Kategoria: Saksassa asuminen
-
Ilmaista alkoholia ja viinikauppa kotisohvalla
Istuin kaikessa rauhassa tietokoneen ääressä, kun ovisummeri soi. Nostan kuulokkeen ja alhaalta kerrotaan minulle olevan paketti. Avaan tietysti oven ja oletan siellä olevan postia tulossa. Ovelleni ilmestyy kuitenkin kohtelias herrasmies pienen viinipullon kera ja tarjoaa ilmaista maistiaispulloa esitteen kera. Otan sen vastaan, vaikka tunnistankin heti esitteen viiniä välittävän ketjun lehdeksi. Samalla lupaudun siihen, että minulle…
-
Kouluun ilmoittautumassa
Kävin viime viikolla ilmoittautumassa 5-vuotiaan kuopuksen kanssa kouluun. Ajatella, meidän perheen pahnanpohjimmainenkin jo kohta koululainen! Kuopus ei millään malttaisi odottaa ensi syksyyn. Hän haluaisi kouluun jo heti huomenna. Harjoittelee kovasti laskemista ja kirjoittamista. Englantiakin isosiskojen johdolla. Siinä me istuimme kolmistaan, me äidit koulun käytävällä. Lapsemme menivät pienryhmänä parin opettajan kanssa tutustumaan toisiinsa ja tekemään tehtäviä.…
-
Joulukalentereita joka makuun!
Näin marraskuun alettua ja ensimmäistä adventtia kohti mentäessä, on kaupoissa tullut ihmeteltyä jos jonkinlaisia joulukalentereita eli adventtikalentereita. Kaupat pursuilevat vaihtoehdoista ja esittelenkin tässä muutamia erilaisia. Uskon, että jokaiseen makuun löytyy sopiva! Ensimmäisenä vieraillaan lelukaupan osastolla. Siellä niitä on, erilaisia lelukalentereita sulassa sovussa urheiluaiheisten keräilykalentereiden kanssa. Tänä aamuna Pennyn pienessä leluhyllyssä silmiini osui aika kivat joulukalenterit.…
-
Suomiruokaa Saksasta
Saksaan muuttaneiden ja Saksassa asuvien suomalaisten keskuudessa kysellään usein – etenkin alkuvaiheessa – miten korvata tutut suomiruuat ja raaka-aineet ruuanlaitossa ja leivonnassa tai mistä löytäisi suomalaisia ruokia. Itselläni on kyllä tässä suhteessa melko helppoa. Täällä Reininmaalla tuntuu olevan hyvin samankaltainen ruokamaku kuin Suomessakin. Peruna on ruokavalion peruspilari ja muutenkin ruoka koostuu pitkälti suomalaisille tutuista ruoka-aineista.…
-
Kasvisruokaa päiväkodissa
Päiväkodissamme on tarjolla vain luomukasvisruokaa Olen tainnut jo pariinkin otteeseen lupailla kirjoittelevani meidän päiväkodin kasvisruokailusta tarkemmin, mutta aina se on jäänyt. Nyt vihdoinkin lunastan lupaukseni. Lastemme päiväkodissa (jossa toki enää vain kuopus on) on nimittäin tarjolla vain luomukasvisruokaa. Itselleni se ei ollut edellytys päiväkotipaikan valinnalle, mutta arvostan tätä silti kovasti. On hienoa, että lapseni tottuvat…
-
Juhannus Saksassa
Ulkosuomalaisuuden huomaan parhaiten silloin, kun Suomessa on meneillään joku koko maata yhdistävä juhlapyhä, kuten nyt juhannus. Saksassa juhannusta ei mitenkään laajasti juhlita ja täällä nyt muutenkin on vielä täysi tohina päällä. Meillä on koululaisilla vielä kaksi kokonaista viikkoa koulua jäljellä eli kesälomaakin vasta odotellaan saapuvaksi. Huomenna päiväkodissa juhlitaan kuitenkin juhannusta (Johannisfest). Päiväkotimme on Waldorf-pegagogiikkaa noudattava,…
-
Muutto Saksaan oli kuin paluu menneisyyteen
”Analogitelkkari ja lankapuhelin, mitä sitä ihminen muuta tarvitsee?” päivitti mieheni Facebookkiin joku aika Saksaan muuttomme jälkeen. Toden totta. Yksi ensimmäisiä hankintojamme Saksassa oli lankapuhelin. Aivan oikein. Lankapuhelin. Moni asia Saksassa on vielä vanhalla hyvällä mallilla. Mitä sitä hyväksi todettuja asioita muuttamaan, kun vanhoillakin pärjää. Muutto Saksaan oli jossain määrin kuin paluu menneisyyteen. Kun lähden kauppaan,…
-
Vuoroin vieraissa eli aamupalalla Düsseldorfissa
Saatan ehkä olla hieman puolueellinen, jos sanon, että mielestäni Köln on huomattavasti Düsseldorfia kauniimpi kaupunki, mutta sanon sen silti. Toki samaan hengen vetoon on myönnettävä, etten oikeasti ole kovin hyvin tutustunut Düsseldorfiin, vaikka tässä vieressä asunkin. Pääsen kotoa alle tunnissa julkisilla sinne, joten matka-aikakaan ei ole este. Asukkaitakin siellä on noin 600 000 eli luulisi…
-
Erikoisin automaatti, jonka olen nähnyt
Saksalaiset ovat hulluna parsaan. Lisäksi saksalaiset tuntuvat olevan hulluna myös automaatteihin. Erilaisista täällä näkemistäni automaateista kirjoittelinkin jo aiemmin oman postauksen, mutta silloin vuodenajasta johtuen jouduin jättämään tämän mainion laitteen pois. Ajattele, että tekisi mieli valmistaa ihanaa parsaa, mutta laiskottaa sen kuoriminen. Kas tässä ratkaisu, parsankuorimisautomaatti. Tämä mainio parsankuorimisautomaatti löytyy ihan kotimme läheltä maatilamyymälästä. Myymälän pihalle…