Avainsana: kielten opiskelu

  • Opettele saksaa omatoimisesti: nettikielikurssivinkki edistyneille

    Opettele saksaa omatoimisesti: nettikielikurssivinkki edistyneille

    Suomeen paluun jälkeen en pääse enää käyttämään saksaa niin usein kuin haluaisin. Huomasin kesällä saksalaisia ystäviä emännöidessäni, että saksan kielen taitoni on päässyt pahasti ruostumaan. Unohtuneen kielitaidon palauttamisen lisäksi haaveenani on parantaa osaamistani etenkin kieliopin osalta. Niinpä ilmoittauduin yliopistolla autonomiselle saksan kurssille. Valitettavasti omat opintoni ovat niin tiiviit, etten pysty osallistumaan sellaisille kielikursseille, joissa olisi…

  • Mietteitä kielten opiskelusta

    Mietteitä kielten opiskelusta

    Aloitin juuri yliopistolla sekä akateemisen englannin että toisen kotimaisen eli ruotsin kielen kurssit. Jännitin (jännitän) molempia kursseja melko lailla. Ruotsin kurssia jopa vähän pelkäsin. Kauhuissani en kuitenkaan ollut, kuten yksi toinen ruotsin kurssin osallistujista kuvaili tuntemuksiaan kurssin alkajaisiksi. Ensimmäisen englannin kurssitapaamisen jälkeen, illalla ennen nukkumaan menoa, mietin miksi jännitin kurssia. Miksi häpesin ja pelkäsin sitä,…

  • Hinkuyskä, täinmuna ja muita Saksassa oppimiani sanoja

    Mikään ei ole parempi tapa oppia uutta kieltä, kuin asua maassa kielen ympäröimänä. Muutto Saksaan oli kielikylvyn aloitus, koko perheelle. Mutta vaikka olisinkin osannut saksaa entuudestaan, voin silti vakuuttaa, ettei koulussa oppimani kielitaito olisi mitenkään riittänyt. En siltikään olisi voinut välttyä uusien sanojen karttumiselta. Sillä arki toi ja tuo yhä edelleen eteen uusia sanoja. Opin…

  • Saksan kouluissa panostetaan kielten oppimiseen

    Saksassa kuudesluokkalaiset lukevat koulussa 8 tuntia vieraita kieliä viikossa! Vieraiden kielten, etenkin englannin oppimista pidetään tärkeänä ja arvossa. Sen opettelu aloitetaan heti koulu-uran alussa. Ensimmäisellä luokalla englantia opetellaan 2 tuntia viikossa. Oppimismenetelmät painottuvat toki sanaston oppimiseen piirtämällä, kirjoittamalla, puhumalla ja laulamalla. Heti ei siis suinkaan aloiteta kieliopin pänttäämistä. Omia oppikirjoja ei nuorempien lasten koulussa ekaluokalla…

  • Hauska sovellusvinkki (ilmaiseen) kieltenoppimiseen!

    Saimme taannoin puheterapeutilta vinkin hyvästä ja toimivasta sovelluksesta kielen oppimisen tueksi. Sovellus oli niin kiva ja kätevä, että haluan jakaa vinkin teillekin! Fun Easy Learning eli lyhyesti FEL -sovelluksessa voit opiskella useita eri kieliä. Se on ilmainen (paitsi, jos haluaa eroon mainoksista, pitää maksaa) ja helppokäyttöinen. Kuten nimikin lupaa. FEL-sovellus sopii niin lapsille kuin aikuisillekin.…

  • Saksan opintoni etenevät: kokemuksia WordDivestä

    Ajanpuute, mukavuudenhalu ja laiskuus ovat olleet minulle (teko)syynä sille, etten ole tähän päivään mennessä lukuisista itselleni tekemistä lupauksista huolimatta päässyt osallistumaan kansanopiston saksan integraatiokurssille. Kuten tässä alkuvuoden blogikirjoituksessani kerroin, muutimme Saksaan kieltä osaamattomina. Muuton jälkeen olen opetellut saksaa kotona itsekseni niin oppikirjoista kuin muutaman opetusohjelman kautta. Ja käytännössä kuuntelemalla ja puhumalla saksalaisten kanssa. Saksan kieli…

  • Vinkkejä lasten suomen kielen ylläpitoon ja parantamiseen

    Edellinen kaksikielisyyteen liittyvä artikkelini lasteni suomen kielen säilymisestä ja kehittymisestä ulkomailla asuessa herätti paljon vastakaikua. Sain myös loistavia vinkkejä hyvistä kirjoista ja nettisivuista, joiden avulla ylläpitää suomea, parantaa kielitaitoa ja opetella esimerkiksi kielioppia. Tapoja ja mahdollisuuksia on valtavasti, mutta niiden löytäminen voi olla välillä hankalaa. Siksipä kokoan kaikki hyviksi toteamani vinkit ja linkit tähän yhteen…

  • Saksan kielen oppimisesta ja opiskelusta aikuisena

    Saksan kielen oppimisesta ja opiskelusta aikuisena

    En osannut saksaa sanaakaan ennen muuttoamme. Kielitaidon puuttuminen ei estänyt meitä muuttamasta, mutta toki arjessa pärjääminen mietitytti ja jännitti. Enemmän kyllä lasten kuin omasta puolestani. Tiesimme kuitenkin saavamme apua muutossa miehen työpaikan kautta ja tiesimme myös lähellämme asuvan muita suomalaisia, joihin voisi myös tukeutua alun ongelmatilanteissa. Ja jos ei koskaan uskalla astua pois omalta mukavuusalueeltaan,…

  • Ystävällisiä sanoja

    Minulle Saksa näyttäytyy useimmiten ystävällisenä ja avoimena maana, jonne on helppo sopeutua ja jossa on hyvä elää tavallista (lapsiperhe)arkea. Viihdyn hyvin Saksassa ja siihen vaikuttaa olennaisena osana toisten huomioiminen. Vaikka et tuntisi täältä ketään, et kuitenkaan ole näkymätön. Täällä sinut huomioidaan joka paikassa. Kevyen keskustelun voi halutessaan aloittaa melkein missä vain, eikä siitä pelästytä tai…