Avainsana: kulttuurierot

  • Mitä saksalaiset vieraamme pitivät Suomesta?

    Mitä saksalaiset vieraamme pitivät Suomesta?

    Mikä Suomessa ihastutti, mikä puolestaan ihmetytti saksalaisia lomailijoita? Kuten edellisessä postauksessani kirjoittelin, meillä on nyt käynyt kaikkiaan kolme saksalaista ystäväperhettä kylässä viime ja tämän kesän aikana. Täytyy sanoa, että heille selkeä pääsyy Suomeen tuloon oli meidän tapaamisemme eli en voi kehua Suomen maana ja lomakohteena olleen heille mikään houkutin. Toisaalta jokainen on ensi reissunsa jälkeen…

  • Pari muistoa saksalaisista uimahalleista

    Kävin pitkästä aikaa lasten kanssa uimahallissa täällä Suomessa ja siitä intoutuneena päätin koota blogiin ylös muistoja saksalaisista uimahalleista. Eroja uimahallikäytännöissä ja käyttäytymisessä Saksan ja Suomen välillä on yllättävän paljon. Aloitetaan niistä asioista, jotka olivat Saksan uimahalleissa kivoja. Itse tykkäsin siitä, ettei niissä ollut aikarajaa, vaan liput olivat päivälippuja. Hintataso Suomen kanssa samoissa, noin 5-6€ Aikuiselta.…

  • Paluumuutto: lapset kouluun Suomessa osa 2

    Edellisessä osassa kirjoitin tunnelmista ja odotuksista lasten siirtymisestä suomalaiseen kouluun ennen paluumuuttoamme. Nyt on aika paljastaa miten kävi. Miten sujui koulunvaihto kesken lukuvuoden. Mikä yllätti, mikä oli samaa kuin Saksassa, mikä taas erilaista? Kokemusta suomalaisesta koulusta on kertynyt toki vasta vajaa 3 kk, joten mikään kaikenkattava tietopläjäys ja aukoton vertailu tämä postaus ei tietenkään ole.…

  • Satunnaisia havaintoja Suomesta ekan viikon ajalta

    Kaikenlaista on päässä liikkunut ensimmäisen viikon aikana. Osa ajatuksista on varmasti kaukana järkevästä, mutta haluan silti koota niitä ylös tähän tuoreeltaan. Mikä ihmetytti ja kummastutti Suomessa viiden Saksassa asutun vuoden jäljiltä? Teiden leveys ja hyvä valaistus eli katulamppujen määrä oli ensimmäisiä havaintoja, jotka teimme satamasta kohti kotia ajaessamme. Ja liikenteen rauhallisuus ja autojen vähäinen määrä,…

  • Tuoreita tunnelmia parin päivän Suomessa asumisen jälkeen

    Maanantai-iltana saavuimme Suomeen. Olimme jokseenkin poikki puhki kaiken siivoamisen, pakkaamisen ja läheisten hyvästelemisten jäljiltä. Laivakin oli myöhässä ja muuttokuorman purkamisen kanssa oli aikamoista säätöä. Jonkinlaiset nukkumapaikat saatiin kuitenkin raivattua ja tiistaiaamuna saimme herätä kunnon lumisateeseen. Ohjelmassa oli kadonneiden tavaroiden etsimistä, huonekalujen kokoamista ja kantamista oikeille paikoilleen. Ja se lapsia eniten askarruttava asia, uuteen kouluun tutustuminen.…

  • Mitä makuja kaipaat Suomesta?

    Tasan 5 vuotta sitten saavuin lasten kanssa Saksaan. Kädessä oli pelkät menoliput ja mieli sekä pelokas, odottava, innostunut että jännittynyt. Mies oli saapunut maahan vähän aikaisemmin järjestelemään asiat (mm asunto) kuntoon. Tämän kuluneen viiden vuoden aikana olemme käyneet Suomessa kahdesti vuodessa, yleensä kesällä ja jouluna. Etenkin lapsia ajatellen tämä on tietysti aika vähän ja heille…

  • Vauvanruokahyllyillä ihmettelemässä

    Mitä Saksassa vauvoille ja pikkulapsille syötetään? Meillä oli erityisen odotettu pieni vieras Suomesta kylässä ja hänen ansiostaan tuli vauvanruoka ja -tarvikehyllyjä ihmeteltyä kaupassa muutamaankin otteeseen. Vieraamme ei kyllä enää varsinaisesti vauvanruokia syö, vaan samaa ruokaa muiden kanssa. Mutta välipala- ja matkaeväsvaihtoehtoja tutkiessa tuli katseltua pienempienkin vauvojen sosevalikoimia. Erilaiset kulttuuri- ja tapaerot ovat ainakin minusta aina…

  • 3 x eväät kouluun

    Koulun alkaminen tarkoitti myös eväsrasioiden täyttämistä joka aamu. Kaikille kolmelle lapselle. Yhteensä tämä tekee 15 eväsrasiaa viikossa! Tämä on kyllä selkeästi asia, joka on Suomessa paremmin. Kouluruokailu siis. Eihän näihin eväisiin nyt niin kauaa aikaa mene. Mutta silti. Ideat alkaa käydä vähiin (lapset kyllästyvät samoihin ruokiin), monipuolista ja terveellistä olisi hyvä olla. Ja aina pitää…

  • Koulunaloitus on juhlan paikka!

    Vihdoinkin kuopuksen kauan ja hartaasti odottama päivä koitti. Tänään oli suuri ja merkittävä päivä nuorimmaisen elämässä. Einschulung. Koulun ensimmäinen päivä. Eilen lämpömittari kipusi vielä 30,2 asteeseen. Tämä päivä koitti sateisena ja yli kymmenen astetta viileämpänä. Mutta se ei juhlatunnelmaa latistanut. Eikun reppu selkään ja Schultüte kainaloon ja sateenvarjon alla marssimaan yhdessä äidin kanssa kohti kirkkoa.…