Mies on ollut tämän viikon työmatkalla. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, vaan miehen työnkuvaan on aina kuulunut työmatkoja ulkomaille. Olemme tottuneet lasten kanssa pyörittämään arkea välillä ilman perheen miesedustusta. Tämä työmatka poikkeaa kuitenkin edellisistä. Tällä kertaa mies on viettänyt viikon Suomessa. Ja tällä työmatkalla on tulevaisuuteemme vaikuttavia työtehtäviä. Päätös paluumuutosta on täällä blogin kulisseissa tehty.
Totuuden nimissä pitää paljastaa, että päätös oli tiedossamme jo siinä vaiheessa, kun julkaisin aiheeseen liittyvän pohdinnan: palata vai jäädä? Siinä vaiheessa emme olleet vielä valmiita julkaisemaan ratkaisua täällä blogissa. Päätös ei nimittäin suinkaan ollut helppo. Se vaati lukuisia unettomia öitä ja pitkiä keskusteluja.
En olisi etukäteen uskonut, että Suomeen paluusta päättäminen olisikin niin vaikeaa. Vaikeampaa kuin aikanaan Saksaan muuttamisesta päättäminen.
Paluumuutto ei tosiaankaan tunnu seikkailulta, uuden odottamiselta vaan paluulta vanhaan. Toisaalta asioita monelta kantilta pohdittuamme, olemme todenneet sen olevan nyt paras mahdollinen ratkaisu. Tilaisuus paluumuuttoon tuli ja se päätettiin käyttää. Käyttämättä jättäminenkin olisi harmittanut. Olimmehan jo ennen työtarjousta pohtineet paluumuuttoa yhtenä vaihtoehtona. Ja ennen kaikkea minä toivoin sitä. Suomessa minunkin on helpompi työllistyä. Tai opiskella uusi ammatti. kaipaan enemmän sisältöä, kaipaan jopa sitä oravanpyörää.
Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin vaakakupissa painoi aika lailla suku Suomessa, etenkin siskoni. Minulla on häntä ja kummipoikaani mieletön ikävä. Meidän koko perheellä on ikävä läheisiä Suomessa. Emme Suomessakaan tule asumaan samalla paikkakunnalla suvun kanssa, mutta on silti eri asia ajaa viikonloppuna tunnin-kahden matkan päähän sukuloimaan kuin miettiä lentolippujen varaamista.
Paluumuuttopäivä ei ole vielä tarkkaan tiedossa, mutta jouluna meidän pitäisi olla jo omassa kodissa. Se on edelleen hieman omituinen ajatus. Että emme ole menossa joululomalle Suomeen, vaan ihan pysyvästi. Että sinne me palaamme samaan vanhaan paikkaan, mutta emme suinkaan samaan elämäntilanteeseen kuin mistä lähdimme. Elämä siellä on jatkunut lähtömme jälkeen. Me olemme muuttuneet myös.
Paljon on vielä auki ja selvitettävä ennen kuin jätämme Saksan taaksemme. Valmiiksi olen jo asennoitunut ottamaan vastaan paluumuuttokriisin. Se voi olla yllättävänkin suuri. Tai sitten ei. Olen myös valmistautunut tukemaan lapsia tässäkin muutoksessa. Tiedän, että muutos on heille suuri. Ei ole pikkujuttu vaihtaa maata. Ei edes takaisin kotimaahan. Ei etenkään, jos on ollut sieltä pois yli puolet elämästään, kuten meillä kaksi nuorempaa lasta. Kaveripiiri vaihtuu. Koulu vaihtuu. Koulukieli vaihtuu. Vaikka olemme pitäneet lasten suomen kielestä huolta, ei se heillä varmastikaan ole ihan samalla tasolla kuin ikäisillään Suomessa. On aivan eri asia käydä koulua suomeksi.
Olemme tehneet pientä toivelistaa, mitä haluamme vielä ehtiä tehdä ja nähdä täällä Saksassa. Ja olemme myös tehneet mielessämme kivoja suunnitelmia Suomen varalle. Minulle on itse asiassa tullut jo aikamoinen matkakuume Suomeen. On kiva ajatus saada viettää Suomessa oikeaa lomaa. Ulkosuomalaisena lomat Suomessa olivat sukulointia, ei lomailua.
Katseet on nyt käännetty tulevaan. Odotamme sekä innolla että jännittyneinä miltä elämä Suomessa taas maistuu! Viisi vuotta poissa Suomen arjesta on kuitenkin melko pitkä aika.
Vastaa