Takana on neljä kokemusrikasta päivää Tokiossa. Huomenna lähdetään viikonlopuksi Nikkoon. Sitä ennen on pakko jakaa ensimmäisiä tunnelmia ja mietteitä Tokiosta kuvien muodossa. Niin paljon on ehtinyt jo näihin loman ekoihin päiviin mahtunut, etten etukäteen olisi uskonut. Vaikka tiesin Tokio olevan valtava kaupunki monessakin mielessä, niin ei sitä voinut etukäteen täysin kuvitella. Kaikki täällä on niin erilaista kuin kotona. Ihmeteltävää riittää suunnilleen joka askeleella.



Jalan alta katsetta kun nostaa hieman ylemmäs, näkee taas monta uutta ihmeellistä asiaa. Erilaisia automaatteja on ehditty onnistuneesti kokeilemaan jo moneen kertaan. Automaateista saa pikkurahalla yllätysleluja tai kylmää juotavaa. Tai saa niistä kuumaa kahviakin. Makuja on niin monta, että joka kerta voi valita uuden pullon testattavaksi.


Juomien lisäksi olemme ehtineet jo testaamaan useampia japanilaisia ruokia. On syöty ramen-keittoa, tempura ja currya. Ja tietysti liukuhihnasushia. Edullisin lounas tilattiin tietysti automaatista ravintolaan astuessa. Onneksi kaikki automaatit ovat toimineet myös englanniksi.

Kieli aiheuttaa kyllä lisähaasteita ja ruokakaupassa osa ostoksista menee vähän arvaamalla. Tosin vasta yhdet makeaksi luullut keksit osoittautuivat liian oudoksi syötäväksi. Keksit oli upotettu soijaan ja maku sen mukainen. Mutta katsokaa nyt alempaa kuvaa söpöistä karkkipusseista. Miten tuollaisia raaskii ikinä avata! Söpöjen karkkipussin lisäksi olemme sortuneet myös mm. hassuihin sukkiin. Kaikkea ylisöpöjä täällä kyllä onkin.


Totoroakin ehdimme moikkaamaan. Kolmannen reissu päivän ohjelma oli Ghibli-museo Mitakassa. Matkalla näki Tokioo junan ikkunasta vähän laajemminkin ja perillä odotti lempielokuviemme maailmaan perehtymistä. Ghibli-museosta lipunostoineen (niitähän ei ovelta myydä, ainoastaan ennakkoon) voit lukea lisää täältä: Totoroa tapaamassa Ghibli museossa Tokion Mitakassa.

Tokiota olemme ehtineet katsella katutason lisäksi myös yläilmoista. Rauhallisemman Asakusan ja Taiton alueen ohella olemme tutustuneet myös trendikkäämpiin alueisiin. Shibuyassa väkeä riitti kuin muurahaista ja päätimme ilta klo 18-19 sijaan tulla sinne toisella kerralla keskemmällä päivää. Shinjukussa ihmettelimme modernimpaa kaupunkia korkeine tornitaloineen. Yläilmoista Tokion näkee ilmaiseksi kaupungintalon näköalapaikasta 202 metrin korkeudesta. Uskomaton näky kyllä koko Tokio, kaupunkihan vaan jatkuu silmänkantamattomiin.

Puistoa ja eläimiäkin on jo ihailtu. Kävimme toisena päivänä Uenon eläintarhassa (lue lisää täältä) ja neljäntenä Sumidan puistossa. Yllättävästi sitä vehreyttäkin löytyy Tokiosta.



Useampi upea leikkipuistokin vähän isompien lasten makuun on kulkureittien varrelle osunut. Ja temppeleitä. Ne ovat kyllä upeita ja kiehtovia. Asakusassa hostellimme lähellä oleva Senso-Ji temppeli on tähän astisista temppeleistä eniten mieleen, mutta asia voi tulla muuttumaan matkan edetessä.

Lisäksi Tokiossa tuntuu olevan kaksi maailmaa riippuen kellon ajasta. Pimeällä herää eloon aivan toinen kaupunki, miljoonien valojen keidas.

Lue lisää Asakusasta ja majoituksistamme hintoineen täältä: 2 x japanilaistyylinen (ja edullinen) majoitusvinkki Tokioon
Vastaa