Avainsana: arki Saksassa

  • Pari muistoa saksalaisista uimahalleista

    Kävin pitkästä aikaa lasten kanssa uimahallissa täällä Suomessa ja siitä intoutuneena päätin koota blogiin ylös muistoja saksalaisista uimahalleista. Eroja uimahallikäytännöissä ja käyttäytymisessä Saksan ja Suomen välillä on yllättävän paljon. Aloitetaan niistä asioista, jotka olivat Saksan uimahalleissa kivoja. Itse tykkäsin siitä, ettei niissä ollut aikarajaa, vaan liput olivat päivälippuja. Hintataso Suomen kanssa samoissa, noin 5-6€ Aikuiselta.…

  • Hinkuyskä, täinmuna ja muita Saksassa oppimiani sanoja

    Mikään ei ole parempi tapa oppia uutta kieltä, kuin asua maassa kielen ympäröimänä. Muutto Saksaan oli kielikylvyn aloitus, koko perheelle. Mutta vaikka olisinkin osannut saksaa entuudestaan, voin silti vakuuttaa, ettei koulussa oppimani kielitaito olisi mitenkään riittänyt. En siltikään olisi voinut välttyä uusien sanojen karttumiselta. Sillä arki toi ja tuo yhä edelleen eteen uusia sanoja. Opin…

  • Kyllä minä niin taas ilahduin

    Olin eilen liikekannalla koko päivän lasten ja omia asioitani hoitamassa. Neljän jälkeen olin tulossa 8-vuotiaan kanssa pyörillä viimeisimmästä tapaamisesta kotia kohti, kun takaani kuului ”äiti, mun ketjut irtosi” huudahdus. Tietysti juuri nyt. Väsytti ja ärsytti. Ei muuta kuin pysähdyttiin pyörätien sivuun ja koitin saada pudonneet ketjun takaisin paikoilleen. Eihän se onnistunut. Liian ahdasta ketjusuojan takia.…

  • Vanha kirjastorakkauteni heräsi eloon!

    Olen itse vanha lukutoukka. Nykyäänkin aina välillä innostun lukemaan ja silloin ahmin kirjan aina mahdollisimman nopeasti loppuun asti. Mikä ihana tunne uppoutua hyvän kirjan tarinaan. Lapsena olin kirjaston suurkuluttaja. Aikuisenakin toki on kirjastoa tullut käytettyä, mutta ei niin ahkerasti. Saksaan muutettua olen lähinnä käyttänyt Suomi-koulun ja suomalaisen seurakunnan ”kirjastoa” eli kirjahyllyä. Saksalaiseen kirjastoon löysin tieni…

  • Saksan arjen aakkoset: B + C

    Postaussarja arjen aakkosten toinen osa on yhdessä kirjaimet B ja C. Tässä kohtaa mennään aika helpoilla ja oletettavilla sanoilla, jotka olivat kyllä minulle jo entuudestaan tuttuja. Ensimmäisenä esittelyssä B niin kuin Bratwurst. Ei ole toria, markkinoita, juhlia ilman Bratwurstia. Ei ole Saksaa ilman Bratwurstia. Bratwurstia tarjotaan grillijuhlissa ja lounasruokaloissa. Sitä myydään koulun juhlissa huokeaan 1,50€…

  • Mitä maksaa koulu Saksassa?

    Vastaus on ei mitään, jos puhutaan itse koulunkäynnistä. Saksassa julkiset koulut ovat ilmaisia, (maksullisia yksityiskouluja on kyllä myös), mutta kustannuksia vanhemmille tulee koulukirjoista ja -tarvikkeista. Myöskään ilmaista ruokailua kouluissa ei ole, vaan lapsille tehdään kotona aamupäiväksi välipala mukaan. Yksi merkittävimmistä eroista Saksan ja Suomen koulujen välillä on se, että Saksassa vanhemmat ostavat koulutarvikkeet. Siis ihan kaikki…

  • Esittelyssä saksalainen keittiö

    Artikkelikuva kertoo karua kieltään. Tuollaisessa keittiössä ihan oikeasti asuimme ensimmäiset pari kuukautta Saksaan muutettuamme! Vuokra-asunnoissa ei välttämättä ole mitään muuta kuin vesiliitännät. Keittiön kalusteet hanoja, tiskialtaita ja uunia myöten kuuluu usein vuokralaisen itse hankkia. Näin oli meidänkin tilanne ensimmäisessä vuokra-asunnossamme. Mies toki tilasi meille keittiön ajoissa, mutta toimituksessa kesti sellaiset 2,5 kk! Kyllä hieman tiukkaa…

  • Saksan arjen aakkoset: A

    Aloitan arjen aakkoset -postaussarjan, jossa esittelen teille vuorollaan yhden saksalaiseen arkeen tai elämäämme täällä liittyvän saksan sanan. Aakkoset luonnollisesti alkavat aasta eli ensimmäisenä on esittelyssä A niin kuin Amsel Amsel sana tuli minulle tutuksi jo ensimmäisinä Saksan kuukausina. Esikoinen aloitti täällä ekaluokan ummikkona ja luonnollisesti alussa teimme kotiläksyjä yhdessä sanakirjan kanssa. A-kirjaimen kohdalla on täälläkin…

  • Viimeinen päiväkotipäivä

    Perjantaina oli kuopuksen viimeinen päiväkotipäivä. Hän ratsasti itsetekemällään keppihevosella juhlan päätteeksi päiväkodin portista ulos. Päiväkodin ovi sulkeutui lopullisesti. Hänestä on tullut koululainen. Samalla tämä tarkoittaa meidän perheelle yhden aikakauden päättymistä. Syksystä lähtien perheessämme on vain kouluikäisiä lapsia. Päiväkoti on ollut osa perheemme elämää 4 vuoden ajan. Kyynelsilmin kiittelin lapsemme omahoitajat joku aika sitten pidetyssä viimeisessä…