Kategoria: Saksa
-
Asioita, joita en tiennyt Saksasta
Ennen Saksaan muuttamista en tiennyt maasta kovin paljoa. Joitakin oletuksia, tietoja ja ennakkoluuloja minulla maata ja saksalaisia kohtaan toki oli ja osa näistä onkin osoittautunut paikkaansa pitäviksi. Osa taas ei. Näistä voit lukea omasta postauksesta: Ennakkoluuloni Saksasta ja pitivätkö ne paikkansa. Mielilandia -blogin Anu kirjoitti juuri hauskan postauksen asioista, joita hän ei tiennyt Hollannista ja…
-
10 + 1 kysymystä ulkosuomalaisille
Ulkosuomalaisen elämä. Millaista se on. Välillä yhtä leijumista suklaalevyjen päällä, välillä kyllästynyttä köröttelyä ruuhkametrossa. Iloa, riemua, uutta ja ihmeellistä. Tavallista tylsää arkea. Uusia ystäviä, ilahduttavia hetken kohtaamisia. Kipeää ikävää ja kaipuuta kotimaahan. Vastauksia on varmasti yhtä monta kuin on ulkosuomalaistakin eli arviolta noin kaksi miljoonaa! Ja tiedättekö mitä. Vääriä vastauksia ei ole. Tässä minun mietteitäni…
-

Saksassa asuvien suomalaisten blogeja
Olen mielenkiinnolla lukenut viime aikoina ylen uutisia ulkosuomalaisista. Yle kerää Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi tietoja ulkomailla asuvista suomalaisista. Laskelmien ja arvioiden mukaan suomalaisia asuu ulkomailla jopa 2 miljoonaa ja se on paljon se! Tähän lukuun on laskettu mukaan myös kolmannen ja sitä vanhemman sukupolven suomalaiset. Minusta on hurjan mielenkiintoista lukea ulkosuomalaisten kokemuksista ja erilaisesta elämästä…
-
Banaanipöllökäs ja muut kaverit perhospuutarhassa
Olen aina ihastellut perhosia. Ne ovat kauniita, houkuttelevia, kiehtovia. Lempihyönteisiäni, joiden liihottelua on aina ilo katsella. Olen vieraillut muutamissa hyönteisnäyttelyissä ja perhospuutarhoissa, mutta helatorstain päiväretki Schloss Sayn perhospuutarhaan oli kyllä paras tähän astisista. Perhospuutarha Garten der Schmetterlinge sijaitsee Bendorf-Sayn kylässä Keski-Reinillä noin tunnin matkan päässä Kölnistä. Perhospuutarhan lisäksi samasta pihapiiristä löytyy museona toimiva linna/kartano Schloss…
-

Kaupunkiopas: Köln
Monta syytä ihastua Kölniin! Köln on sopiva yhdistelmä historiallista kaupunkia ja modernia arkkitehtuuria. Kölniläiset ovat iloisia, avoimia ja suvaitsevaisia. Kölnissä on elävää kaupunkikulttuuria joka lähtöön. Kölnin kuuluisimmat turistinähtävyydet ovat Kölnin tuomiokirkko, vanhakaupunki ja lukkosilta. Köln on myös tunnettu kölninvedestä ja kölschistä, kölniläisestä oluesta. Kölnissä on myös Saksan vanhin yliopisto ja lukuisia mielenkiintoisia museoita ja runsas…
-
Ahrweiler – Ahrin jokilaakson helmi
Ahrin viininviljelyalue tarjoaa matkailijalle kauniin luonnon ja hyvien viinien lisäksi kattavan katsauksen saksalaiseen perinnerakentamiseen. Alueen ehdoton keskus on Bad Neuenahr-Ahrweilerin kaksoiskaupunki. Etenkin Ahrweilerin muurien ympäröimä vanha kaupunki on ehdoton retkikohde Ahrissa matkaavalle. Itse olen käynyt Ahrweilerissa jo neljä kertaa ja kerta kerran jälkeen löydän vain lisää syitä ihastua tähän paikkaan! Sinne voisi mennä jo pelkästään…
-
Viiniä, parsaa ja kauniita maisemia päiväpatikoinnilla
Ei haittaa vaikka et pitäisikään saksalaisesta viinistä. Tai viinistä ylipäätään. Vaellukselle Saksan Ahr-joen varrelle viinirinteiden ja kauniin luonnon keskelle kannattaa silti lähteä. Eikä haittaa, jos et olisi edes kokenut vaeltaja. Reitti on niin helppo ja enimmäksen asfaltoitu, että siellä pärjää vaikka lastenrattaiden kanssa. Ja jos et usko, että kannattaa, niin katso edes nämä kuvat! Huh…
-
Miten Saksa on muuttanut minua
Saksa sopii minulle tai sitten minä sovin Saksaan. Monessa suhteessa olen imenyt itseeni vaikutteita ympäristössä ja ympäröivä maa on muuttanut tapojani. Reilu vuosi sitten kirjoitin tänne blogiin erilaisia huomioita siitä, miten vuodet Saksassa ovat minua muuttaneet. Missä tavoissa ja asioissa olen saksalaistunut. Nämä pitävät edelleen paikkaansa, mutta vuosi lisää on tuonut mukanaan toki uusiakin tapoja.…
-
Saksan kukkiva kevät
Tammikuun lopulla tai helmikuun alkupuolella se tapahtuu. Ensimmäiset krookukset pistävät esiin maasta. Se tunne, kun pitkän harmaan kauden jälkeen silmiin osuu ensimmäiset keltaiset tai violetit nuput. Oih. Siitä alkaa minun kevääni. Joka päivä on pakko katsoa, joko niitä olisi lisää. Ja sitten yhtenä päivänä havahdut siihen, että kauneimmillaan krookukset ovat vallanneet pienen puiston. Helmikuussa Saksassa…