Kasvisruokaa päiväkodissa

Päiväkodissamme on tarjolla vain luomukasvisruokaa

Olen tainnut jo pariinkin otteeseen lupailla kirjoittelevani meidän päiväkodin kasvisruokailusta tarkemmin, mutta aina se on jäänyt. Nyt vihdoinkin lunastan lupaukseni. Lastemme päiväkodissa (jossa toki enää vain kuopus on) on nimittäin tarjolla vain luomukasvisruokaa. Itselleni se ei ollut edellytys päiväkotipaikan valinnalle, mutta arvostan tätä silti kovasti. On hienoa, että lapseni tottuvat syömään erilaisia kasvisruokia ja onhan se nyt ympäristöllekin hyvä asia syödä kasvisruokaa. Kotioloissa syömme sekaruokaa, tosin yritän siirtää painopistettä enemmän kasvisruoan suuntaan.

ruokalista
Maistuisiko kasvistortellinit kurpitsamuhennoksessa?
Mitä siellä päiväkodissa sitten tarjotaan, miltä ruokalistat näyttävät?

Valitettavasti kuvia ei päiväkodin ruuista ole tarjoilla, mutta pari esimerkkiä viikon ruokalistoista voin teille esitellä. Keskiviikon kohdalla listassa on mainittu makkara, mutta sitä ei siis tietenkään ole, vaan aina kasvisversio. Ja kuten listasta näkyy, joka päivä on tarjolla jälkiruokaa. Tosin vain kahtena päivänä se on makeaa (keskiviikkoisin joku vanukas ja perjantaisin keksiä). Muina päivinä ruuan kanssa tarjoillaan tuoreita kasviksia, hedelmiä tai lisukesalaattia. Kasvisruokailuun kuuluvat maitotuotteet (eivät tosin joka päivä) ja kananmuna satunnaisesti.

kasvisruoka_ruokalista
Saisiko olla omena-porkkanakeittoa kasvismakkaran kanssa?
Paljonko luomukasvisruokailu maksaa?

Päiväkodissa valmistetaan aamupäivän välipala itse ja siitä maksamme 9€ kuukaudessa. Aamun välipaloilla on tarjolla esimerkiksi riisimaitoon keitettyä riisipuuroa, itsejauhetuista jyvistä tehtyjä sämpylöitä juuston kanssa, kauramaitoon tehtyä hedelmä-kauramysliä, rahka-täysjyväsämpylöitä hunajalla tai marmeladilla. Joka päivä on lisäksi kauden kasviksia ja hedelmiä tai vaikkapa tuoreita marjoja päiväkodin puutarhasta. Ruokajuomana vettä tai yrtti- tai marjateetä.

Lounas tarjotaan päiväkodissa niille lapsille, ketkä jäävät hoitoon myös iltapäiväksi. Osa lapsista/hoitopaikoista on vain aamupäiviksi ja silloin lounas ei kuulu. Lounas maksetaan erikseen (kuten aina Saksassa). Meidän päiväkodissamme ruoka tulee kasvisravintolasta ja me maksamme siitä 60€ kuukaudessa. Keskimmäinen syö koulussa ja kouluruokailusta maksamme 50€/kk. Joten pikkuisen kalliimpaa luomukasvisruokailu on kuin kouluruokailu.

päiväkoti_kasvisruoka
Maistuisiko vaikkapa paistetut ruusukaalit juustokastikkeessa perunan kera?
Lasten lempiruoka?

Kotioloissa lastemme lempiruokiin kuuluvat suht perinteiset suomalaiset ruuat, mutta mistä ruuista he päiväkodissa ovat tykänneet? Keskimmäinen omina päiväkotivuosinaan piti erityisesti pinaattimuhennoksesta perunamuusin kera sekä pitsa margaretasta (eli tomaatti-juustopitsasta) ja spagetista tomaattikastikkeessa. Herkkuna mainitaan lätyt omenasoseella, jota myös välillä lounaaksi tarjoillaan. Kuopus taas pitää pitsan ja kasvisbolognese-pastan lisäksi erityisen paljon erilaisista linssi- ja papumuhennoksista ja -keitoista. Erityisesti punaiset linssit ja valkoiset pavut ovat mieleen. Hän pitää myös tomaattikeitosta, jota tarjoillaan riisin kera ja paistinperunoista. Ihan kaikki ruuat eivät ole olleet niin mieleisiä ja esimerkiksi kyssäkaalikastike perunoiden kanssa tai ruusukaaliruuat eivät ole oikein maistuneet.

 Maistuisiko sinulle päiväkotimme kasvisruuat?

Lue lisää saksalaisesta ruokakulttuurista:

hunajaa leivän päällä

arkiruokaa saksalaisittain

Lue lisää päiväkodista:

saksalainen päiväkotiarki

päiväkodin vanhempaintyöt ja -velvollisuudet

kaikki päiväkodin juhlat

Comments

2 vastausta artikkeliin “Kasvisruokaa päiväkodissa”

  1. Laura / Laura's Iitinerary avatar

    Aika mahtavaa että teidän lapset oppii syömään erilaisia kasvisruokia! Minä ainakin söisin kaikkia noita mielelläni! Tuo aamupalahan on tosi edullinen itsetehdyksi! Ja ei sitä 60e kuukausihintaakaan voi kalliiksi sanoa lounaista.
    Onko vanhemmilla lapsilla sitten koulussa liharuokia myös?

    1. Jonna / Lempipaikkojani avatar

      Päiväkoti on waldorf-pedagogiikkaa noudattava, joten luomu selittyy sillä. Lihaakin periaatteessa voisi olla, mutta luomuna se tulisi kalliiksi, joten on päädytty tarjoamaan pelkkää kasvista. Joskus kuulemma oli yksi liha- tai kalaruokapäivä viikossa. Waldorf-koulussa luulisin olevan samoin, mutta siitä ei ole omakohtaista kokemusta. Lapsemme ovat ”tavallisissa” kouluissa. Keskimmäinen tosiaan syö koulun jälkeen iltapäiväkerhossa lounaan ja sielläkin suositaan kasvis- ja lähiruokaa. Lihaa on kerran viikossa ja kalaa samaten. Muuten siis kasvisruokaa kolmena päivänä viikossa. Yleisestikin tuntuu, että kasvisruokaa tarjotaan paljon kaikissa saksalaisissa päiväkodeissa ja kouluissa ja hyvä niin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *