Vauvanruokahyllyillä ihmettelemässä

Mitä Saksassa vauvoille ja pikkulapsille syötetään?

Meillä oli erityisen odotettu pieni vieras Suomesta kylässä ja hänen ansiostaan tuli vauvanruoka ja -tarvikehyllyjä ihmeteltyä kaupassa muutamaankin otteeseen. Vieraamme ei kyllä enää varsinaisesti vauvanruokia syö, vaan samaa ruokaa muiden kanssa. Mutta välipala- ja matkaeväsvaihtoehtoja tutkiessa tuli katseltua pienempienkin vauvojen sosevalikoimia.

Erilaiset kulttuuri- ja tapaerot ovat ainakin minusta aina mielenkiintoisia ja usein jo pelkästään kaupan hyllyjä katsellessa niitä tulee huomattua. Vai mitäpä sanotte 4 kk ikäisille valmistetuista vauvansoseista, joissa on makuina pinaattia tai kurpitsaa? Ei taida kuulua ihan tavallisimpiin aloitusmakuihin suomalaisilla pikkuvauvoilla. (Eiväthän ne tietysti kuulu ruokavalioon arkimakuina isommillakaan.)

Puurojen kohdalla valikoima on vielä mielenkiintoisempi. En usko, että Suomessa kovin äkkiä hyväksyttäisiin keksinmakuista iltapuuroa osaksi 4 kk ikäisen vauvan ruokavaliota. (Tässä kohtaa on pakko muistella vanhoja. Ranskassa muistan ihmetelleeni croisantin makuista korvikemaitoa lähikaupan hyllyllä!)

Täytyy kyllä myöntää, etten oikeasti tiedä minkälaista ruokaa tavalliset saksalaiset vauvoilleen syöttävät. Tehdäänkö täällä ruoat useimmiten itse vai onko kenties sormiruokailu soseita suositumpaa. Tuttavapiirin ei paljoa vauvoja kuulu. Sellainen käsitys kyllä minulla on, ettei täällä ole niin tarkkaa ja tiukkaa lasten (vauvojen) ruokkiminen kuin mitä Suomessa. Suolaa ja sokeria ei tunnuta niin pelkäävän. Valmisruokia ei ehkä paljoa käytetä, eikä niitä niin laajasti edes ruokakaupoissa myydä. Nämä postauksen kuvat on otettu Rossmann -kemikaliosta, kauppaketjusta, joka on erikoistunut kosmetiikkaan, pesuaineisiin, luomutuotteisiin ja vauvan- ja lastenruokiin ja -tarvikkeisiin.

Luomu on täällä lastenruuissa kyllä selkeästi päivän sana vauvojen ruuissa. Kaikki kuvaamani tuotteet ovat luomua ja valikoimaa on paljon. Ilahduttavan paljon. On niin tunnettuja luomumerkkejä, mutta myös edullisempia kauppojen omia merkkejä. Suomessakin myytävä Hipp on täälläkin hyvin yleinen vauvanruokamerkki.

Aiemmin mainitsemani kurpitsa ja pinaatti ovat täällä arkipäivää ruokavaliossa, samoin kirsikkaa ja mangoa tuntuu olevan omenan ohella vähän joka soseessa. Mansikkaa, vadelmaa ja mustikkaa käytetään myös paljon. Niin soseina, kuivattuina kuin patukoinakin. Viljojen osalta olen huomannut, että speltti, etenkin täysjyväisenä on täällä ihan tavallinen perusvilja. Riisipuuroa ei säästellä turhaan vain jouluksi. Kookostakin huomasin olevan usein makuna ihan pientenkin vauvojen ruuissa. Ja appelsiiniä. Eksoottisempi valikoima kuin Suomessa. Tai ei ainakaan silloin kookosta paljoa vauvanruuissa näkynyt, kun niitä itse Suomessa tarvitsin.

Eväitä ja välipaloja saksalaiset napostelevat pienestä pitäen. Saksalaislapsilla näkee usein kädessään suklaa- tai rusinapullaa. Tai erilaisia vauvoillekin suunnattuja keksejä. Tai hedelmä- ja marjapatukoita. Näitä on saatavilla siis ihan sokeroimattomiakin vaihtoehtoja. Omatkin lapseni syövät silloin tällöin tällaisia (rusina-marja-kaura-omena…) hedelmäpatukoita koulueväänä. Ovat käteviä kuljettaa ja helppoja kiire-eväitä. Samoin erilaiset sosepussit ovat myös isompien lasten (ja kuulemma erityisesti teinityttöjen) suosiossa. Itse olin vähän epäileväinen niiden suhteen aluksi, koska en pidä niiden tuottamasta jätemäärästä. Mutta toisaalta silloin tällöin käytettynä ovat todellakin helppo ja terveellinen välipala.

Entäs ruokajuoma? Maidon sijasta täällä Saksassa pienetkin lapset juovat ruokajuomana kuplavettä tai haaleaa teetä. Teellä ei toki tarkoiteta mustaa teetä, vaan erilaisia marja- ja yrttihaudukkeita. Niitä juotetaan jo vauvoille. Usein erilaisiin mahavaivoihin.

Hintaerot ovat myös aina kiinnostavia. Onkos linjoilla tietäjää kertomaan Suomen lastenruokahinnoista? Näissä kuvissa näkyvät hedelmäsosepussit maksavat täällä merkistä ja koosta riippuen 0,45-0,85€/90-100g ja kuvissa olevat kasvissoseet (190 g lasipurkki) 0,45€ ja samankokoinen hedelmäsose lasipurkissa 0,55€.

Comments

4 vastausta artikkeliin “Vauvanruokahyllyillä ihmettelemässä”

  1. Elina avatar
    Elina

    Mun täytyy tunnustaa, että meillä on syötetty ekana elinvuotena paljon valmissoseita lapsille… Ekoina makuina olivat juuri kurpitsaa ja hedelmissä mangoa 🙂
    Ne olivat sopivan pehmeitä makuja ja maistuvat lapsille vieläkin – suuri herkku on mm. kurpitsakeitto.
    Ongelmaksi muodostui vauvaiässä matka Suomeen, jossa makuvalikoima oli jotenkin ”tujumpi”. Mustikka oli väkevää, metsämarjat myös. Myöskään ne normipiltit eivät uponneet. Onneksi sieltä sai ostettua muutaman tutun Hipp-purkin, ettei sentään ”nälkää nähty”. Viime kesänä sielläkin näytti olevan mangoa valikoimassa ainakin Nestlen purkeissa. Se pieni purkkikoko oli kyllä tosi näppärä, mitä olen kaipaillut täällä Saksassa.
    Ehkäpä vauvat totutetaan jo heti paikalliseen makumaailmaan, mikä on tietysti hyvä asia.
    En allekirjoita niitä neuvolan ruokaohjeita, mutta se onkin jo ihan toinen aihe…

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Joo, mangoa saa siis Suomestakin ihan yleisesti vauvansoseissa ja se oli myös meillä yksi lasten suosikeista. Ja on edelleen.(Lähinnä viittasin eksoottisuudella tässä kookokseen). Totta muuten tuo Suomen pieni purkkikoko, se oli kyllä kätevä! Toisaalta noissa pusseissa on täälläkin pieni annoskoko (90-100g) ja kätevä syöttää suoraan pussista reissun päällä. Ja tottakai vauvanruuat heijastelevat muutenkin paikallista makumaailmaa, sehän on selvä ja näin kuuluukin olla.

  2. vierailija avatar
    vierailija

    Mikä Saksassa on todella merkillistä, on se , että lähes joka ruokakaupassa on muutama hylly varattuna koiranruualle mutta olen joutunut monta kertaa tilanteeseen, että en ole löytänyt edes perus Reweistä yhtäkään sosepurkkia, vaan on täytynyt etsiä lähin dm tai Rossmann.

    1. Jonna avatar

      Mielenkiintoinen havainto! Koiranruokaa tosiaan näyttää olevan joka kaupassa, mutta lastenruokia ei. Tästäkin syystä olen ajatellut, ettei niitä ehkä niin paljoa käytetä, vaan tehdään enempi itse.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *