Maanantai-iltana saavuimme Suomeen. Olimme jokseenkin poikki puhki kaiken siivoamisen, pakkaamisen ja läheisten hyvästelemisten jäljiltä. Laivakin oli myöhässä ja muuttokuorman purkamisen kanssa oli aikamoista säätöä.
Jonkinlaiset nukkumapaikat saatiin kuitenkin raivattua ja tiistaiaamuna saimme herätä kunnon lumisateeseen. Ohjelmassa oli kadonneiden tavaroiden etsimistä, huonekalujen kokoamista ja kantamista oikeille paikoilleen. Ja se lapsia eniten askarruttava asia, uuteen kouluun tutustuminen.
Halusin, että lapset aloittavat viivytyksettä uudessa koulussa. Ettei tarvitse kotona tylsistyä ja jännittää minkälainen opettaja on ja minkälaisia oppilaita luokalla on.
Keskiviikkona piti olla ensimmäinen koulupäivä kaikilla lapsilla. Keskimmäisen kohdalla koulun aloitus viivästyi, sillä hänelle nousi kuume tiistai-iltana. Noh, pieniä takaiskuja nyt aina sattuu.
Ekaluokkalainen ja viidesluokkalainen sen sijaan saivat koulutaipaleensa Suomessa aluilleen ja tässä hieman ensi tunnelmia suomalaisesta koulusta hurjalla yhden päivän kokemuksella.
Ekaluokkalainen ilmoitti koulutehtävien olleen liian helppoja. Aapista luettiin heti kotona hartaudella ja hyvillä mielin seuraavana aamuna hän meni jo yksin luokkaan koulun pihalta. Se, mitä ehdin opettajien kanssa keskustella vahvisti, että esimerkiksi matematiikassa mennään Saksassa ja Suomessa tässä vaiheessa ihan samassa. Englannin kielen loppuminen ekaluokkalaista itseään harmitti kovasti. Hän piti siitä kovasti Saksan koulussa.
Viidesluokkalainen ihmetteli ekan koulupäivän jälkeen, ettei siellä tehty mitään (tehtäviä) tunneilla ja valitteli vähän luokan rauhattomuutta. Vaikka hänen luokallaan Saksassa oli huomattavasti enemmän oppilaita (8 tyttöä ja 20 poikaa) oli työskentelyrauha paljon parempi.
Äitiä ilahduttaa kouluruokailu, ei enää eväsleipien väsäämistä aamuisin! Lapsilla saattaa mennä hetken aikaa suomalaiseen kouluruokaan tottuessa.
Muita paluumuuttajan huomioita on se, että täällä on hiljaista, liikennettä on tosi vähän ja ketään ihmisiä ei näy missään. Aurinko paistaa omituisen alhaalta ja muutenkin on pimeämpää. Uudelleen saa opetella myös kävelemään liukkaalla, jäisellä tiellä. Ruokakaupassakin on ihan turistiolo, kun ei meinaa millään löytää haluamiansa ruokia. Oltermannia onneksi löytyi helposti ja sitä on syöty jo kilo!
Toistaiseksi mieli on kuitenkin oikein hyvä ja paluu tuntuu oikealta ratkaisulta. Useamman naapurin kanssa on jo vaihdettu kuulumisia ja tuntuu, että meidät otettiin tänne ilolla takaisin. Opettajat olivat todella mukavia ja ystävällisiä. Ja lapset ovat nauttineet lumileikeistä!
Ja onneksi on langaton verkko ja watsappi, jolla pitää yhteyttä Saksaan. Yksi ystäväperhe Saksasta osti jo lentoliputkin meidän luokse keväälle!
Vastaa