Kategoria: Saksa

  • Ennakkoluuloni Saksasta ja pitivätkö ne paikkansa

    Ennen kuin muutin Saksaan, oli minulla luonnollisesti joitain ennakkokäsityksiä ko. maata kohtaan. Tai oikeastaan täytyy myöntää, etten tiennyt Saksasta juuri mitään. Ei ollut koskaan kummemmin kiinnostanut. Toisaalta tämä on varmaan ollut hyvä asia. Kun minulla ei ollut juurikaan odotuksia, olen saanut yllättyä ja onneksi lähinnä positiivisesti. Tässä siis muutamia ennakko-odotuksiani Saksasta ja käsitykseni nyt 3,5…

  • Moselin top 3 suosikkikylääni

    Saksassa, Moselin jokilaaksossa piilee todellinen yllätys. Joen varrella on toinen toistaan kauniimpia kyliä ja satumaisia linnoja, joita voit ihailla jokilaivan kannelta paikallista valkoviiniä siemaillessasi. Olen vieraillut Moselin alueella useamman kerran ja joka kerta löydän sieltä uutta ihmeteltävää ja ihailtavaa. Siellä tunnen olevani kuin ulkomailla, vaikka samassa maassa asunkin. Moseliin tutustuminen kannattaa aloittaa Koblenzin kaupungista, Moselin…

  • Huovutettuja leluja päiväkodille

    Joku aika sitten päiväkodissa oli jälleen yksi vanhempainilta ja siellä keskustelimme muun muassa päiväkodin arjesta. Vanhempainillassa teimme myös yhdessä leluja lapsille eli neulahuovutimme hedelmiä ja kasviksia. Lupasin tehdä näitä lisää kotona. Niinpä otin mukaani päiväkodista kasan erilaisia villoja ja huovutusneulan (saksaksi Filtznadel). Nyt olen jo muutamana aamuna hetken aikaa askaroinut näiden vanhempaintöiden parissa ja alan…

  • Leikkipuistomuotia Saksasta

    Kolmen lapsen äitinä erilaiset leikkipuistot ovat vuosien saatossa tulleet tutuiksi. Kuviakin on matkan varrella tullut napsittua. Tässäpä siis pieni kooste siitä, millaisia leikkipuistoja Saksasta löytyy. Leikkipuistomuoti on hieman Suomesta poikkeavaa, vaikka toki yhtäläisyyksiäkin löytyy. Leikkipuistoja on Saksassa mielestäni hyvin tiheässä, meidänkin pienestä, n. 9000 asukkaan kaupunginosastamme löytyy helposti ainakin 10 leikkipaikkaa. Osa toki on ihan…

  • Suomalaisen prinsessan jalanjäljillä Braunfelsin linnassa

    Oletteko kuulleet suomalaisesta prinsessa Ebbasta, joka asui ihan oikeassa linnassa Saksassa? Minä kuulin tästä joku aika sitten, kun kirjailija Päivi Honkakoski otti yhteyttä suomikouluihin ja kertoi kirjoittamastaan historiallisesta lastenkirjasta. Kirja kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan suomalaisesta tytöstä, josta tuli ihan oikeasti prinsessa. Innostuin tarinasta heti. Ajatella, suomalainen prinsessa! Ja kun vielä selvisi, että Braunfelsin linna, jossa…

  • Saksalaistunutta minussa

    Vuodet Saksassa ovat muuttaneet minua. Tietysti. Olisi ihmeellistä, jos mikään maan tapa ei olisi tarttunut minuun. Luettelen tässä muutamia melko hassujakin muutoksia, jotka olen itsessäni huomannut viime vuosien aikana. Toisaalta kaikkia tapoja ja käytäntöjä en täällä vieläkään tunne täysin omakseni, mutta olen alkanut silti ymmärtää niitä. Asioilla on usein monta puolta. Kun muutimme Saksaan, tuntui…

  • Aachen herkuttelijan silmin

    Viime viikonloppuna vietin yhden yön Aachenissa, saksalaisessa noin 240 000 asukkaan kaupungissa Hollannin ja Belgian rajan lähellä. Aacheniin minut vei bloggaajatapaaminen, josta kirjoitinkin jo edellisessä postauksessani. Aachen osoittautui todelliseksi kulinaristien suosikkikohteeksi! Kaupungin viehättävä keskusta oli täynnä erilaisia konditorioita, leipomoita, kahviloita, ravintoloita ja pubeja. Itse tykkään katsella kauniita näyteikkunoita ja olisin voinut ihailla loputtomasti lukuisia toinen…

  • Ihanat naiset Aachenissa

    Viime viikonloppuna oli kauan odotettu ulkosuomalaisten bloggaajien tapaaminen Aachenissa. Kirjoitin aiemmin jo pienen etukäteisfiilistelyn tapaamisesta ja sen pääsee lukemaan täältä. Harmillisesti sairastapaus vähensi osanottajia, mutta sairauksillehan ei voi mitään. Onneksi paikalle kuitenkin saapui neljä aivan mahtaa ja upeaa naista minun lisäkseni. Meillä oli sitten niin hauskaa. En olisi sitä kyllä etukäteen uskonut, miten hyvin voi…

  • Linnakierros Moselilla

    Tuoko Saksa mieleesi lähinnä harmaat teollisuuskaupungit ja ruuhkaiset autobaanat? Ei se mitään, nämäkin mielikuvat pitävät paikkansa. Mutta Saksa on myös paljon muuta. Minulle ehkä rakkaimmaksi matkailukohteeksi Saksassa on muodostunut Moselin jokilaakso viinirinteineen, viehättävine kylineen ja romanttisine linnoineen. Esittelen nyt kolme tutustumisen arvoista linnaa, jotka kaikki sijaitsevat Moselin varrella. Burg Thurant eli Thurantin linna Alkenin kylässä…