Avainsana: pohdintaa

  • Mietteitä kielten opiskelusta

    Mietteitä kielten opiskelusta

    Aloitin juuri yliopistolla sekä akateemisen englannin että toisen kotimaisen eli ruotsin kielen kurssit. Jännitin (jännitän) molempia kursseja melko lailla. Ruotsin kurssia jopa vähän pelkäsin. Kauhuissani en kuitenkaan ollut, kuten yksi toinen ruotsin kurssin osallistujista kuvaili tuntemuksiaan kurssin alkajaisiksi. Ensimmäisen englannin kurssitapaamisen jälkeen, illalla ennen nukkumaan menoa, mietin miksi jännitin kurssia. Miksi häpesin ja pelkäsin sitä,…

  • Vuosi Suomeen paluusta

    Kuin varkain aika kuluu ja on jo vuosi siitä, kun jätimme Saksan taaksemme ja palasimme kotimaahan. Paluumuuttopäätös tuntuu edelleen melko hyvältä, ja oikealta tähän elämäntilanteeseen. On myös myönnettävä, että edelleen kaipaan Saksaan. Arki on sen verran kiireistä, ettei ikävä vaivaa tietenkään jatkuvasti. Välillä saattaa vierähtää pitkäkin tovi ilman, että Saksan vuodet muistuvat mieleen. Mutta välillä…

  • Halusin oravanpyörään

    Halusin oravanpyörään

    Yksi syy paluumuuttoomme oli minun haluni päästä oravanpyörään. Toiveeni ruuhkavuosista. Näinkin sen voi sanoa. Kirjoittelin blogini luonnoksiin paluumuuttomietteiden lomassa seuraavasti: En tiedä olenko ihan järkevä, kun kaipaan enemmän kiirettä, enemmän työtä. Kaipaan suorittamista, jotta voisin paremmin nauttia vapaa-ajasta. Haluan työntäyteisempää arkea, jotta arki ja loma eroaisivat enemmän toisistaan. Kaipaan sitä mitä ei nyt ole. Kaipaan…

  • Paluumuutosta puoli vuotta!

    Olemme asuneet Suomessa jo reilut 6 kuukautta, uskomatonta! Elämä soljuu ihan mukavasti täällä Suomessakin, enkä varsinaisesti ole kokenut ikävöiväni takaisin Saksaan. Useimmat päivät vain vilahtavat ohitse arkikiireineen. Tammikuusta asti olen ollut töissä ja opiskellut avoimessa yliopistossa. Pääsykokeissakin kävin (ja jee, pääsin ekasta vaiheesta jatkoon soveltuvuuskokeisiin!). Kun tähän yhdistää perhe-elämän, niin eipä aikaa menneiden muisteluun paljoa…

  • Tuoreita tunnelmia parin päivän Suomessa asumisen jälkeen

    Maanantai-iltana saavuimme Suomeen. Olimme jokseenkin poikki puhki kaiken siivoamisen, pakkaamisen ja läheisten hyvästelemisten jäljiltä. Laivakin oli myöhässä ja muuttokuorman purkamisen kanssa oli aikamoista säätöä. Jonkinlaiset nukkumapaikat saatiin kuitenkin raivattua ja tiistaiaamuna saimme herätä kunnon lumisateeseen. Ohjelmassa oli kadonneiden tavaroiden etsimistä, huonekalujen kokoamista ja kantamista oikeille paikoilleen. Ja se lapsia eniten askarruttava asia, uuteen kouluun tutustuminen.…

  • Suuri Suomi 100 -haaste ulkosuomalaisille

    Sara Housefive -blogista heitti ilmoille suuren Suomi100 -juhlavuoteen liittyvän blogihaasteen, johon minäkin halusin ottaa osaa. Ideana on siis vastata ulkosuomalaisuuteen liittyviin kysymyksiin. Vaikka omalla kohdallani ulkosuomalaisuus on pian mennetty aikaa, halusin silti osallistua tähän haasteeseen ja koota tähän samalla mietteitäni ulkosuomalaisuudesta kuluneiden 5 vuoden ajalta. Missä asut ja kuinka kauan olet asunut ulkomailla? Asun Saksassa,…

  • Paluumuuttomietteitä

    Tehtävälistoja, irtisanomisia, puhelinsoittoja, sähköposteja, virastokäyntejä. Uusien sopimusten tekemistä. Pakkaamista, lahjoittamista, kierrättämistä. Menneen läpikäymistä, tulevan suunnittelemista. Siivoamista, puunaamista. Niin kodin kuin pääkopankin. Miksi nämäkin on pitänyt säilyttää. Tarvitseeko näitä enää. Missä ovat kaikki tärkeät paperit. Oi mitä muistoja! Läksiäislahjat, läksiäiset. Hyvästien jättämiset. Viimeiset käynnit lääkärissä, hammaslääkärissä, harrastuksissa, koulussa. Viimeiset keskustelut opettajien kanssa. Uusien koulupaikkojen järjestäminen ja…

  • Päätös on tehty.

    Mies on ollut tämän viikon työmatkalla. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, vaan miehen työnkuvaan on aina kuulunut työmatkoja ulkomaille. Olemme tottuneet lasten kanssa pyörittämään arkea välillä ilman perheen miesedustusta. Tämä työmatka poikkeaa kuitenkin edellisistä. Tällä kertaa mies on viettänyt viikon Suomessa. Ja tällä työmatkalla on tulevaisuuteemme vaikuttavia työtehtäviä. Päätös paluumuutosta on täällä blogin kulisseissa…

  • Lähteä vai jäädä?

    Palata vai pysyä? Tämä kysymys on noussut viime aikoina monesti esille iltaisin lasten jo nukkuessa. Että lähteäkö vai jäädä tänne. Palatako Suomeen vai haaveilla jostain kolmannesta maasta. Saksassa asumisessa on valtavasti hyviä puolia. Täällä on parempi elintaso, sillä hintataso on alhainen ja palkat ovat korkeammat. Perheverotus takaa myös, että yhden palkalla elää koko perhe. Täällä…