Kittilässä ja Levillä riittää aktiivista ja monipuolista tekemistä koko perheelle kesälläkin.
Ollakseni rehellinen, me ajoimme Kittilään heinäkuussa ensisijaisesti tapaamaan siellä asuvaa ystäväperhettä. Tokihan taustalla oli myös toive nähdä edes pieni pala Lappia. Tutustua kotimaahan laajemmin. Joudun (hieman häpeäkseni) myöntämään, etten ollut Lapissa aiemmin käynyt, sillä aiempia reissujani Rovaniemelle tai Taivalkoskelle nyt ei Lapiksi lasketa. Tai ehkä nyt Rovaniemi lasketaan, mutta silti.
Ystävien näkemisen lisäksi meillä oli pari toivetta kesän Lapin matkalle. Ne olivat tietysti nähdä poroja, selvitä hyttysistä hengissä ja päästä tunturiin. Nämä kaikki onneksi toteutuivat, vieläpä odotoksia paremmin (erityisesti hyttysten suhteen!). Lisäksi saimme paljon muitakin uusia elämyksiä muistojen arkistoon.
Hyttyset ja Lappi ne yhteen kuuluu
Ainoa asia, josta kaikki varoittelivat Lapin matkaa suunnitellessa, on hyttyset. Räkkä. Se, ettei eteensä hyttysiltä näe. Tämä on ollut myös yksi syy siihen, etten ole kovin innoissani Lapin reissuista aiemmin ollut. Nyt houkuttimena oli Lapin uutuudenviehätyksen, luontoelämysten ja porojen lisäksi Kittilään muuttaneet ystävämme. Ehkäpä niistä hyttysistä selviytyisi jotenkin järjissään? Pakkasin tietysti mukaan hyttyskarkoitetta, allergialääkettä ja kortisonia. Olen nimittäin hyttysille ilmeisesti jonkin verran allerginen ja houkuttelewn magneetin tavoin näitä inisijöitä kimppuuni. Joka pistosta nousee järjetön kutiseva paukama. Lapsetkin ovat harmikseen tämän ominaisuuden perineet ja heidän ollessaan pienempiä meni meillä useampi mökkireissu pieleen hyttysten takia. Lapsille nousi jopa 40 asteen kuume hyttysten pistojen seurauksena.
Miten sitten kävi, menikö Lapin kesäreissu paukamien raapimiseksi? Ei onneksi kovinkaan pahasti. Hyttyskarkoite osoittautui tarpeettomaksi. Olihan siellä hyttysiä, mutta paljon vähemmän kuin pelkäsin. Oikeastaan paljon vähemmän kuin esimerkiksi matkan varrella Pihtiputaalla, jossa yövyimme menomatkalla. Hyttyset kiusasivat lähinnä iltaisin ja esimerkiksi Levitunturin laella tai Särkitunturin huipulla hyttysiä ei ollut lainkaan. Heinäkuun puolivälissä on siis mahdollista nauttia melkein hyttysvapaasta Lapista, jos hyvä tuuri käy. Hyvää tuuria tämä hyttysten vähyys kuulemma oli.
Levillä lumettomaan vuodenaikaan, mitä ihmettä siellä voi tehdä?
Etukäteen olin ottanut selvää vain yhdestä turistikohteesta, jonne halusin päästä. Saamelaisten historia kiinnostaa, joten toiveenani oli vierailu Samiland -museossa Levillä. Muiden kohteiden suhteen luotin paikallisiin ystäviimme ja heidän suosituksestaan kävimmekin yhdessä museon jälkeen laskemassa kesäkelkkamäessä, ihailemassa maisemia (ja poroja!) Levitunturin huipulla sekä kiipeilemässä Levin seikkailupuistossa. Seuraavan päivän ohjelmassa oli päiväpatikointi upeissa maisemissa Särkitunturille, josta voit lukea lisää täältä.
Ei siis huolta, etteikö Levin hiihtokeskuksesssa olisi tekemistä myös kesäkaudella. Valinnanvaraa löytyy aktiviteeteissä jokaiseen makuun. Toki Levillä on kesällä hiljaisempaa kuin talvella. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että osa ravintoloista on suljettu kesäajalla tai auki vain osan viikkoa. Lisäksi totesimme, että majoitusta olisi löytynyt todella edulliseen hintaan Leviltä, jos olisimme sitä tarvinneet.
Samiland – tutustu pohjoisen alkuperäiskansaan museossa Levillä
Tunnen hävettävän huonosti saamelaisuutta, joten koin, että olisi paikallaan sivistää itseään tutustumalla tarkemmin saamelaisuuteen, saamelaisten historiaan ja mytologiaan. Ja mikäpä sen parempi paikka tähän olisi kuin Lappi, jossa aiheeseen tutustumisen voi helposti aloittaa Levillä sijaitsevasta Samiland-näyttelyssä. Museo jakautuu kahteen osaan, saamelaisuudesta kertovaan näyttelyyn sisätiloissa sekä ulkoilmamuseoon. Saamelaisten mytologia kiehtoi kovasti myös perheen teiniä ja ostimmekin kotiin luettavaksi saamelaisten muinaisuskomuksista kertovan lehtisen.
Kesäkaudella Samiland on avoinna klo 10 – 20. Lipunmyynti on Hotel Levi Panoraman vastaanotossa, josta vierailija ohjataan alikulkutunnelin kautta Samilandin sisänäyttelyyn. (Talvikaudella Samiland on avoinna 11.00 – 17.00 ja lipunmyynti ja kulku Samilandiin tapahtuu Levi Summitin Cafe Spiellasta.). Pääsyliput Samilandiin maksavat aikuiselta 13€ ja 10€ lapsilta (6-16v). Sisään pääsee myös museokorttia näyttämällä. Pääsylipun hintaan sisältyy myös kahvit/teet hotellin aulassa!
Tarkemmat ja ajankohtaisimmat tiedot museosta, aukioloajoista ja hinnoista: samiland.fi.
Yhdistä Samiland kesäkelkkamäkeen tai maisemien ihailuun tunturin laelta
Samiland sijaitsee Levi Summitin yhteydessä, Hotel Levi Panoraman läheisyydessä. Perille pääset autolla, gondolihissillä tai portaita Levin keskustasta. Talvikaudella paikalle liikennöi myös bussi. Me tulimme autolla ja samalla reissulla ajoimme myös aivan ylös asti Levitunturin laelle huikeiden maisemien ääreen. Myöhemmin nousimme myös gondolihisseillä ylös ja laskimme kesäkelkkamäkeä alas. Kesäkelkkarata maksaa 6€/lasku tai sarjalipulla vähemmän. Kesäkelkkalipulla pääsee joko ennen tai jälkeen laskun gondolihissillä kesäkelkkaradan lähtöpisteeseen. Gondolihissiin voi toki ostaa liput pelkästäänkin, jos ei halua kelkalla laskea.
Levin seikkailupuisto tarjoaa monipuolista tekemistä koko perheelle
Levin keskustan ja Kittilän keskustan välillä sijaitsee uudehko seikkailupuisto,jossa pääsee seikkailuradalle kiipeilemään, vaijeriradalle tai ihan vaan leikkipuistoon, liikennepuistoon tai hyppimään trampoliineillä. Meidän seurueestamme osa osti kiipeilyliput seikkailuradalle (aikuiset 30€, lapset 120-140 cm 20€), osa Santa’s zipline vaijeriliukumaratonille (25€, minimipituus 150cm) ja osa tyytyi katselemaan menoa maantasalta.
Seikkailuradoissa riitti haastetta ja pelon voittamisen paikkoja. Korkeimmillaan seikkailurata on 8 metrissä ja vaijeriliukurata jopa 12 metrissä! Pisimmät liu’ut seikkailuradalla ovat 70 metriä pitkiä ja vaijerilikumaratonilla liukujen pituus on jopa huimat 100 metriä!
Pienille lapsille seikkailuradan alla on tarjolla aivan ilmaiseksi mahdollisuus kiipeillä omalla radallaan tai leikkiä hienossa leikkipuistossa. Levin seikkailupuiston alueelta löytyy ilmaiseksi muutakin kivaa tekemistä, kuten trampoliinit tai liikennepuisto. Arvostan kovasti tätä mahdollisuutta tulla viettämään aikaa paikan päälle eri-ikäisistä koostuvassa seurueessa ja erilaisilla budjeteilla. Välillä tuntuu, että Suomessa monet aktiviteetit on hinnoiteltu aika koviksi, joten on erittäin hienoa, että ilmaistakin tekemistä on tarjolla.
Levin seikkailupuisto on auki vain kesäkaudella. Lisätietoja aukioloajoista, hinnoista ja aktiviteeteistä: leviski/seikkailupuisto
Vastaa