Avainsana: esikoulu

  • Viimeinen päiväkotipäivä

    Perjantaina oli kuopuksen viimeinen päiväkotipäivä. Hän ratsasti itsetekemällään keppihevosella juhlan päätteeksi päiväkodin portista ulos. Päiväkodin ovi sulkeutui lopullisesti. Hänestä on tullut koululainen. Samalla tämä tarkoittaa meidän perheelle yhden aikakauden päättymistä. Syksystä lähtien perheessämme on vain kouluikäisiä lapsia. Päiväkoti on ollut osa perheemme elämää 4 vuoden ajan. Kyynelsilmin kiittelin lapsemme omahoitajat joku aika sitten pidetyssä viimeisessä…

  • Retki sirkukseen

    Aamupäivä sujui rattoisasti päiväkodin esikouluryhmän kanssa sirkuksessa. Puoli yhdeksältä lähti päiväkodin pihasta eväsreppuineen 14 eskaria ja 7 huoltajaa kohti raitiovaunupysäkkiä. Sirkusretki toteutettiin viikon varoitusajalla ja mukaan ei lähtenyt ketään päiväkodin henkilökunnasta vaan vapaaehtoiset vanhemmat hoitivat retken kokonaan. Saksassa ollaan kuitenkin tarkkoja vastuuasioista ja niiden lasten vanhempien, jotka eivät retkelle mukaan päässeet, piti toimittaa päiväkodille kirjallinen…

  • Esikoulussa

    Saksaan muutto on tutustuttanut minut Waldorf-pedagogiikkaan eli suomalaisittain steinerpedagogiikkaan. Minun on myönnettävä, että minulla on ollut ennakkoluuloja tätä kasvatussuuntausta kohtaan. Vaikka Suomessa asuessa en edes tiennyt siitä juuri mitään. Saksaan muutettuamme ja epätoivoisesti päiväkotipaikkaa keskimmäiselle, silloin 4-vuotiaalle etsiessämme, törmäsin Waldorf-päiväkotiin. Tätä päiväkotia minulle suositteli toinen täällä asuva suomalainen. Hänen tyttärensä kävi siellä kerhoa. Niinpä minäkin…