Kuin varkain aika kuluu ja on jo vuosi siitä, kun jätimme Saksan taaksemme ja palasimme kotimaahan. Paluumuuttopäätös tuntuu edelleen melko hyvältä, ja oikealta tähän elämäntilanteeseen. On myös myönnettävä, että edelleen kaipaan Saksaan. Arki on sen verran kiireistä, ettei ikävä vaivaa tietenkään jatkuvasti. Välillä saattaa vierähtää pitkäkin tovi ilman, että Saksan vuodet muistuvat mieleen. Mutta välillä se leimahtaa. Kuten vaikka tänne blogiin kuvia etsiessä tai, kun ystäviltä Saksasta tulee viestiä. Lapset tuntuvat parhaiten osaavan hetkessä elämisen taidon, joka nyt ei tietenkään ole yllättävää. He ovat löytäneet Suomestakin ystäviä ja koulu sujuu täälläkin mallikkaasti. Eniten Saksaan haikailee takaisin mieheni.
Marraskuun pimeys tuntui todella vaikealta. Paluumuutimme viime joulukuussa, jolloin oli jo kevyt lumi maassa päiviä hieman valaisemassa. Nyt loputon harmaus ja pimeys on jatkunut jo kauan ja vaikuttaa selkeästi mielialaan. Vaikka tällä hetkellä onkin lumi maassa, ovat päivät silti aivan liian lyhyitä. Aamuisin on vaikea herätä pimeyden takia ja iltaisin väsyttää liian aikasin. En muista ennen näin kärsineeni tästä loputtoman pimeästä vuodenajasta.
Välillä on päiviä, jolloin tuntuu, että pitäisikö pakata tavarat kasaan ja suunnata jonnekin pois. Kun on kerran (tai usemminkin) lähtenyt, on ehkä helpompi lähteä taas uudestaan. Kun tietää mitä kaikkea muuallakin on tarjolla, on vaikea sopeutua yhteen. Toisaalta lähtemisessä on niin paljon hankalaakin.
Useimmiten on kuitenkin päiviä, jolloin vaan suoriutuu eteenpäin ehtimättä juuri miettiä muuta. Opinnot ovat innostuvia ja olen tutustunut lukuisiin uusiin mahtaviin ihmisiin niiden kautta. Kaipasin Saksassa asuessa loppu aikoina enemmän kiirettä elämääni. Enemmän haasteita. Nyt olen ollut ruuhkavuosissa ja edelleen sekin tuntuu hyvältä. Tenttiviikolla tuntui liian stressaavalta, mutta muuten opiskelujen, työnteon ja perheen yhdistäminen sujuu suhteellisen helposti. Työntekoa päätin itse asiassa vähentää, joten en tiedä voiko parilla työpäivällä kuukaudessa kauheasti kehua.
Blogin kautta on myös töitä, mikäli lehdistömatkat sellaisiksi lasketaan. Tälle vuodelle kertyi pressimatkoja vallan kolme kappaletta. Näillä matkoilla olen tutustunut myös aivan mahtaviin järjestäjiin, bloggaajiin ja toimittajiin. En voi kuin ihmetellä miten mukavia ihmisiä lehdistömatkoille onkin valikoitunut mukaan ja reissut ovat sujuneet aina todella leppoisasti hyvässä seurassa. Viimeisimmän matkan myrskyisät yöt laivassa eivät ehkä olleet toivelistalla, mutta muuten lehdistömatkoilla olen päässyt vierailemaan todella antoisissa ja mielenkiintoisissa kohteissa ja olen oppinut paljon uutta.
Vaihtuvien keikkatyöpaikkojen, opintojen aloituksen ja erilaisten blogitapaamisten ja lehdistömatkojen ansiosta olen tämän vuoden aikana tutustunut useisiin kymmeniin, luultavasti yli sataan uuteen ihmiseen. Tämä on ollut sekä todella antoisaa, että myös väsyttävää. On myönnettävä, että välillä en jaksa olla kotioloissa enää yhtään sosiaalinen. Perusluonteeni on kuitenkin introvertti, vaikka vuosien kokemukset ovat saaneetkin minut huomattavasti sosiaalisemmaksi mitä olen luonnostani ollut. Muistan vieläkin sen tunteen, sen päivän kun Saksassa toista vuotta asuessamme tajusin, etten enää pelkää uusiin tilanteisiin menemistä. Toki edelleen jännitän, mutta sellaista varmuutta asioiden sujumisesta ja etenkin vierailla kielillä puhumiseen tuli rutkasti lisää Saksan vuosien aikana.
Takana on siis kovin työntäyteinen uuteen tottumisen ja vanhaan sopeutumisen vuosi. Mielenkiinnolla odotan tulevaa vuotta! Millaiselta sinun vuotesi näytti ja mitä toivot ensi vuodelta?
PS: Postaus on kuvitettu instagramtilini suosituimmilla kuvilla. Yllättävän talvivoittoista on! Samalla on kiva huomata, miten hienoja hetkiä kaiken sen arkisen aherruksen lomassa on tullut vuodessa koettua. Eikä niiden tarvitse aina edes olla matkalta, vaan ihan sen arjen keskeltä.
Vastaa