Pieni turistiopas Saksaan tuleville

Onko mielessä loma Saksassa? Kokoan tähän muutamia vinkkejä, joita Saksassa lomailevan (tai tänne muuttavan) on hyvä tietää.

Varaudu maksamaan käteisellä

Ensimmäinen (suomalaiselle) yllättävä asia on se, ettei täällä läheskään joka paikassa voi maksaa Visalla, koska Saksassa on käytössä Maestro-maksukortit. Tosin ei joka paikassa voi maksaa saksalaisellakaan pankkikortilla. Osa ravintoloista ei huoli maksuvälineeksi kuin käteistä (tai saksalaisen pankkikortin). Sama koskee luonnollisesti kioskeja, torimyyntiä, leipomoita jne. Jopa osa (pienistä perheomistuksessa olevista) hotelleista huolii maksutavaksi vain käteisen! Käteistä on siis syytä varata reilusti mukaan. Tai toki sitä voi myös automaatilta matkan aikana nostaa. Pankkiautomaatteja löytyykin joka paikasta.

Myös kolikoita kannattaa olla mukana. Esimerkiksi metro- ja raitiovaunuliput on kätevä maksaa automaatilla, mutta junan sisällä oleviin automaatteihin kelpaa vain kolikot! Samaten yleisissä vessoissa on pieni maksu (yl 0,50€), jonka voi joko maksaa erilliselle wc-henkilökunnalle tai sitten automaattiin. Välillä myös ravintoloiden vessoissa on rahankerääjä. Yleiset vessat ovatkin täällä järjestään siistejä ja puhtaita.

Muista jättää tippiä

Saksassa jätetään ravintoloissa tippiä. Sitä ei suinkaan tarvitse jättää paljoa, mutta on kohteliasta pyöristää maksamansa summa ylöspäin seuraavaan tasalukuun. Nyrkkisääntönä on noin 5-10%. Tippiä ei myöskään ole kohteliasta jättää kolikkoina pöydälle jälkeensä, vaan maksaessa sanotaan summa, jonka haluaa maksaa. Tai vaihtoehtoisesti, jos maksaa valmiiksi tipin kanssa sanotaan ”das stimmt so” eli tasaraha. Jos ravintolalasku on esimerkiksi 18,50€ ja maksaa 20€ setelillä, niin siinä on sopiva tippi mukana. Saksalaisesta ruokakulttuurista olenkin kirjoitellut jo aiemmin ja juttu löytyy täältä. Vähän tippiä voi halutessaan jättää myös taksikuskeille.

Saksassa on lukuisia toinen toistaan viehättävämpiä perinteisiä kyliä. Lue lisää kuvan Ahrweilerista täältä.
Saksassa on lyhyet etäisyydet ja sopiikin hyvin Road Tripeille

Saksa on erityisesti automatkailijoiden suosiossa. Saksassa on silti helppo kulkea myös julkisilla liikennevälineillä ja niillä pääseekin kaupungeissa kätevästi joka paikkaan. Myös Saksan junaverkosto on kattava ja etenkin isojen kaupunkien väleillä on nopeat junayhteydet. Junalla liikkumisesta voit lukea lisää täältä. Joissakin tapauksissa voi olla kätevää vuokrata auto, mutta ilmankin siis pärjää.

Saksa on yllättävänkin monipuolinen matkailumaa. Täältä löytyy niin suuria kaupunkeja upeine ostosmahdollisuuksineen ja kulttuuritapahtumineen kuin viehättäviä pieniä kyliä jokilaaksoissa viiniviljelmien keskellä. Eikä kannata unohtaa monia upeita linnoja. Lisäänkin tähän väliin houkutukseksi kuvan upeasta Drachenburgin linnasta, Köniswinteristä Reinin varrelta. Artikkelikuvassa puolestaan näkyy toinen upea linna,  Eltzin linna, joka löytyy Moselin viinialueiden keskeltä Münstermaifeldeldista. Lisää tästä ja muista upeista Moselin alueen linnoista pääset lukemaan tästä.

Schloss Drachenburg, Königswinter. Lue tästä upeasta 1800-luvun linnasta lisää täältä.
Suurissa kaupungeissa pärjää englannilla, pienillä paikkakunnilla on helpompaa, jos osaa saksaa

Englannin kielellä pärjää hyvin ainakin isoimmissa kaupungeissa ja ihmiset ovat ystävällisiä ja neuvovat mielellään kysyjää. Pienemmillä paikkakunnilla sen sijaan voi olla vaikea saada asiansa hoidettua muulla kuin saksan kielellä. Myös monien pienempien hotellien, ravintoloiden ja nähtävyyksien kotisivut voivat olla vain saksaksi.

Saksassa ollaan kohteliaita eli kohteliaat tervehdykset on hyvä opetella paikallisella kielellä. Erityisen tärkeät ovat sanat kiitos (danke), kiitos pyytäessä eli ”please” (saksaksi bitte) ja anteeksi (entschuldigung). Guten Morgen (hyvää huomenta), Guten Tag (hyvää päivää) ja Auf wiedersehen (näkemiin) ovat kohteliaat tervehdykset. Nykyään tosin esimerkiksi kaupan kassoilla etenkin nuoret myyjät (ja nuorille) sanovat epävirallisemmin pelkästään Morgen, välillä jopa vain Hallo (hei) ja hyvästeltäessä Tschuss eli heippa! Usein myös toivotetaan hyvää päivänjatkoa eli ”Schönen Tag noch”. Siihen vastataan ebenso tai  ”Ihnen auch” (teille myös).

Kiittämisestä tuli vielä mieleen itsellekin aluksi hieman sekannusta aiheuttanut asia eli jos sinulta kysytään otatko kahvia, niin halutessasi kahvia vastaat kysymykseen bitte tai gerne (=mielelläni) ja kieltäytyessäsi danke. Tässä tapauksessa pelkkä danke on siis lyhenne sanoista ”nein, danke” eli ei kiitos.

Tämä on se Saksa josta minä erityisesti pidän! Kuva Ahrin viinilaakson punaviinireitiltä.
Saksa on edullisten ostosten maa

Mitä Saksasta sitten kannattaa ostaa? Hintataso on edullinen ja erityisesti itse suosittelisin ostamaan täältä kosmetiikkaa. Myös luonnonkosmetiikassa (ja vegaanikosmetiikassa) on todella kattavat ja edulliset valikoimat. Toki myös olutta ja vaikkapa suklaata saa Saksasta edullisesti. Lisäksi vaatevalikoimat ovat hyvät ja etenkin suuremmissa vaatekoissa löytyy hyvin valikoimaa. Saksalaiset tunnetusti ovat pitkiä, joten täällä tuntuu naisilla normivaatekoko olevan luokkaa 40-42 (ja ihan tavallisissa vaatekaupoissa kokoja löytyy aina 46 asti) ja kengissäkin löytyy hyvin vaihtoehtoja vielä koossa 41/42 🙂 Saksa on siis loistava lomakohde shoppailusta pitävälle!

Lue lempikaupoistani lisää täältä.

Saksassa kaupat eivät ole auki sunnuntaisin! Sunnuntaina ovat auki vain kioskit ja leipomot ja nekin monesti vain muutaman tunnin aamupäivällä. Myös maatilamyymälät eli ns suoramyyntipisteet voivat olla sunnuntaisin auki. Samaten esimerkiksi rautatieasemien/lentokenttien läheisyydessä voi olla joku ruokakauppa sunnuntaina auki. Ja siloin tällöin on ns. ”kauppasunnuntai” (Verkaufsoffener Sonntag), jollon kaikki liikkeet voivat olla auki. Mutta yleisesti kannattaa siis varautua siihen, että sunnuntaina ei shoppailemaan mennä!

Nämä kuvan luonnonkosmetiikkatuotteet maksoivat yhteensä reilut 30€! Mukana perustuotteita eli shampoota ja rasvoja, mutta myös meikkejä. Osa tuotteista on lisäksi vegaanisia.
Nämä kuvan luonnonkosmetiikkatuotteet maksoivat yhteensä reilut 30€! Mukana perustuotteita eli shampoota ja rasvoja, mutta myös meikkejä. Osa tuotteista on lisäksi vegaanisia.
Saksa sopii koko perheelle

Ja loppuun vielä muutama sananen lasten kanssa matkustamisesta. Saksassa on helppoa ja turvallista liikkua lasten kanssa ja lapsista pidetään. Kuten alussa mainitsin, niin julkisia vessoja löytyy helposti. Samaten pieniä leikkipaikkoja/leikkipuistoja on myös kaupungeissa useita. Isoissa kauppakeskuksissa ja tavarataloissakin on usein leikkipaikka lapsille. Ravintoloissa lapsiin suhtaudutaan aina myönteisesti, vaikka varsinaisia lasten leikkipaikkoja niistä ei yleensä löydy. Monesti kuitenkin ruokaa odotellessa lapsille tuodaan piirustusvälineet. Saksa on siis etenkin lapsiperheille suositeltava lomakohde!

Ei muuta kuin suunnittelemaan matkaa Saksaan! Ja jos vielä epäilet kannattaako Saksaan matkustaa, lue täältä miten minusta tuli Saksa-fani?

Lisää vinkkejä Saksaan ja matkaideoita Lempipaikkojeni facebookissa ja instagrammissa 

Comments

55 vastausta artikkeliin “Pieni turistiopas Saksaan tuleville”

  1. mariettejulia avatar
    mariettejulia

    Olipa hyviä vinkkejä Saksaan! Ja upean näköinen toi linna! 🙂

    1. jujukas avatar

      Mukava kuulla, että koit vinkit hyödyllisiksi! Nämä ovat sellaisia vinkkejä, joita olen tänne tuleville ystäville ja sukulaisillekin jakanut 🙂 Saksassa on paljon upeita linnoja, ja muitakin upeita paikkoja.

  2. Elämää ja Matkoja avatar

    Mukava lukea vinkkejä Saksaan, joka on jäänyt itselle vieraammaksi matkailumaana Ranskan ja eteläisemmän Euroopan ajaessa ohi matkakohdetta valitessa. Eltzin linna ja Moselin viinialue kyllä kieltämättä kiinnostaisi käydä katsastmassa.

    1. jujukas avatar

      Mun täytyy myöntää, että ennen tänne muuttoa ei ollut oikein mitään innostusta matkailla Saksassa, mutta len tosiaan positiivisesti yllättynyt miten paljon täällä onkin nähtävää! Moselin alue on omia suosikkialueitani täällä ja olen tehnyt sinne 1-3 päivän reissuja jo neljä kertaa. Suosittelen lämpimästi!

  3. Jenni / Unelmatrippi avatar

    Jep, Saksa on todella kiva matkailumaa, kuuluu omiin suosikkeihini Euroopassa. Kuten kirjoitit, Saksa on todella monipuolinen. Tykkään itse bongailla noita linnoja ja ihania ristikkotalokyliä. Olen käynyt tuolla Eltzin linnassa 2010, mutta silloin se oli remontissa, joten kauempaa ei saanut tuollaista kivaa kuvaa napattua. Rakennustelineet kun eivät varsinaisesti kaunista.

    1. jujukas avatar

      Kiitos kommentista. Minulla on vasta 6 linnaa nähtynä, joten vielä riittää niitäkin tutkittavaksi.

  4. Kohteena maailma avatar

    Lisäisin vielä tähän yhden oleellisen asian, että autoteillä on olemassa nopeusrajoitukset. Osa suomalaista kun tuntuu elävän siinä uskossa, että Saksassa saa ajaa kaasu pohjassa. Nyt en ole muutamaan vuoteen siellä ajanut, mutta ainakin viimeksi Ranskan puoleinen moottoritie oli kunnoltaan paljon paremmassa kunnossa kuin Saksan autobaana. Itseä hieman harmittaa, kun en ehtinyt viime keväänä Saksan puolella pyörähtämän. Monipuolinen maa ja tarjolla paljon nähtävää ympäri maata!

    1. jujukas avatar

      Kiitos hyvästä juttuvinkistä, luulenpa, että kirjoittelen kokonaisen artikkelin autoilusta Saksassa. Se on todennäköisesti monia kiinnostava, koska monesti Suomesta tullaan Saksaan juurikin autolla kiertelemään. Niin, tosiaan Saksassa on nopeusrajoituksia myös moottoriteillä, että ei suinkaan joka paikassa voi kaahata nasta laudassa. Vaikka onhan noita rajoituksettomiakin pätkiä täällä, mutta niilläkin kaahailua monesti estävät tietyöt tai liikenneruuhkat.

    2. Trotter avatar
      Trotter

      Saksan moottoriteillä on lähtökohtaisesti vapaa ajonopeus, mutta nopeusrajoituksia on paikoissa, joissa vapaa nopeus on mahdottomuus tai liian vaarallinen esim. ruuhkien tai sääolosuhteiden vuoksi.

  5. Stacy Siivonen avatar

    Sattumalta arvostan tätä juttua pitkälle, koska lähden Saksaan ensimmäistä kertaa. Saa nähdä, tykkäänkö vaiko en, minusta tuntuu, että tykkään.

  6. Teija / Lähdetään taas avatar

    Olipa hyvä paketti vinkkejä! Tuo käteinen on aina ongelma, ei ehkä matkoilla, mutta jos joskus Suomessa sattuu käteistä tarvitsemaan, niin sitä ei koskaan ole!

  7. jujukas avatar

    Kiitos kommenteista Stacy ja Teija ja kiva kuulla, että jutusta oli teille hyötyä. Ja Stacylle mukavaa ja antoisaa lomaa Saksassa!

  8. Jenna / With huge passion for life avatar

    Kiva vinkkilista Saksaan matkaaville. Jotenkin Saksa on vähän aliarvostettu matkakohde, sillä kaikkea mahdollista siitä maasta kyllä löytyy. Meillä on toteuttamatta Moselin viinialue ja Neuwachsteinin linna. Tuo tipin antaminen kyllä helposti meinaa unohtua, sillä esim. Itävallassa tipin antaminen vaihtelee (olen siellä matkustellut enemmän).

    1. jujukas avatar

      Moselin alue on kyllä matkan arvoinen! Sieltä löytyy tuon kuvan linnan lisäksi myös muita upeita linnoja. Itse tykkäsimme kovasti Cochemin linnasta. Sieltä sai muuten esitteen jopa suomenkielellä! Toinen upea viinialue on Ahr-joen laakso, sieltäkin löytyy kauniita pikkukyliä.

  9. Meri / Syö Matkusta Rakasta avatar

    Wau mikä linna! Mulla on jäänyt mieleen, kun Berliinissä vaihdossa ollut kaveri kertoi, ettei edes Ikeassa voinut maksaa pankkikortilla. Siis voiko se olla totta?! Mua naurattaa ajatus, että porukka menee Ikeaan hoitamaan jotkut kymppitonnin ostokset käteisellä.

    1. jujukas avatar

      Kyllä ainakin täällä olevissa Ikeoissa voi maksaa pankkikortilla, siis ainakin saksalaisella pankkikortilla. En tiedä kelpaako Visa. Mutta käteisellä maksaminen on kyllä ihan tavallista esimerkiksi huonekaluostoksissa. Me olemme joutuneet maksamaan keittiön asentajille käteisellä ja siinä puhutaan todellakin tuhansista euroista! Autoa ostaessakin myyjä suostui pitkin hampain tilisiirtoon, olisi ottanut mieluummin käteistä…

      1. lena / london and beyond avatar

        Pakko kommentoida tähän kokemuksen syvällä rintaäänellä, mutta IKEA:ssa ei voinut maksaa kuin saksalaisella kortilla. Pari kk sitten käytiin ja ihmettelin kyllä… siis ihan oikeasti nyt!! 😀

  10. Ansku BCN avatar

    Tuo käteisen tarve tuli minullekin yllätyksenä Saksassa. Yhdessä kaupassa myyjä kertoi, että he joutuvat maksamaan jotain pankille, jos he ottavat maksun kortilla tai jotain. Hassua joka tapauksessa. Muuten kyllä tykkään Saksasta kovasti ja haluaisin ehdottomasti enemmänkin reissata siellä 🙂

    1. jujukas avatar

      Samahan se on Suomessa, kaupat joutuvat maksamaan korttipäätteistä/korttimaksamisesta. Pienille liikkeille ja pienissä ostoksissa tämä on varmasti kaupalle huono asia. Täällä Saksassa ihmiset ovat myös yleisesti vähän epäluuloisia korttimaksamista kohtaan. Se on kuulemma turvatonta.

  11. Tanja/Levoton Matkailija avatar

    Hyviä vinkkejä Saksan matkalle 🙂 Mä olen nyt alkanut lämmetä Saksalle, ja maaliskuun alussa suuntaan Müncheniin viideksi päiväksi. Pari kertaa olen jo Saksassa käynyt, ja onhan se monipuolinen matkailumaa.

    1. jujukas avatar

      Saksa on monen suomalaisen mielikuvissa tylsä matkailumaa. Pakko myöntää, että näin ajattelin itsekin ennen tänne muuttamista. Mutta niin vaan olen joutunt luopumaan ennakkokäsityksistäni ja hyvä niin 🙂

  12. Terhi / Muru Mou avatar

    Minua aina ärsyttää nämä maat, missä käy vain käteinen 😀 Tanskassa pärjää kortilla lähestulkoon ihan kaikkialla, enkä sen vuoksi vielä 1,5 vuoden jälkeenkään tunnista seteleitä tai kolikoita. Kun niitä koskaan omasta rahapussista löydy, niin eipä niitä ole tottunut näkemäänkään 🙂 Kortin lisäksi täällä on todella yleinen Mobile pay, eli kännykkäsovelluksella tapahtuva maksu. Se käy jopa ruokakaupoissa, mutta erityisesti messuilla se on saattanut olla ainoa käypä maksuväline! Helppoa myyjille kun ei tarvitse tilittää käteistä tai maksaa maksupäätteen käytöstä, vaan raha tulee suoraan tilille 🙂

  13. salaine avatar

    Hyviä vinkkejä. Itseäkin yllätti alhainen hintataso, aukioloajat Berliinissä. Onneksi meidän matkalla pystyimme maksamaan joka paikassa missä halusimmekin kortilla. Nuo linnat ja se ns romanttinen reitti on haaveena joskus toteuttaa. Ihana kuvalinnasta!

  14. Noora avatar

    Varsin hyvin koottuja pointteja! Itse olen käynyt Saksassa muistaakseni viisi kertaa, joten kokemusta näistä on jonkin verran karttunut. Tuo sunnuntaiaukiolojen olemattomuus oli ekalla kerralla ehkä se kaikkein eniten hämmennystä herättänyt asia. Nyt siihen on jo sen verran tottunut, että osaa suunnata kaupunkien juna-asemille, jos ostoksia täytyy silloin hoitaa. Niissä sentään on pieniä myymälöitä auki. Englannin taitaminen tuntuu kyllä riippuvan paljon kaupungista, isommissa osataan mututuntumani mukaan paremmin. Berliinissä, Kölnissä ja Münchenissä olen ainakin pärjännyt varsin hyvin englannilla. Bremenissä ja Oberhausenissa (älä kysy miten sinne eksyin :D) taas olen joutunut solkkaamaan ontuvaa saksaani, joka oli silti vähemmän huono kuin vastapuolen olematon englanti.

  15. jujukas avatar

    Kiitos kommenteista Terhi, salaine ja Noora 🙂 Itse olen jo tottunut tuohon käteisen käyttämiseen, mutta kyllä se aluksi tuntui oudolta ja jopa hankalalta. Ja jokaista meidän vierasta se on ihmetyttänyt! Aluksi oli myös tosiaan outoa, kun kaupat olivat sunnuntaina kiinni, mutta siihenkin on hyvin tottunut. Jopa niin hyvin, että tosiaan unohdin mainita sen ensin tässä listassa 😀

  16. Anna avatar

    Saksa on hieno maa, sinnekin pitäisi päästä kiertelemään uudestaan joskus. Siitä on jo yli 10 vuotta kun oon siellä pyörinyt. Hassua, mutta miulle on jäänyt mieleen miten hyviä julkisia vessoja siellä oli 🙂

  17. Mira / Exploras avatar

    Ihmeen vanhanaikaisia ovat tuon käteisensä kanssa 😉 Olen itsekin joskus joutunut lainaamaan Saksassa asuvien ystävieni rahoja, kun mikään kortti ei ole kelvannut 🙂 Maan linnat ovat komeita, kuten kuvassakin!

  18. jujukas avatar

    Kiitos kommenteista Anna ja Mira. Kieltämättä käteismaksaminen voi olla ongelma turisteille, jotka ovat tottuneet maksamaan kortilla. Itselle täällä asuvana se ei ole samanlainen ongelma, koska toki nyt saksalainen pankkikortti kelpaa melkein kaikkialla ja jos ei kelpaa, niin sitä vaan on tottunut jo tuohon käteisen kuskaamiseen ja pankkiautomaattejakin on joka nurkalla. Mutta totta, Saksa on vanhanaikainen. Niin, ja lankapuhelinkin täältä löytyy lähes joka kodista, meiltäkin 😀 Lankapuhelimet säilyvät, koska niiden välillä soittaminen on ilmaista!

  19. Katja avatar

    Aloin tässä oikein ajan kanssa lukemaan blogiasi ja nyt tuli matkakuume Saksaan 🙂 Olisi nii n kiva tulla jossain vaiheessa käymään ja nähdä teitä pitkästä aikaa, ja kierrellä muutenkin perheen kanssa Saksassa katselemassa maisemia — nyt on jo mukavaa lähteä 3v.n kanssa liikenteeseen, kun toivottavasti hänkin saa irti reissuista jotain. 🙂

    Mukavaa viikonloppua!

    1. jujukas avatar

      Voi että olisi mahtavaa, jos tulisitte tänne meitä moikkaamaan! Ja kokemuksesta sanon, että täällä on helppo kulkea lasten kanssa. Ja meidän perheestä löytyy monta innokasta viihdyttäjää teidän neidille 😀 Että laitetaas vaan suunnitteluun joku sellainen viini/linna/autoilureissu! Esimerkiksi meillä tuota miespuolista kiinnostaisi kovasti Nurnbergin rata ja sehän varmaan kiinnostaisi teidänkin perheen miestä. Se kyläkin oli aivan idyllinen, mitä nyt kerran on ohi ajettu ja ikkunasta nähty. Meilläkin siis täällä riittäisi vielä tutkimattomia kohteita pitkäksi listaksi asti.

      1. Katja avatar

        Kuulostaapa erinomaiselle idealle, todellakin laitetaan suunnitteluun! 🙂

  20. Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi avatar

    käytännöllisiä vinkkejä. Tuo kortilla maksaminen on kyllä sellainen asia, jonka suhteen Suomessaon tottunut ihan liian hyvälle 🙂 Äkkiä joutuu muualla reissatessa tajuamaan, että joskus sit käteistäkin tosiaan joutuu mukanaan kantamaan…

  21. lena / london and beyond avatar

    Mun ystävä oli juuri kylässä Lontoosta (on alunperin Münchenistä) ja me yhdessä ihmeteltiin, miten mahtavaa on että täältä Saksasta saa ostettua todella hyvää kosmetiikkaa niin edulllisesti. Ihan mahtava juttu, esimerkiksi Lontoossa ko. tuotteet ovat paljon kalliimpia ja tietysti Suomessa myös. Olen alkanut jo hamsteriksi niiden osalta. 😀

  22. Marjaana Aali avatar

    Saksa on kaunis, helppo ja siisti matkailumaa, jossa homma toimii yleensä tosi hienosti! Joku saattaisi pitää tylsänä, mutta ainakin näin lapsien kanssa matkustavana arvostan helppouden kaltaista yllätyksettömyyttä.

  23. jujukas avatar

    Kiitos kommenteistanne Erja, Lena ja Marjaana 🙂 Lena: meidän vieraat vievät aina mukanaan matkalaukullisen kosmetiikkaa ja hiusvärejä! Hintaero on huima! Marjaana: olen samaa mieltä, etenkin lasten kanssa homma toimii 🙂

  24. Teea | Curious Feet avatar

    Ihana Saksa <3! Lempimaani Euroopassa. Hyviä vinkkejä! Alkuun oli outoa, että joskus isommissakaan ravintoloissa eivät kortit kelvanneet, vaikka itsekin vieläkin paljon käteisellä maksan. Äkkiä sitä kyllä oppi kantamaan käteistä AINA mukana :). Olen itse enemmän matkustellut pienemmissä kaupungeissa Saksassa ja niissä tuo englannin taito on kyllä…. heikkoa :D. Elekielellä pärjää kyllä sitten niissäkin jos ei saksa taivu, mutta kivahan se on edes perusfraaseja osata.

  25. Heidi / Maailman äärellä avatar

    Hyviä vinkkejä. Jostain syystä Saksa ei ole koskaan kuulunut lempimaihini. Johtuu ehkä myös siitä, etten koskaan ole opsikellut saksaa. Mutta onhan siellä toki kaikkea kaunista. Esimerkiksi juuri tämä Eltzin linna ja Moselin viinialue kiinnostaisi.

  26. Pirkko / Meriharakka avatar

    Hiukan oli suppea, mutta niinpä tämä väittikin olevansa pieni turistiopas. Tuon, että vaatteiden kokoja (ja pituuksia) on Saksassa (kuten vaikka UK:ssa) paremmin tarjolla olen tiennyt ja hyödyntänyt – Suomen ongelmanahan on pienet markkinat, joten tarjonta jää helposti suppeaksi.

  27. jujukas avatar

    Kiitos kommenteistanne Teea, Heidi ja Pirkko! Ihan totta, että pienemmissä kylissä ei välttämättä englannintaitoisia löydy niin hyvin. Mutta totta, elekielelläkin pärjää tarvittaessa 🙂 Ja myönnän, tämä opas ei ole mikään kaikenkattava. Ideana oli koota tiivis pikkupaketti, josta löytyy muutama tärkeä yleinen vinkki 🙂

  28. Sari Saviranta avatar

    Nämä vinkkipostaukset on aina mukavia! Mulla sattuu vaan olemaan aikamoinen viha-rakkaussuhde Saksaan ja tällä hetkellä kielen takia enemmän mennään tolla vihapuolella. Joudun opiskelemaan saksan kieltä koulussani ja nyt kaksi kertaa kokeen tehneenä en ole vieläkään läpäissyt alkeiskurssia. Voihan saksa sentään! 😀 Joku kaunis päivä kun osaan puhua, menen Saksaan juhlimaan sitä.

    1. jujukas avatar

      Saksan kieli on kyllä vaikeaa 😀 Itsehän en osannut saksaa sanaakaan ennen tänne muuttoa, joten kyllä tänne ilman kielitaitoakin voi matkustaa, kun kerran voi muuttaakin 😀

  29. Martta / Martan Matkassa avatar

    Haaveena Berliini ja nuo linnat, tässä tulikin hyviä käytännön vinkkejä!

    1. jujukas avatar

      Meilläkin vielä Berliini näkemättä!

  30. Kiia avatar

    Tuo linna on aivan upea! Ihan kuin Grimmin saduista:) ja tippivinkki on hyvä vaikka jotenkaan en ole tippikulttuuriin ikinä oppinut. Pitää vaan ymmärtää se tärkeys erityisesti vielä matalamman palkkatason maissa

    1. jujukas avatar

      Grimmin satuja tulee luettua nykyään eri mielellä kuin ennen. Itse asiassa meidän vieressä on vanha köynnösten peittämä torni ja siitä tulee aina mieleen tähkäpää. Ja nyt tajuaa mistä ne Grimmin satujen piikkiset eksyttävät metsät ovat saaneet alkunsa. Täällä todellakin kasvaa esimerkiksi karhunvatukkaa joka paikassa ja se on kamalaa kymmenmetristä tarttuvaa ”köynnöstä” ja ne piikit menevät paksustakin vaatteesta läpi!

  31. Anna / Tämä matka -blogi avatar

    Monoelle saattaa tulla yllätyksenä myös katolilaisuuden näkyminen niin voimakkaasti, sunnuntaisin nahkahousuissa kylänraitilla patsastelevat meihet, sekä Saksan loistavat viiniviljelmät. Se miten eteläinen ja pohjoinen Saksa eroavat toisistaan, jaksaa hämmästyttää aina.

    1. jujukas avatar

      Minulle itsellenikin tuli yllätyksenä katolisuuden näkyminen arjessa, en jotenkaan ollut ajatellut Saksan olevan katolinen maa. Tai eihän se kaikkialla olekaan, mutta tällä alueella on 🙂 Sekin jotenkin oli yllättävää, että ei todellakaan ole olemassa yhtä yhtenäistä Saksaa, vaan eri alueiden välillä on suuria eroja. Ja myös viinialueet tulivat yllätyksenä. Summa summarum, itselleni koko Saksan monipuolisuus oli yllättävää 😀

  32. Meidän matkassa avatar

    Upea toi linna! Aika jännä juttu, että kortilla maksaminen saattaa olla vaikeaa. Yllättävää, sillä mä yleensä aina nojaudun siihen korttiin reissuissa. Pitkääkin pitää mielessä tää, jos menen Saksassa käymään. Hyviä vinkkejä! 🙂

  33. Veera Bianca avatar

    Tosi hyviä vinkkejä, itseäni viime keväänä todella hämmensi tuo miten maassa käytetään lähes pelkästään käteistä rahaa ja miten kaupat ihan oikeasti ovat sunnuntaisin kiinni 😀

  34. laura / to travel is to live avatar

    Olen vasta viimeaikoina tajunnut miten monipuolinen matkakohde Saksa on, ehdottomasti pitäisi tutkia sitä vähän laajemmin! Ja tuosta luonnonkosmetiikan hyvästä tarjonnasta olen myös kuullut, onpa edullista jos tuommoisen kasan saa kolmella kympillä! Eräs ystävä asuu Bremenissä ja suunnitelmissa on jossain kohtaa käydä häntä katsomassa. Saisin vähän laajennettua Saksa-kokemustani joka tähän mennessä rajoittuu lähinnä Berliiniin, Trieriin ja Saksa läpi matkustamiseen matkalla Luxemburgiin.

  35. Tanja avatar

    Huomasin muutama vuosi sitten saksassa käydessäni (olin finnlinesillä töissä) että käteinen on se millä toimitaan. Yllätyin siitä, että suomessa kortilla voi maksaa ihan jokapaikassa mikä sitten taas saksassa ei tulisi mieleenkään paikallisille. Kyllä mä korttia tyrkytin, mutta mulle vaan naurettiin.

  36. Virpi/ Täynnä tie on tarinoita avatar

    Tämä on aivan tosi hyvä postaus, täytyypä laittaa muistiin josko Saksaan tulee lähdettyä! 🙂

  37. jujukas avatar

    Kiitos kaikille kommenteista 🙂

  38. Matti avatar
    Matti

    Hei, minä kadotin viime viikolla reppuni Deutsche Bahnin junassa. Tiedättekö miten saan sen takaisin? Kuulin, että Itävallassa ei ole löytötavaratoimistoja vaan viedään kaikki löydetyt tavarat poliisille. Onko Saksassakin sama systeemi?

    1. Jonna Lempipaikkojani avatar

      Hei, itselläni ei ole kokemusta junaan tavaroiden unohtamisesta, mutta DB:llä näyttää olevan löytötavaratoimisto. Täältä löytyy lisätietoja https://www.bahnhof.de/bahnhof-en/service/lost-property-3755208
      Toivottavasti löydät reppusi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *