Avainsana: yhteistyö
-
Joulun odotus alkaa!
Ulkosuomalaisena tietyt Suomeen ja suomalaisuuteen liittyvät perinteet ovat tärkeitä ja niitä haluaa vaalia myös ulkomailla asuessa. Vaikka onkin antoisaa ja rikastuttavaa tutustua asuinmaan kulttuuriin ja perinteisiin, on myös yhtä lailla tärkeää säilyttää omia perinteitään. Erityisen tärkeäksi koen tämän omien lasteni kannalta. Hekin ovat suomalaisia, vaikka tällä hetkellä eivät Suomessa asukaan. Heillekin on tärkeää oppia suomalaisia…
-
Loreley ja Rein liekeissä
Reinin varren kaupungeissa järjestetään vuorollaan Rein liekeissä (Rhein in Flammen) -ilotulituksia oheistapahtumineen. Minä olen näistä tapahtumista monesti kuullut, mutta nyt vasta ensimmäisen kerran pääsin osallistumaan ko juhlaan. Syyskuinen Finventuran ryhmämatka huipentui Oberweselin pikkukaupungissa järjestettävään Rein liekeissä -ilotulitukseen, jota ihailimme jokilaivalta käsin. Myyttinen Loreley Ennen illan ilotulitusta oli kuitenkin luvassa huimia näköaloja Urbarin kylän Loreley-näköalapaikalta. Tältä…
-
Historiaa ja huikeita näköaloja Boppardissa
Syyskuisella Finventuran järjestämällä ryhmäkiertomatkalla Moselin ja Reinin jokilaaksoissa kävimme useammassa kylässä kummankin joen varrella. Matka alkoi Moselilta Trieristä (lue lisää täältä) ja sen jälkeen poikkesimme niin Bernkastel-Kuesissa kuin Traben-Trarbachissakin (lue lisää täältä). Reinin varrella matkasimme niin historiallisessa Boppardissa kuin parilla upealla näköalapaikalla sekä Oberweselin viinijuhlilla ja Reini Liekeissä -tapahtumassa jokiristeilyllä. Tässä postauksessa keskityn Boppardin pikkukaupunkiin…
-
Moselin viinikeskus Traben-Trarbach
Traben-Trarbachin alla piilee yllätys. Pikkukaupungin alla sijaitsee yli 30 viinikellaria! Traben-Trarbach on siis jokaisen viineistä kiinnostuneen unelmakohde. Kaupunginalaisiin kellareihin pääsee myös tutustumaan ohjatuilla kierroksilla. Minä olin sellaisella mukana Finventuran järjestämällä ryhmämatkalla. Olen ollut Traben-Trarbachissa kerran aikaisemmin. Yövyin siellä toissa keväänä ystävieni kanssa kaksi yötä ja silloin en tiennyt mitään noista kellareista. Kävimme viininmaistelussa, illallistimme kellariravintolassa…
-
Trier, Saksan vanhin kaupunki
Syyskuun alkupuolella ollut Finventuran Reini Liekeissä -ryhmämatka alkoi osaltani Trieristä. Toiset olivat lentäneet Suomesta edellisenä iltana ja tapasin seurueen Trierin Porta Negran luona varhain perjantaiaamuna. Päivä oli jo aamusta lämmin ja kaunis ja syyskuun alun helteet hellivät meitä. Itse matkustin Trieriin junalla. Junamatka Kölnistä Trieriin kestää noin kolme tuntia ja maksaa normaalihinnalla noin 35€. Reittivaihtoehtoina…
-
Ryhmämatkalla Saksan jokilaaksoissa
Finventuran järjestämä ryhmäkiertomatka Moselin ja Reinin jokilaaksoissa on ohi ja nyt on aika käydä läpi tunnelmat ja tuoreet mietteeni matkalta. Millaista oli? Menisinkö uudestaan? Kenelle ryhmämatkoja suosittelisin? Kenelle ne sopivat? Ja se tärkein, missä kaikkialla pääsimme käymään? Saatte tässä hieman kuvamaistiaisia matkan varrelta. Varsinaiset kohdekertomukset kirjoittelen erikseen. Sen verran upeissa paikoissa reissulla käytiin, että niistä…
-
Ekaa kertaa ryhmämatkalle
Perjantaina se alkaa, nimittäin ihka ensimmäinen ryhmäseuramatkani! Pääsen mukaan suomalaisen, pienen matkailuyrittäjän mukaan Reini Liekeissä -ryhmämatkalle. Jännittyneenä ja innolla odotan mitä tuleman pitää. Minkälaisia muut matkaajat ovat? Ainakin muutamasta suusta olen kuullut epäilyksiä siitä, että eläkeläisten kanssa saan siellä aikaani viettää. Saas nähdä pitävätkö ihmisten ennakkoluulot paikkaansa. Yleensähän eivät! Sen ainakin tiedän, että matkan vetäjä,…
-
Syö, juo Bremen
Bremenillä on pitkät perinteet niin kahvin paahtamisessa kuin oluen panemisessakin ja kaupungista löytyy lukuisia laadukkaita ravintoloita ja viinitietoutta. Bremen on todella viehättävä, reilun puolen miljoonan asukkaan hansakaupunki luoteis-Saksassa. Kaupungilla on pitkä historia, joka ulottuu 1200 vuoden päähän. Kaupungin historia on yhä tänä päivänäkin aistittavissa, esimerkiksi kauppatoria (Marktplatz) ympäröivien renesanssi- ja barokkityylisten komeiden rakennusten kautta. Metropoli…
-
Lasten kanssa Bremenissä
Bremen sopii koko perheelle! Bremen on todella viehtävä historiallinen hansakaupunki Luoteis-Saksassa ja oikein mukava paikka viettää viikonloppuloma koko perheen voimin! Tähän postaukseen kokoan parhaat vinkkini Bremenin lomalle lasten kanssa. Bremenissä on 550 000 asukasta, joten mikään ihan pieni kaupunki se ei asukasmäärältään ole. Kaupunki on kuitenkin rakennettu hyvin tiiviisti, joten etäisyydet kohteesta toiseen ovat lyhyet.…