole sujunut. Välillä tuntuu hankalalta yhdistää kaikki vaatimukset ja etenkin alussa oli kuopukselle pidemmät yksinoloajat ikäviä. Kevään teinkin vain osa-aikaisesti keikkaa. Samoin nyt opiskelut eivät vaadi ihan jokapäiväistä läsnäoloa yliopistolla, joten välillä ehdin olla enemmän kotona lasten kanssa. Toisaalta koen opiskelun yhdistämisen perhe-elämään haastavammaksi kuin töiden. Opinnot eivät lopu klo 16, vaan etenkin tenttien lähestyessä opiskeluun on käytettävä illat ja viikonloputkin. Yritän myös opiskella tavoitetta lyhyemmässä ajassa, joten opintosuorituksia on tehtävä ns yli täysipäiväisesti, jotta valmistuisin nopeammassa ajassa.
Opiskelu on ollut todella antoisaa. On mahtavaa haastaa itseään tieteelliseen ajatteluun, pohdintaan ja kirjoittamiseen. Vastapainona tieteellisille kursseille ovat ammatilliset opinnot. Tänä syksynä olen päässyt mm. soittamaan kanteletta ja piirtämään lampaita. Edessä on käsitöitä, liikuntaa ja monta muuta hauskaa oppiainetta.
Riittämättömyyden tunne on välillä vallalla ja aikamoista stressiäkin koin ekojen suurien tenttien aikana. Perhekin saattoi huomata äidin hermojen kireyden. Helpotuksekseni sain ihan hyvät arvosanat molemmista tenteistä ja sain todeta yliarvioineeni yliopiston vaatimustason. Pelkäsin ihan oikeasti, etten pääse tenteistä läpi. Tai ehkä aliarvion oman osaamiseni ja oppimiskykyni. Vaikka edellisistä yliopisto-opinnoista on jo noin 15 vuotta aikaa, ei näköjään taito oppia ole mihinkään kadonnut.
Kotioloissa olen laskenut vaatimuksia jaksaakseni opintojen ja satunnaisen työnteon täyttämää arkea. Myönnän auliisti, että meillä on vieläkin purkamattomia muuttolaatikoita, vaikka muuttokuorman saapumisesta on kohta vuosi aikaa! Samoin sain vasta eilen illalla naulattua parit pikkutaulut seinälle antamaan kodikkaampaa ilmettä yläkerran aulaan. Blogikin on kokenut huomattavaa hiljentymistä ajanpuutteen takia. Tämä harmittaa minua suuresti, sillä tämä blogi on minulle tärkeä. Jostain on kuitenkin luovuttava saadakseen aikaa toiselle.
Olen siis onnellinen täydemmästä arjestani. Paluumuutto on ollut monelta osin hyvä ratkaisu, vaikka Saksa ei mihinkään sydämestä ole hävinnytkään ja ikäväkin takaisin välillä on. Ehkä valmistumiseni jälkeen, kuka tietää.
Mitä sinulle kuuluu?
Vastaa