Avainsana: suosituimmat aiheet
-
Mitä luettiin ja mitä ei luettu vuonna 2018?
Vuoden 2018 blogipostausten hitit ja täydet hudit! Uusi vuosi on jo hyvällä mallilla, mutta käännän katseeni vielä viime vuoteen vuosikatsauksen verran. Mitä juttuja blogistani luettiin ja mitä taas ei. Mitkä aiheet keräsivät kiinnostuneita ja mitkä eivät kiinnostaneet sitten yhtään ketään. Yllätyksiä mahtuu molempiin kategorioihin. Vuoden 2018 suosituimmat postaukset. Sijalla 5. komeilee juttu Kansallismuseon kesäisestä Barbie-näyttelystä.…
-
Näitä luettiin vuonna 2017
Kuluneen vuoden aikana blogini lukijamäärät ovat olleet pienoisessa nousussa ja olen onnistunut kirjoittamaan useampia laajempaa yleisöä kiinnostavaa artikkelia. Vuoden 2017 aikana blogini luetuimmista jutuista voittajaseitsikko oli kirjoitettu vuoden 2016 puolella, joten jätin ne tästä listauksesta pois. On silti erityisen ilahduttavaa huomata, että parhaimmillaan artikkelit kiinnostavat ja keräävät lukijoita parin vuoden ajan 🙂 Vuoden 2017 luetuimmat…
-
Vuoden 2017 huonoimmat juttuni
Vaikka on kiva ajatella tuottavansa pelkkää priimaa ja suoltavansa ulos vain ja ainoastaan huippukiinnostavaa tekstiä, antaa blogin kävijätilastoihin kurkkiminen ihan toisenlaista tietoa. Siinä missä blogini suosituimpia tekstejä luetaan tuhansia kertoja vuodessa, saavuttavat surkeimmat postaukset hädin tuskin sadan lukijan yleisön. Kaikkia postauksia ei ehkä olisi kannattanut alun alkaenkaan kirjoittaa, mutta pitääkö sitä aina niin järkevä olla.…
-
Vuoden 2017 yhdeksän parasta Instagramkuvaa
Vuoden loppua kohti mennessä somessa näkyy hauskoja #2017bestnine -kuvakollaaseja ja teinpä niistä innostuneena minäkin omani. Sen verran paljon on tullut vuoden aikana julkaistua, että olisi ollut aika vaikeaa arvailla/itse laskea mitkä kuvat päätyvät top9 -joukkoon. Lopputulos oli itselleni hieman yllätys. Kuvat ovat aika erilaisia keskenään, vaikka suurin osa toki Saksassa otettuja. Instagramtilini suosituimpien yhdeksän kuvan…
-
Hakusanoja ja hakukoneoptimointia
Tämä on muuten blogini 200. postaus! Oho! On siis hyvä hetki tehdä jonkinlaista tilinpäätöstä ja selvitystä siitä, mitä blogissani luetaan eniten ja millaisilla hakusanoilla blogiini tullaan. Blogihistoriani 5 luetuinta postausta ovat: Ulkomaille muuttaminen lapsiperheenä Lentoyhtiökokemus: Qatar airways ja Airbus A350 Vinkkejä lasten suomen kielen ylläpitämiseksi ja parantamiseksi Miten saksalaiset tavat eroavat suomalaisista? Pieni turistiopas Saksaan…
-
Top 5 hitit, flopit ja hakusanat
Vuosi 2016 on taakse jäänyttä elämää ja on aika tehdä tilinpäätös blogin 2016 hittien ja hutien suhteen. Tässä tulee top 5 huonoimmat ja parhaimmat juttuni sekä top 5 suosituimmat hakusanat, joilla blogiini on tultu. Hakusanojen suhteen valitettavista käytettävissä on vain edelliset 3 kk, ei koko vuosi 2016. Top 5 vähiten luetut postaukset 2016: Mainzin joulumarkkinat…
-
Blogi täyttää vuoden!
Niin se aika vaan menee eteenpäin ja blogin perustamisesta ja ensimmäisestä postauksesta on tasan vuosi! Siis ajatella, vuosi! Samalla meillä tuli täyteen jo 4 vuotta Saksassa. Se tarkoittaa sitä, että keskimmäinenkin lapsi on asunut Saksassa yli puolet elämästään! Kun perustin blogin, ajattelin enemmänkin kertovani meidän perheen arjesta ja elämästä Saksassa. Pian kuitenkin huomasin, että painotan…
-
suosituimmat kirjoitukseni 3 kk kohdalla!
Tänään on tasan kolme kuukautta siitä, kun perustin tämän blogin ja kirjoitin ensimmäisen juttuni. Se on toisaalta todella lyhyt aika, toisaalta pitkä siinä mielessä, että tässäkin ajassa olen ehtinyt oppia bloggaamisesta jo paljon. Paljon on toki vielä opittavaa! Mutta eihän mitään voi oppia harjoittelematta, joten bloggaamaan ja kirjoittamaankin oppii vain sitä tekemällä 😀 On ollut…