Olin eilen liikekannalla koko päivän lasten ja omia asioitani hoitamassa. Neljän jälkeen olin tulossa 8-vuotiaan kanssa pyörillä viimeisimmästä tapaamisesta kotia kohti, kun takaani kuului ”äiti, mun ketjut irtosi” huudahdus. Tietysti juuri nyt. Väsytti ja ärsytti.
Ei muuta kuin pysähdyttiin pyörätien sivuun ja koitin saada pudonneet ketjun takaisin paikoilleen.
Eihän se onnistunut. Liian ahdasta ketjusuojan takia. Mielessä kävi jo, että pitääkö tässä taluttaa pyöriä 3 km kotiin. Silloin kuulin takaani ison auton pysähtyvän. Ja sitten askelia. Ja sitten jo kysyttiinkin, tarvitsemmeko apua. Ilahduin ja vastasin myöntävästi. Kaksi miestä tarttui toimeen ja ketjut olivat pian takaisin paikoillaan. Kiittelin kovasti ja miehet hyppäsivät takaisin pakettiautoonsa ja jatkoivat matkaansa.
Olin melko hämmentynyt ilahtumisen lisäksi. Eihän tässä voinut kuin tulla hyvälle tuulelle.
Koko hommaan meni maksimissaan 10 minuuttia. Sain apua tuntemattomilta ohikulkijoilta parissa minuutissa. Ennen kuin ehdin sitä edes itse pyytämään. Tämä on asia, josta minä täällä Saksassa niin pidän.
Mukavaa vastapainoa niille hetkille, kun vastaantuleva vanhempi rouva huutaa pää punaisena minulle moitteitaan, kun pyöräilen noin 20 metrin matkan pyörätietä väärään suuntaan. Niinä hetkinä minä en pidä saksalaisista. Mutta onnekseni näitä positiivisiä kohtaamisia on monin kerroin useammin kuin negatiivisia.
Mitä ilahduttavaa sinulle on viime aikoina sattunut?
P.S. Postauksen kuvat ovat iltalenkkimaisemia parin päivän takaa. Osaavat nämä tutut kotikadut ja -kulmat sitten aina välillä salvata hengen kauneudellaan!
P.P.S. Saattaisit ilahtua myös näistä teksteistä:
Vastaa