Kasvitieteelliset puutarhat ovat lempipaikkojani – eikä Tarton yliopiston puutarha tehnyt poikkeusta!
Itse asiassa Tarton kasvitieteelllinen puutarha asettuisi huippusijoille, jos minun pitäisi järjestää käymäni puutarhat järjestykseen. Niin upea ja monipuolinen se oli.

Parasta puutarhassa on sen yllätyksellisyys. Siellä täällä risteilee polkuja, rappuja, salaisia soppia ja joka mutkan takana saa yllättyä. Puutarhan esteettiseen puoleen on panostettu ja kokonaisuus on todella vaikuttava.



Tarton yliopiston kasviteteellinen puutarha on jaettu eri kasvillisuusvyöhykkeiden mukaan ja ulkopuutarhaan pääsee vierailemaan ilmaiseksi. Me poikkesimme seuraavana päivänä erikseen tutustumaan sisätiloihin ihan kannatuksen vuoksi. Sisäänpääsy maksaa 6€ aikuiselta. Kasvihuoneet sisällä olivat aika pliisut suurenmoiseen ulkopuutarhaan verrattuna. Kokemus olisi ollut varmaan eri, jos ajankohta oli talvi, kuin nyt parhaimpaan kasvuaikaan kesällä.

Tartto on monipuolinen museokaupunki.
Kevään reissulla keskityimme shoppailuun ja Tarton lukuisista museokohteista vierailimme vain Viron kansallismuseossa, joka kyllä asettui käymistäni museoista myös huippusijoille. Voinen siis suositella Tarttoa myös museokohteena. Tällä toisella matkalla kävimme Tarton yliopiston museossa, jossa pääsee tutustumaan niin yliopiston kuin tieteen historiaan että tuomiokirkon vaiheikkaiseen menneisyyteen.
Tarton yliopston museo sijaitsee Toomemäellä ja se on rakennettu vanhaan 1200 -luvulta peräisin olevaan Tuomiokirkkoon. Tunnelmaa ja historian havinaa museo on siis tulvillaan. Itse vaikutuin museosta erityisesti sen esteettisyyden ja kiehtovan ympäristön vuoksi. Toki tieteen historiaan on myös aina mielenkiintoista kurkistaa.






Tarton keskiaikainen tuomiokirkko tarjoaa museon lisäksi upeat näköalat torneihin kiipeävälle
Kesäaikaan museossa vierailevien kannattaa ehdottomasti tutustua myös kirkon torneihin. Kapeat portaikot tarjoavat porrastreenin lisäksi välähdyksiä menneistä ajoista ja molemmista torneista avautuu hienot näköalat eri ilmansuuntiin.




Lue blogistani lisää vinkkejä Tarttoon sekä Tallinnaan:
KGB:n jalanjäljillä Tallinnassa
Lasten kanssa Tallinnassa: Energian oivalluskeskus
Vastaa