Kategoria: Saksa
-
Mitä meillä syödään?
Bloggaajakollegani Päivin kirjoitus arkiruuasta ulkosuomalaisittain innosti minutkin pohtimaan tarkemmin miten omat ruokailutottumuksemme ovat muuttuneet vuosien saatossa. Ihan viimevuosina niitä ovat tietysti muuttaneet Saksassa asuminen, mutta myös moni muu asia vaikuttaa siihen mitä lautasiltamme löytyy. Itse en ole mikään huippukokkki, mutta tavallista perusruokaa tulee luonnollisesti tehtyä perheelle päivittäin. Pitkälti teen samoja ruokia mitä lapsuudessani on syöty,…
-
Aurinko paistaa!
Useamman sateisen päivän jälkeen saimme tänään nauttia hurmaavasta auringonpaisteesta. Oli ihana tehdä kävelyretki ja tutkailla mitä luonnossa on tällä välin tapahtunut. Kevätkukkia yksi toisensa jälkeen ilmestyy maasta ja tuo väriä elämään. Täällä toki kasvaa paljon myös ikivihreitä havupuita tai nahkealehtisiä pensaita, joten vihreyttä löytyy läpi vuoden. Samaten tänä vuonna ruoho on kasvanut läpi koko talven…
-

Pieni turistiopas Saksaan tuleville
Onko mielessä loma Saksassa? Kokoan tähän muutamia vinkkejä, joita Saksassa lomailevan (tai tänne muuttavan) on hyvä tietää. Varaudu maksamaan käteisellä Ensimmäinen (suomalaiselle) yllättävä asia on se, ettei täällä läheskään joka paikassa voi maksaa Visalla, koska Saksassa on käytössä Maestro-maksukortit. Tosin ei joka paikassa voi maksaa saksalaisellakaan pankkikortilla. Osa ravintoloista ei huoli maksuvälineeksi kuin käteistä (tai…
-
Karnevaalijuhlintaa lasten kanssa
Eilen torstaina juhlittiin kaikissa kouluissa ja päiväkodeissa karnevaalia. Lapsilla ei siis ollut normaalia koulupäivää, vain parin tunnin juhlat heti aamulla. Sen jälkeen jäädään viettämään pitkää viikonloppua karnevaaliloman merkeissä! Meidän perheestä aamulla lähti omiin juhliinsa yksi prinsessa ja kaksi intiaania. Minä vietin aamun kuopuksen mukana päiväkodin juhlissa pukeutuneena vanhaan dirdl-mekkooni. Kouluissa karnevaalijuhlaan kuuluvat oleellisena osana karnevaalilaulujen…
-
Kölnin karnevaalit
Kölle alaaf! Nyt on menossa Kölnissä ns viides vuodenaika eli KARNEVAALIT! Se on sellainen bakkanaali ja juhla vailla vertaa, että oksat pois! Tai paremminkin tavalliset vaatteet pois ja tilalle mitä erilaisempia naamiaisasuja! Saksalaiset todellakin ottavat karnevaaleista ilon irti ja päästävät mielikuvituksen valloilleen. Virallisesti karnevaali alkaa aina edellisen vuoden marraskuussa eli tarkemmin ottaen 11.11. klo 11:11.…
-
Julistan kevään alkaneeksi
En voi väittää, että talvi täällä olisi mitenkään ihanaa pimeänä ja vesisateisena aikana. Tai no, oikeastaan täällä ei talvea ole mielestäni lainkaan, vaan se mitä talveksi kutsutaan vastaa Suomen syksyä. Täällä on ihan tavallista, että jouluaattona paistaa aurinko lämpimästi ja lämpömittari on pitkälti toisella kymmenellä. Tänä talvena lunta ei ole satanut kertaakaan, eikä pakkastakaan ole…
-
Mustekynästä on moneksi
Yksi pieni ja tavallaan melko mitätön asia Saksan kouluissa saa yllättävän monen Saksassa asuvan suomalaisen ärtymään. Tämä asia on se, että Saksassa käytetään mustekynää. Asia kirvoittaa melko paljon vastustusta. Itseänikin tapa alussa oudoksutti, kuten moni muukin seikka saksalaisessa koulussa. Mutta toisaalta en jaksa sitä vastustaakaan, en usko että siitä on mitään haittaa lapsille. Hyviä puoliakin…
-
Sianpolvea ja kölschiä, kölniläisiä herkkuja
Jos haluaa herkutella paikallisilla ruuilla, kannattaa Kölnissä tilata sianpolvea (Haxe). Nimestään huolimatta se on oikeasti hyvää! Sianpolven kanssa juodaan tietysti Kölschiä eli kölniläistä olutta. Ja monien suomalaisten mielikuvista huolimatta sitä ei suinkaan juoda jättimäisistä tuopeista vaan 2 dl pikkulaseista. Näin olut on aina tuoretta! Kölsch -panimoita on useita. Joka ravintolalla ja pubilla on tarjolla yleensä vain yhtä…
-
Nähtävää Kölnin lähellä: Altenbergin satupuisto ja Krewelshof
Kölnin lähialueilta löytyy vaikka mitä nähtävää ja koettavaa. Esittelen tässä muutaman meidän perheen suosikkin. Näistä kohteista kaksi on erityisesti lapsiperheille sopivia, mutta uskoisin näiden kiinnostavan myös ilman lapsia matkustaviakin. Näihin on kätevintä kulkea autolla, mutta kyllä julkisillakin pääsee. Leverkusenin ja Bergisch Gladbachin välimaastossa sijaitsee pienempi paikka, Odenthal, josta Altenbergin kylästä löytyy kaksi käymisen arvoista kohdetta.…