Olemme asuneet Suomessa jo reilut 6 kuukautta, uskomatonta!
Elämä soljuu ihan mukavasti täällä Suomessakin, enkä varsinaisesti ole kokenut ikävöiväni takaisin Saksaan. Useimmat päivät vain vilahtavat ohitse arkikiireineen. Tammikuusta asti olen ollut töissä ja opiskellut avoimessa yliopistossa. Pääsykokeissakin kävin (ja jee, pääsin ekasta vaiheesta jatkoon soveltuvuuskokeisiin!). Kun tähän yhdistää perhe-elämän, niin eipä aikaa menneiden muisteluun paljoa jäänyt.
Paitsi nyt, kun yhtäkkiä työkeikat loppuivat ja aikaa onkin ollut taas omille ajatuksille, vähän liikaakin. Pieni ikävä Saksaan nousee pintaan ja elämä Suomessa tuntuu hieman tylsältä. Niin tavalliselta ja yllätyksettömältä.
Niin. Minä tunnun tavalliselta ja tylsältä. Pakko myöntää, että olihan sekin kivaa Saksassa asuessa, että ihmiset olivat kiinnostuneita sinusta. Ulkomaalaisena on aina hieman erityisasemassa ja sitä asemaa ei tietenkään Suomessa suomalaisena ole.
Vieraita Saksasta.
Meillä kävi ensimmäiset vieraat Saksasta tuossa toukokuun alkupuolella ja olipa hauskaa puhua saksaa useampi päivä putkeen pidemmän tauon jälkeen. Oli myös mielenkiintoista kuulla saksalaisten huomioita Suomesta ja todeta, että yllättävän moneen voi itsekin samaistua. Saksalaiset vieraamme muun muassa ihastelivat valaistuja lenkkipolkuja metsässä ja leveitä kävely- ja pyöräteitä. Asiakaspalveluhenkilöiden ystävällisyyttä ja kielitaitoakin he kehuivat. Sen sijaan tavallisten kaduntallaajien epäystävällisyyttä ja tervehtimättömyyttä he kummastelivat. Ihmisten hiljaisuutta ja hymyttömyyttä myös.
Mitä kaipaan Saksasta?
Tästä pääsenkin niihin asioihin, joita minä kaipaan Saksasta ja Saksassa asumisesta eniten. Nimittäin se, että sinut otetaan huomioon joka paikassa ja kaikkien toimesta. Suomessa katsekontaktia vältellään viimeiseen asti ja ovetkin lähes pyritään vetämään kiinni perässä kävelijän nenän edestä. Näin vähän karrikoiden. Eniten ehkä surettaa lasten näkymättömyys Suomessa. Saksalaiset olivat niin lapsiystävällisiä, että suomalaiset tuntuvat välillä jopa lapsivihamielisiltä.
Ja se vapauttava ja äänekäs naurunremakka. Saksalaiset osasivat iloita ja tekivät sen häpeämättömän äänekkäästi. Sitä pihoilta ja kaduilta kantautuvaa naurua minä kaipaan. Täällä on jopa pelottavan hiljaista. Missä ihmiset, missä elämä!
Viikonloppuisin teksisi mieli piristää itseään pienellä reissulla. Välimatkat vaan ovat Suomessa rasittavan pitkät. Toista oli Saksassa, jossa kotiovelta pääsi tunnissa naapurimaihin Hollantiin ja Belgiaan! Saati, että alle tunninkin matkan päässä kotoa oli vaikka kuinka monta kylää ja kaupunkia, linnaa ja ties mitä.
Yritän pitää mielen positiivisena ja aika hyvin olen tässä onnistunutkin. Onhan Suomessakin paljon kivoja tapahtumia näin kesäaikaan. Etenkin Helsinki on vienyt sydämeni tässä kuluneen kevään ja alkukesän aikana. Sinne on vaan kotoa turhan pitkä matka jatkuvasti huvikseen käytäväksi.
Mitä nyt?
Paluumuutto tuntuu edelleen oikealta päätökseltä tässä vaiheessa elämää, tässä elämäntilanteessa kokonaisuutta ajatellen. Vaikka myönnettävä on, että kaipuu jonnekin muualle on koko ajan takaraivossa tuolla taustalla. Kun on kerran ollut muualla, kynnys sinne lähtemisestä helpottuu. En sano, etteikö Suomessakin asiat olisi hyvin. Mutta, kun ne ovat sitä muuallakin. Suomessa asiat ovat helppoja, mutta se voi olla vähän tylsääkin. Haasteetonta.
Ilman lapsia olisimme varmasti edenneet erilailla, mutta lapsiperheenä on otettava erilaiset asiat huomioon. En halua viedä lapsia jatkuvasti uusiin ja vaihtuviin tilanteisiin tai altistaa heti taas uudelle kielelle. Mutta en myöskään sano, ettemme enää lähde Suomesta mihinkään. Päinvastoin, toiveissa on vielä joku päivä muuttaa uudestaan ulkomaille. Milloin ja mihin, jos koskaan, on vielä hämärän peitossa. Unelmissa.
Sitä ennen elän tässä hetkessä. Kitken ja kuokin vuosien jälkeen omassa puutarhassa. Odotan jo vesi kielellä raakileiden kypsymistä. Nautin niistä asioista, jotka ovat nyt mahdollisia ja joista haveilin Saksassa asuessa. Nautin kummilasten ja sukulaisten tapaamisesta. Ja jännitän vielä pari viikkoa, josko yksi suuri haaveeni toteutuu ja ovet yliopistoon aukeavat!
Lue lisää aiheesta:
Miksi viihdyin Saksassa niin hyvin?
Miten Saksa on minua muuttanut?
Vastaa