Avainsana: bloggaaminen
-
Mitä luettiin ja mitä ei luettu vuonna 2018?
Vuoden 2018 blogipostausten hitit ja täydet hudit! Uusi vuosi on jo hyvällä mallilla, mutta käännän katseeni vielä viime vuoteen vuosikatsauksen verran. Mitä juttuja blogistani luettiin ja mitä taas ei. Mitkä aiheet keräsivät kiinnostuneita ja mitkä eivät kiinnostaneet sitten yhtään ketään. Yllätyksiä mahtuu molempiin kategorioihin. Vuoden 2018 suosituimmat postaukset. Sijalla 5. komeilee juttu Kansallismuseon kesäisestä Barbie-näyttelystä.…
-
Näitä luettiin vuonna 2017
Kuluneen vuoden aikana blogini lukijamäärät ovat olleet pienoisessa nousussa ja olen onnistunut kirjoittamaan useampia laajempaa yleisöä kiinnostavaa artikkelia. Vuoden 2017 aikana blogini luetuimmista jutuista voittajaseitsikko oli kirjoitettu vuoden 2016 puolella, joten jätin ne tästä listauksesta pois. On silti erityisen ilahduttavaa huomata, että parhaimmillaan artikkelit kiinnostavat ja keräävät lukijoita parin vuoden ajan 🙂 Vuoden 2017 luetuimmat…
-
Vuoden 2017 huonoimmat juttuni
Vaikka on kiva ajatella tuottavansa pelkkää priimaa ja suoltavansa ulos vain ja ainoastaan huippukiinnostavaa tekstiä, antaa blogin kävijätilastoihin kurkkiminen ihan toisenlaista tietoa. Siinä missä blogini suosituimpia tekstejä luetaan tuhansia kertoja vuodessa, saavuttavat surkeimmat postaukset hädin tuskin sadan lukijan yleisön. Kaikkia postauksia ei ehkä olisi kannattanut alun alkaenkaan kirjoittaa, mutta pitääkö sitä aina niin järkevä olla.…
-
Ihanat naiset Frankfurtissa
Ihania naisia oli tässä blogitapaamisessa mukana täysi kymppi! Ja minulla jo valmiiksi haikea olo. Tämä oli minulle neljäs ulkosuomalaisten bloggaajien treffiviikonloppu ja erittäin todennäköisesti viimeinen. Ainakin tällä erää. Nämä meidän tapaamiset ovat olleet antoisia ja hauskoja. Olen tutustunut moniin kasvoihin blogien takana. Moniin upeisiin naisiin. Joukkoomme mahtuu niin kirjailijaa kuin tohtoria, monilla aloilla menestyneitä naisia.…
-
Saksassa asuvien suomalaisten blogeja
Olen mielenkiinnolla lukenut viime aikoina ylen uutisia ulkosuomalaisista. Yle kerää Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi tietoja ulkomailla asuvista suomalaisista. Laskelmien ja arvioiden mukaan suomalaisia asuu ulkomailla jopa 2 miljoonaa ja se on paljon se! Tähän lukuun on laskettu mukaan myös kolmannen ja sitä vanhemman sukupolven suomalaiset. Minusta on hurjan mielenkiintoista lukea ulkosuomalaisten kokemuksista ja erilaisesta elämästä…
-
Hakusanoja ja hakukoneoptimointia
Tämä on muuten blogini 200. postaus! Oho! On siis hyvä hetki tehdä jonkinlaista tilinpäätöstä ja selvitystä siitä, mitä blogissani luetaan eniten ja millaisilla hakusanoilla blogiini tullaan. Blogihistoriani 5 luetuinta postausta ovat: Ulkomaille muuttaminen lapsiperheenä Lentoyhtiökokemus: Qatar airways ja Airbus A350 Vinkkejä lasten suomen kielen ylläpitämiseksi ja parantamiseksi Miten saksalaiset tavat eroavat suomalaisista? Pieni turistiopas Saksaan…
-
Päivä bloggaajien matkassa
Olen sen monesti ennenkin sanonut, mutta sanonpa taas. Bloggaamisessa parasta on uusiin ihmisiin tutustuminen. Aikuisena, saati ulkomaille muuttaessa ei aina ole helppo löytää uusia ystäviä tai edes tutustua uusiin ihmisiin. Onneksi on erilaiset piirit, joissa tavata toisia. Itse olen löytänyt tuttavia ja ystäviä paikallisista lasten kautta (lasten päiväkoti- ja koulukavereiden vanhemmista) ja toisista ulkosuomalaisista (esimerkiksi…
-
Blogitunnustus
Blogeissa on kiertänyt jo pitkän aikaa Blogger Recognition Award -tunnustus. Sain tämän tunnustuksen ensimmäisen kerran Sannin taikasaappaat -blogista jo viime marraskuussa. Olin todella otettu saamastani huomiosta, mutta jostain syystä en heti reagoinut tunnustukseen. Tämän jälkeen olen saanut saman tunnustuksen myös Laura’s itinerary, Heidin Italia, Duunireissuja ja viimeisimpänä reilu viikko sitten Kalaa & baliikkia & kalabaliikkia…
-
Top 5 hitit, flopit ja hakusanat
Vuosi 2016 on taakse jäänyttä elämää ja on aika tehdä tilinpäätös blogin 2016 hittien ja hutien suhteen. Tässä tulee top 5 huonoimmat ja parhaimmat juttuni sekä top 5 suosituimmat hakusanat, joilla blogiini on tultu. Hakusanojen suhteen valitettavista käytettävissä on vain edelliset 3 kk, ei koko vuosi 2016. Top 5 vähiten luetut postaukset 2016: Mainzin joulumarkkinat…