Avainsana: kasvitieteellinen puutarha

  • Tallinnan kasvitieteellinen puutarha

    Vastuullista lähimatkailua Tallinnassa-lehdistömatkan* ensimmäinen vierailukohde oli opastettu tutustumiskierros Piritan jokilaakson alueella kloostrimetsässä sijaitsevaan Tallinnan kasvitieteelliseen puutarhaan. Kasvitieteelliset puutarhat ovat etenkin viime vuosina kuuluneet omiin matkakohdesuosikkeihin ja olin jo jonkin aikaa haaveillut pääseväni ihailemaan kasviloistoa Tallinnassakin. Yli 4 500 kasvilajia ja 123 hehtaarin alue takaa silmäniloa ja uutta oppia! Tallinnan kasvitieteellinen puutarha on todella monipuolinen ja…

  • Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha: idylli keskellä kaupunkia

    Joillekin paikoille kannattaa antaa useampi mahdollisuus. Luomuksen kasvitieteellinen puutarha Helsingin Kaisaniemessä on yksi sellainen. Kerroinkin taannoin blogissa joulukuisesta vierailustani Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa ja lievästä pettymyksestäni paikkaa kohti. Silloin kyllä epäilinkin ajankohdan olevan vain väärä. Nykyisellä kokemuksella sanoisin, ettei sinne kannata talvella mennä, jos haluaa nähdä kukkaloistoa. Joulukuun jälkeen olen poikennut puutarhassa jo kahdesti ja…

  • Tästä tulee kotimaanmatkailun vuosi!

    Ulkomailla asuessa tuli monesti harmiteltua sitä, että lomilla Suomessa ei ollut aikaa varsinaisesti matkailla kotimaassa, vaan lomat olivat sukulaiselta toisen luokse kulkemista. Mutta nyt kaikki on toisin! Jo ennen paluumuuttoa päätin, että on aika panostaa Suomen mahtaviin matkailumahdollisuuksiin. Olenkin julistanut vuoden 2018 kotimaanmatkailun vuodeksi! Ensimmäinen askel tähän suuntaan on se, että ostin itselleni joululahjaksi museokortin.…

  • Retkivinkkejä Adelaiden ympäristöön

    Miljoonan asukkaan Adelaide tarjoaa toki matkailijalle monenlaista nähtävää ja koettavaa, mutta pidemmällä lomalla ehtii hyvin myös tutustumaan Adelaiden ympäristöön. Lähiseuduilta löytyy useita mainioita päiväretkikohteita, kuten Gorgen villieläinpuisto. Tässä postauksessa esittelen muutaman kohteen lisää. Nämä vinkit ovat myös lapsiperhenäkökulmasta valittuja. Port Adelaide on viehättävä satamakaupunki Adelaiden lähellä. Port Adelaidessa on herttaista pikkukaupunkitunnelmaa, mutta myös merellistä satamakaupunkifiilistä.…

  • Miami Beach – rantaa, rantavahteja ja valokuvausta puutarhassa

    Floridan viikkomme aikana ajelimme yhdeksi päiväksi Fort Lauderdalesta Miamiin ja Miami Beachille. Kyllähän tuolla olisi enemmänkin aikaa saanut kulumaan kuin yhden päivän, mutta kyllä päivässäkin ehti vaikka mitä. Ihan aluksi suuntasimme kuuluisalle Miami Beachin South Beachille. Olimme lähteneet liikenteeseen heti aamulla, joten olimme suht ajoissa myös etsimässä parkkipaikkaa autolle ja aamusta niitä olikin hyvin löydettävissä.…

  • Kukkaloistoa Adelaiden puutarhoissa

    Tätä kirjoittaessani ulkona sataa ja pimeä syksy on parhaimmillaan tai pitäisikö sanoa pahimmillaan. Näiden kuukauden takaisten kuvien kautta karkaan hetkeksi Australian keväisiin tunnelmiin, lokakuiseen Adelaideen ja sen kevätasuisiin puutarhoihin. Adelaiden kevät on värikäs ja vehreä. Lokakuun alkupuolella Adelaidessa osa puista oli vielä lehdettömiä, mutta ympäristöstä löytyi väriä erilaisten kukkien sekä kukkivien puiden ja pensaiden muodossa.…

  • Kölnin kasvitieteellinen puutarha

    Kävin tällä viikolla ensimmäistä kertaa Kölnin kasvitieteellisessä puutarhassa ja mieleeni nousi kysymys miksi. Miksi ihmeessä kävin siellä vasta nyt, vaikka olen asunut tässä lähellä jo kolme ja puoli vuotta? Miksi ihmeessä en ole saanut aikaiseksi käydä siellä aikaisemmin, vaikka se on mielessä välillä käynytkin. Toisin sanoen paikka teki minuun vaikutuksen. Aivan ihana puutarha! Onneksi virheeni…

  • Päiväretki Bonniin

    Bonnin ja Kölnin välillä liikkuminen julkisilla on helppoa ja edullista! Olen käynyt Bonnissa muutaman kerran, onhan se tässä noin puolen tunnin matkan päässä kotoa. Yksi kerta on jäänyt erityisesti mieleen. Viime pääsiäisenä vierailimme siellä päiväseltään Suomesta tulleiden vieraiden kanssa. Menimme sinne edullisella 5-hengen päiväryhmälipulla paikallisjunalla. Yhden hengen menolippu Kölnistä Bonniin (Preisstufe4, Regioticket) maksaa 7,70€. Välimatka…